Siirry pääsisältöön

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015)

Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni. 

Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija. 

"Suomesta" puhuminen keskiajan kontekstissa on tietenkin melko anakronistista, mutta kirjoittaja käy tämän problematiikan ansiokkaasti läpi heti teoksen alkusivuilla. Hän käyttääkin sekä termiä "Itämaa" että "Suomi" kuvaamaan niitä keskiaikaisen Ruotsin osia, jotka ovat nykyisin osa Suomea. Tämä on ihan toimiva ratkaisu, erityisesti tämän kaltaisessa historiaa popularisoivassa teoksessa.

Kirjan lopussa puolestaan kerrotaan keskiajan tutkimisesta, kuinka vähän keskiajasta lopulta tiedetään ja kuinka vielä nykyisinkin uusien löytöjen myötä vanhat käsitykset voisi mennä ihan uusiksi. Varhainen Turku -hanke 2006 osoitti, että kirkkoa ja linnaa ei rakennettukaan vanhemman asutuskeskuksen kohdalle kuten oltiin aina ennen luultu, vaan nämä rakennettiin ihan pellolle ja asutus niiden ympärille tuli vasta jälkeenpäin. Espoon Mankbyn jäänteet löytyivät metsästä Kauklahdesta 2004, ja ne osoittivat kylien olleen paljon luultua vauraampia ja käyvän säännöllistä kauppaa Suomenlahden yli.

Siinä välissä teos on nimensä mukaan matkaoppaan muotoon kirjoitettu kuvaus elämästä 1300-luvun lopun Suomessa. Siinä esitellään koko maantieteellinen alue ylimalkaisesti, kerrotaan nopeasti alueen historia, kuvaillaan paikallisia ihmisiä ja heidän elämäntapaansa ja esitellään kiinnostavia matkakohteita. Lukijaa ei puhutella kuin aikamatkustajaa vaan kuin turistia, mutta toki tässä täytyy selittää aika rautalangasta sellaisia asioita, jotka olisivat tuttuja kenelle tahansa keskiajan eurooppalaiselle. Tämä on yllättävän toimiva ratkaisu.

Pelkäsin etukäteen, että koko kirja olisi täynnä halpoja kuvauksia keskiajan elämän karuudesta, joiden tarkoitus olisi aiheuttaa huvittunutta pöyristymistä lukijassa, tyyliin "Muista polvistua aatelisen edessä, tai hän voi lyödä sinut kuoliaaksi miekallaan siinä paikassa!" Mutta Aalto malttaa mielensä. Silloinkin kun hän kuvaa aikakauden hyvin nykyisestä poikkeavia tapoja, hän tekee ne neutraalin kunnioittavasti, kuin matkaopas konsanaan. Aatelisen kohtaaminen kuvataankin näin: "Polvistumatta jättäminen on äärimmäisen törkeää, mutta vielä törkeämpää on kääntää selkänsä ylemmilleen." 

Kirjassa selitettiin juuri sellaisia asioita, jotka tuovat historian lähelle: kuinka paljon asiat maksoivat (esim. kirja maksoi yhden-kaksi markkaa; rengin vuosipalkka oli 2 mk), missä matkalainen saattoi yöpyä (majatalojen lisäksi oli kiltataloja, hospitaaleja ja talonpoikien velvollisuus majoittaa majasijaa pyytävä yhdeksi yöksi), miten ihmiset pukeutuivat (kesälläkin saatettiin käyttää kolmea villavaatekerrosta, housut olivat irtonaisia lahkeita, jotka sidottiin vyölle kiinni) jne.

Oikein toimiva teos. Oikein harmittaa, ettei tällaista ollut olemassa silloin 25 vuotta sitten, kun harrastin roolipelaamista. Olisi ollut paljon helpompi eläytyä pseudo-keskiaikaiseen peliin, mikäli oikea keskiaika olisi ollut paremmin hallussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version