Tykkäsin Jatkosota-extrasta niin paljon, että päätin lukea myös Yli-Juonikkaan aiemman teoksen. Neuromaani on myös erittäin hyvä. Kirjassa on erikoinen rakenne: se on skitsofreenikon ajatusmaailmaa simuloiva choose-your-adventure -pelikirja. Pelikirja tarkoittaa sitä, että kirjan juoni haarautuu lukijan päätösten perusteella. Neuromaanissa on reilut kaksisataa lukua. Luvun lopussa lukijan pitää tehdä päätös, mitä hän haluaa päähenkilön tekevän. Sitten lukija siirtyy päätöksensä osoittamaan lukuun jatkamaan tarinaa. (Jos kaipaa apua navigointiin, niin Enneuni-blogista löytyy kartta juonihaaroihin.)
Kirjassa ei ole varsinaista juonta: lukija seuraa Gereg Bryggman -nimisen paranoidin skitsofreenikon (joka on ehkä aikanaan opiskellut neurotieteitä) päivää ja tekee valintoja Geregin puolesta. Suuri osa valinnoista on merkityksettömiä ja/tai johtavat outoihin umpikujiin. Koska Gereg on harhainen, ei kirjan tapahtumissa ole hirveästi normaalia logiikkaa, mutta siitä alkaa löytyä tiettyjä teemoja.
Yksi jatkuva teema kirjassa on kahden merkittävän neurotieteilijän tekemä miljoonien arvoinen tutkimusrahojen kavallus. Tämä kavallus ja sen tehneet neurotieteilijät nousevat uudestaan ja uudestaan Geregin ajatuksiin. Tämän myötä teemaksi nousee laajemminkin tieteenteon etiikka.
Kirjassa käydään jatkuvasti läpi neurotieteitä, pseudotieteitä ja salaliittoteorioita, usein täysin sekaisin ja tekemättä näiden välille eroa. Jos tuntee neurotieteitä lainkaan, tämä on tosi hauskaa. Voin toisaalta kuvitella, että aihetta täysin tuntemattomille tämä ei ehkä ole ihan yhtä viihdyttävää.
Kokonaisuudessaan Neuromaani oli erittäin hauska; vaikka se ei ollut yhtä hulvaton kuin Jatkosota-extra, niin uskoisin, että Neuromaani kestää aikaa paremmin.
Kommentit
Lähetä kommentti