Siirry pääsisältöön

Neuromaani (Jaakko Yli-Juonikas)

Tykkäsin Jatkosota-extrasta niin paljon, että päätin lukea myös Yli-Juonikkaan aiemman teoksen. Neuromaani on myös erittäin hyvä. Kirjassa on erikoinen rakenne: se on skitsofreenikon ajatusmaailmaa simuloiva choose-your-adventure -pelikirja. Pelikirja tarkoittaa sitä, että kirjan juoni haarautuu lukijan päätösten perusteella. Neuromaanissa on reilut kaksisataa lukua. Luvun lopussa lukijan pitää tehdä päätös, mitä hän haluaa päähenkilön tekevän. Sitten lukija siirtyy päätöksensä osoittamaan lukuun jatkamaan tarinaa. (Jos kaipaa apua navigointiin, niin Enneuni-blogista löytyy kartta juonihaaroihin.)

Kirjassa ei ole varsinaista juonta: lukija seuraa Gereg Bryggman -nimisen paranoidin skitsofreenikon (joka on ehkä aikanaan opiskellut neurotieteitä) päivää ja tekee valintoja Geregin puolesta. Suuri osa valinnoista on merkityksettömiä ja/tai johtavat outoihin umpikujiin. Koska Gereg on harhainen, ei kirjan tapahtumissa ole hirveästi normaalia logiikkaa, mutta siitä alkaa löytyä tiettyjä teemoja. 

Yksi jatkuva teema kirjassa on kahden merkittävän neurotieteilijän tekemä miljoonien arvoinen tutkimusrahojen kavallus. Tämä kavallus ja sen tehneet neurotieteilijät nousevat uudestaan ja uudestaan Geregin ajatuksiin. Tämän myötä teemaksi nousee laajemminkin tieteenteon etiikka.

Kirjassa käydään jatkuvasti läpi neurotieteitä, pseudotieteitä ja salaliittoteorioita, usein täysin sekaisin ja tekemättä näiden välille eroa. Jos tuntee neurotieteitä lainkaan, tämä on tosi hauskaa. Voin toisaalta kuvitella, että aihetta täysin tuntemattomille tämä ei ehkä ole ihan yhtä viihdyttävää.

Kokonaisuudessaan Neuromaani oli erittäin hauska; vaikka se ei ollut yhtä hulvaton kuin Jatkosota-extra, niin uskoisin, että Neuromaani kestää aikaa paremmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...