Siirry pääsisältöön

Neuromaani (Jaakko Yli-Juonikas)

Tykkäsin Jatkosota-extrasta niin paljon, että päätin lukea myös Yli-Juonikkaan aiemman teoksen. Neuromaani on myös erittäin hyvä. Kirjassa on erikoinen rakenne: se on skitsofreenikon ajatusmaailmaa simuloiva choose-your-adventure -pelikirja. Pelikirja tarkoittaa sitä, että kirjan juoni haarautuu lukijan päätösten perusteella. Neuromaanissa on reilut kaksisataa lukua. Luvun lopussa lukijan pitää tehdä päätös, mitä hän haluaa päähenkilön tekevän. Sitten lukija siirtyy päätöksensä osoittamaan lukuun jatkamaan tarinaa. (Jos kaipaa apua navigointiin, niin Enneuni-blogista löytyy kartta juonihaaroihin.)

Kirjassa ei ole varsinaista juonta: lukija seuraa Gereg Bryggman -nimisen paranoidin skitsofreenikon (joka on ehkä aikanaan opiskellut neurotieteitä) päivää ja tekee valintoja Geregin puolesta. Suuri osa valinnoista on merkityksettömiä ja/tai johtavat outoihin umpikujiin. Koska Gereg on harhainen, ei kirjan tapahtumissa ole hirveästi normaalia logiikkaa, mutta siitä alkaa löytyä tiettyjä teemoja. 

Yksi jatkuva teema kirjassa on kahden merkittävän neurotieteilijän tekemä miljoonien arvoinen tutkimusrahojen kavallus. Tämä kavallus ja sen tehneet neurotieteilijät nousevat uudestaan ja uudestaan Geregin ajatuksiin. Tämän myötä teemaksi nousee laajemminkin tieteenteon etiikka.

Kirjassa käydään jatkuvasti läpi neurotieteitä, pseudotieteitä ja salaliittoteorioita, usein täysin sekaisin ja tekemättä näiden välille eroa. Jos tuntee neurotieteitä lainkaan, tämä on tosi hauskaa. Voin toisaalta kuvitella, että aihetta täysin tuntemattomille tämä ei ehkä ole ihan yhtä viihdyttävää.

Kokonaisuudessaan Neuromaani oli erittäin hauska; vaikka se ei ollut yhtä hulvaton kuin Jatkosota-extra, niin uskoisin, että Neuromaani kestää aikaa paremmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...