Juoni pyörii Suomen ensimmäisen valtiolipun ympärillä. Lippuneuvos Harry Hamartin saa vihiä, että ensimmäinen lippu voisi olla löydettävissä. Siinä sivussa lukija saa tietää varsin paljon lipun historiasta, vaakunoitten blasonoinnista eli sanallisesta kuvauksesta, itsenäistymisen ajan tapahtumista ja Runebergistäkin. Kirja kysyy toistuvasti, kenelle Suomen ja suomalaisuuden symbolit kuuluvat. Mistä puhumme, kun puhumme Suomesta?
Sankariaika oli ihan jees, mutta jäin ehkä kaipaamaan jotain suurempaa. Tässä tuntui olevan aineksia parempaankin kirjaan. Sivuhenkilö Jauhiainen esimerkiksi oli aika kiinnostava, mutta näimme häntä varsin vähän. Kirja heittää täkyjä moneen suuntaan, mutta seuraa niistä varsin harvaa. Sen sijaan esimerkiksi Runebergistä jäädään kertomaan tarpeettoman pitkään, vaikka kansallisrunoilijan kytkös kirjan teemaan on lopulta aika hatara.
En myöskään erityisesti pitänyt kirjan rakenteesta, jossa varsinaisen tarinan jälkeen oli vielä sivukaupalla henkilökuvia ja historiallisia anekdootteja. Se tuntui tarpeettomalta kikkailulta, joka ei palvellut suuresti oikein mitään tarkoitusta.
Kritiikistä huolimatta kirjan lipputeema oli kieltämättä kiinnostava ja kieli oli sujuvaa. Kirjan luki varsin nopeasti ja ihan mielikseen. Kuten sanoin: ihan jees.
Kommentit
Lähetä kommentti