Siirry pääsisältöön

Kuka murhasi neiti Mixerin? (Jane / Punaiset osat)

Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat (S&S 2020; alkuteokset Jane: A Murder 2005 ja Red Parts 2007, suomentaja Kaijamari Sivill)

Kaksi kirjaa, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta liittyvät vahvasti toisiinsa. 

Jane on vahvempi näistä teoksista. Siinä vuorottelevat proosarunot ja nimihenkilö Janen päiväkirjamerkinnät. Pikkuhiljaa Jane alkaa tulla lukijalle tutuksi, ja samalla selviää, että hän on kirjoittajan täti, joka joutui sarjamurhaajan uhriksi 60-luvun lopulla. Nelson samanaikaisesti kertoo tädistään että siitä tutkimusmatkasta, jonka hän oli käynyt läpi selvittääkseen, millainen ihminen Jane oli.

Punaiset osat kertoo oikeudenkäynnistä. Uskomattoman sattuman kautta samalla, kun Nelson kirjoitti Jane-kirjaa, poliisi oli avannut tutkimuksen Janen murhasta uudestaan, kun DNA-tekniikan avulla löytyi uusi epäilty. Nelson kuvaa oikeusprosessin hänessä herättämiä tunteita. Samalla hän pohtii omaa suhdettaan äitiinsä, isänsä kuoleman herättämiä tunteita, naisena elämistä. Hän ruotii mediaympäristöä, joka mässäilee murhilla, etenkin jos uhri on ollut kaunis valkoinen nainen. 

Teosten liittäminen samoihin kansiin oli hyvin järkevä ratkaisu, vaikka se aiheuttaa ongelmankin. Nelson usein viittaa Punaisissa osissa Jane-kirjaan ja referoi sitä, mikä tuntuu tietenkin vähän tarpeettomalta toistolta, kun samat asiat on juuri sanottu 50 tai 100 sivua aiemmin. Tämä on kuitenkin aika väistämätöntä.

Kirjojen erilaisuus on sekä vahvuus että heikkous. Janen säästeliään voimakas ilmaisu vaihtuu Punaisten osien vuolaaseen analyysiin aika äkillisesti. Siirtymä aiheutti ainakin minulle hetken totuttelua, ennenkuin pääsin Punaisten osien rytmiin mukaan.

Kokonaisuus oli erittäin hyvä. Äiti-tytär -suhteen toistuva pohdinta ei ehkä puhutellut minua yhtä vahvasti kuin samoja asioita läpikäynyttä naislukijaa, mutta Nelsonin kielen ja ilmaisun rikkaus sai minutkin ymmärtämään tämän suhteen jännitteet ja kompleksisuuden.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version
Lähetä kommentti
Lue lisää