Siirry pääsisältöön

Paska Suomi (Heikki Pursiainen)

Liberan ex-toiminnanjohtaja Pursiainen kertoo, mitkä kaikki asiat Suomessa ovat pielessä. Jos on ikinä lukenut Pursiaisen blogia, tietää jo aika hyvin, mitä kirjassa tullaan sanomaan (spoiler alert: kaikki Suomen ongelmat johtuvat siitä, että jengi ei kannata talousliberalismia tarpeeksi), mutta kirja jaksoi silti viihdyttää.

Pursiainen kirjoittaa rennosti ja intohimoisen oloisesti. Etenkin maatalous- ja yritystukien kamaluudesta vaahtoaminen yltyi herätyskokouksen saarnamiehen kierroksille, mikä oli erittäin hilpeää luettavaa. Osa kirjan luvuista oli tosin viimeistelemättömän oloisia, ja Pursiainen itsekin mainitsee muutamaan otteeseen, että kirjan valmiiksi saamisessa tuli kiire.

Osa kirjan argumenteista on vahvempia kuin toiset, mutta heikoimmillaankin Pursiainen saa lukijan ajattelemaan asioita eri näkökulmasta kuin yleensä. Suomessa on vain kaksi ihmistä, jotka julkisesti kritisoivat hyvinvointivaltiota: Pursiainen ja Jari Ehrnrooth. Hupaisaa kyllä he ovatkin sitten käytännössä kaikesta muusta täsmälleen eri mieltä.

Pursiaisen kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä nauttiakseen kirjasta: sain paljon hupia siitä, kun pääni sisällä väitin kirjoittajalle vastaan. Ja voi pojat, kuinka väitinkään. Vaikka tunnenkin tiukan talousliberalismin saarnamiehiä kohtaan jonkinlaista lukkarinrakkautta, en silti pidä tiukkaa talousliberalismia kaikkiin ongelmiin toimivana yleislääkkeenä. Joskus valtion ohjaus on hyvä asia! Valtion rahoituksella voidaan ylläpitää sellaisia asioita, jotka eivät pärjäisi vapaassa markkinataloudessa - ja tämä voi olla hyvä juttu!

Pursiainen mainitsee esimerkiksi, että oopperan tuet pitäisi lakkauttaa, ja jos oopperalle ei riitä katsojia ilman valtion valtavaa subventiota, niin se on sitten voi voi. Kuunnelkaa sellaista musaa, joka pärjää ilman tukia. Saattaa kuulostaa siltä, että liioittelen vitsikkäästi, mutta tämä on melkein sanasta sanaan Pursiaisen argumentti. Tämä kuvaa hyvin muutenkin kirjan asennetta. Pursiaisen äiti on luultavasti opettanut, että "jos ei ole mitään provoa sanottavaa, ei kannata sanoa mitään".

Ja kyllä provoilu osuu välillä oikeaan osoitteeseen. Kärjistämällä saa usein valaistua erinäisiä kummallisuuksia: näin esimerkiksi on tosiaan snadisti outoa ja vähän harmillistakin, että taiteilijat ovat riippuvaisia valtion apurahoista. Kuten tiedämme, ei ruokkivaa kättä purra, joten oletettavasti meidänkään taiteilijamme eivät ole KOVIN yhteiskuntakriittisiä. Ne voivat leikkiä kriittistä, mutta uskaltavatko he oikeasti tehdä taidetta, joka saa aikaan niin pahan kohun, että ensi vuonna apurahaa ei enää tipukaan?

Oikein viihdyttävä teos, jonka luki aika nopeasti. Paska Suomi jäi mieleen erityisesti kirjana, josta nauttiminen vaatii, että sitä ei ota liian eikä liian vähän vakavasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...