Siirry pääsisältöön

Sankariaika (Juha Seppälä)

Tartuin kirjaan, kun Hesarin toimittaja vertasi sitä Jatkosota-extraan. Ymmärrän, mitä toimittaja ajoi takaa, miten itse ehkä olisi tehnyt samaa vertausta. Vaikkei Sankariaika ole lineaarinen lukuromaani, ei se ole myöskään Yli-Juonikkaan kirjojen tapainen postmodernistinen kokeilu.

Juoni pyörii Suomen ensimmäisen valtiolipun ympärillä. Lippuneuvos Harry Hamartin saa vihiä, että ensimmäinen lippu voisi olla löydettävissä. Siinä sivussa lukija saa tietää varsin paljon lipun historiasta, vaakunoitten blasonoinnista eli sanallisesta kuvauksesta, itsenäistymisen ajan tapahtumista ja Runebergistäkin. Kirja kysyy toistuvasti, kenelle Suomen ja suomalaisuuden symbolit kuuluvat. Mistä puhumme, kun puhumme Suomesta?

Sankariaika oli ihan jees, mutta jäin ehkä kaipaamaan jotain suurempaa. Tässä tuntui olevan aineksia parempaankin kirjaan. Sivuhenkilö Jauhiainen esimerkiksi oli aika kiinnostava, mutta näimme häntä varsin vähän. Kirja heittää täkyjä moneen suuntaan, mutta seuraa niistä varsin harvaa. Sen sijaan esimerkiksi Runebergistä jäädään kertomaan tarpeettoman pitkään, vaikka kansallisrunoilijan kytkös kirjan teemaan on lopulta aika hatara. 

En myöskään erityisesti pitänyt kirjan rakenteesta, jossa varsinaisen tarinan jälkeen oli vielä sivukaupalla henkilökuvia ja historiallisia anekdootteja. Se tuntui tarpeettomalta kikkailulta, joka ei palvellut suuresti oikein mitään tarkoitusta.

Kritiikistä huolimatta kirjan lipputeema oli kieltämättä kiinnostava ja kieli oli sujuvaa. Kirjan luki varsin nopeasti ja ihan mielikseen. Kuten sanoin: ihan jees.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...