Siirry pääsisältöön

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015)

Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni. 

Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija. 

"Suomesta" puhuminen keskiajan kontekstissa on tietenkin melko anakronistista, mutta kirjoittaja käy tämän problematiikan ansiokkaasti läpi heti teoksen alkusivuilla. Hän käyttääkin sekä termiä "Itämaa" että "Suomi" kuvaamaan niitä keskiaikaisen Ruotsin osia, jotka ovat nykyisin osa Suomea. Tämä on ihan toimiva ratkaisu, erityisesti tämän kaltaisessa historiaa popularisoivassa teoksessa.

Kirjan lopussa puolestaan kerrotaan keskiajan tutkimisesta, kuinka vähän keskiajasta lopulta tiedetään ja kuinka vielä nykyisinkin uusien löytöjen myötä vanhat käsitykset voisi mennä ihan uusiksi. Varhainen Turku -hanke 2006 osoitti, että kirkkoa ja linnaa ei rakennettukaan vanhemman asutuskeskuksen kohdalle kuten oltiin aina ennen luultu, vaan nämä rakennettiin ihan pellolle ja asutus niiden ympärille tuli vasta jälkeenpäin. Espoon Mankbyn jäänteet löytyivät metsästä Kauklahdesta 2004, ja ne osoittivat kylien olleen paljon luultua vauraampia ja käyvän säännöllistä kauppaa Suomenlahden yli.

Siinä välissä teos on nimensä mukaan matkaoppaan muotoon kirjoitettu kuvaus elämästä 1300-luvun lopun Suomessa. Siinä esitellään koko maantieteellinen alue ylimalkaisesti, kerrotaan nopeasti alueen historia, kuvaillaan paikallisia ihmisiä ja heidän elämäntapaansa ja esitellään kiinnostavia matkakohteita. Lukijaa ei puhutella kuin aikamatkustajaa vaan kuin turistia, mutta toki tässä täytyy selittää aika rautalangasta sellaisia asioita, jotka olisivat tuttuja kenelle tahansa keskiajan eurooppalaiselle. Tämä on yllättävän toimiva ratkaisu.

Pelkäsin etukäteen, että koko kirja olisi täynnä halpoja kuvauksia keskiajan elämän karuudesta, joiden tarkoitus olisi aiheuttaa huvittunutta pöyristymistä lukijassa, tyyliin "Muista polvistua aatelisen edessä, tai hän voi lyödä sinut kuoliaaksi miekallaan siinä paikassa!" Mutta Aalto malttaa mielensä. Silloinkin kun hän kuvaa aikakauden hyvin nykyisestä poikkeavia tapoja, hän tekee ne neutraalin kunnioittavasti, kuin matkaopas konsanaan. Aatelisen kohtaaminen kuvataankin näin: "Polvistumatta jättäminen on äärimmäisen törkeää, mutta vielä törkeämpää on kääntää selkänsä ylemmilleen." 

Kirjassa selitettiin juuri sellaisia asioita, jotka tuovat historian lähelle: kuinka paljon asiat maksoivat (esim. kirja maksoi yhden-kaksi markkaa; rengin vuosipalkka oli 2 mk), missä matkalainen saattoi yöpyä (majatalojen lisäksi oli kiltataloja, hospitaaleja ja talonpoikien velvollisuus majoittaa majasijaa pyytävä yhdeksi yöksi), miten ihmiset pukeutuivat (kesälläkin saatettiin käyttää kolmea villavaatekerrosta, housut olivat irtonaisia lahkeita, jotka sidottiin vyölle kiinni) jne.

Oikein toimiva teos. Oikein harmittaa, ettei tällaista ollut olemassa silloin 25 vuotta sitten, kun harrastin roolipelaamista. Olisi ollut paljon helpompi eläytyä pseudo-keskiaikaiseen peliin, mikäli oikea keskiaika olisi ollut paremmin hallussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...