Siirry pääsisältöön

Kuka murhasi neiti Mixerin? (Jane / Punaiset osat)

Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat (S&S 2020; alkuteokset Jane: A Murder 2005 ja Red Parts 2007, suomentaja Kaijamari Sivill)

Kaksi kirjaa, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta liittyvät vahvasti toisiinsa. 

Jane on vahvempi näistä teoksista. Siinä vuorottelevat proosarunot ja nimihenkilö Janen päiväkirjamerkinnät. Pikkuhiljaa Jane alkaa tulla lukijalle tutuksi, ja samalla selviää, että hän on kirjoittajan täti, joka joutui sarjamurhaajan uhriksi 60-luvun lopulla. Nelson samanaikaisesti kertoo tädistään että siitä tutkimusmatkasta, jonka hän oli käynyt läpi selvittääkseen, millainen ihminen Jane oli.

Punaiset osat kertoo oikeudenkäynnistä. Uskomattoman sattuman kautta samalla, kun Nelson kirjoitti Jane-kirjaa, poliisi oli avannut tutkimuksen Janen murhasta uudestaan, kun DNA-tekniikan avulla löytyi uusi epäilty. Nelson kuvaa oikeusprosessin hänessä herättämiä tunteita. Samalla hän pohtii omaa suhdettaan äitiinsä, isänsä kuoleman herättämiä tunteita, naisena elämistä. Hän ruotii mediaympäristöä, joka mässäilee murhilla, etenkin jos uhri on ollut kaunis valkoinen nainen. 

Teosten liittäminen samoihin kansiin oli hyvin järkevä ratkaisu, vaikka se aiheuttaa ongelmankin. Nelson usein viittaa Punaisissa osissa Jane-kirjaan ja referoi sitä, mikä tuntuu tietenkin vähän tarpeettomalta toistolta, kun samat asiat on juuri sanottu 50 tai 100 sivua aiemmin. Tämä on kuitenkin aika väistämätöntä.

Kirjojen erilaisuus on sekä vahvuus että heikkous. Janen säästeliään voimakas ilmaisu vaihtuu Punaisten osien vuolaaseen analyysiin aika äkillisesti. Siirtymä aiheutti ainakin minulle hetken totuttelua, ennenkuin pääsin Punaisten osien rytmiin mukaan.

Kokonaisuus oli erittäin hyvä. Äiti-tytär -suhteen toistuva pohdinta ei ehkä puhutellut minua yhtä vahvasti kuin samoja asioita läpikäynyttä naislukijaa, mutta Nelsonin kielen ja ilmaisun rikkaus sai minutkin ymmärtämään tämän suhteen jännitteet ja kompleksisuuden.

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...
Lähetä kommentti
Lue lisää