Siirry pääsisältöön

Syvävaltiossa kukaan ei kuule huutoasi

Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extran takakansiteksti on "Syvävaltiossa kukaan ei kuule huutoasi." Tämä on täydellinen takakansiteksti. Se ei paljasta kirjasta mitään, mutta antaa silti erittäin vahvan käsityksen siitä, millaista tavaraa kirjasta löytyy. 


Yli-Juonikas hallitsee poliittisen satiirin. Tämä on hyvin hauska teos, joka onnistui yllättämään monessa kohdassa sanavalinnoillaan. Se onnistuu satiirissaan välillä sanomaan monet asiat selvemmin kuin mihin yhteiskuntaopin oppikirja pystyisi: "1990-luvulle tultaessa perinteinen vasemmiston ja oikeiston välinen valtakamppailu korvautui rotureaalipoliittisen nationalismin ja globaalin kapitalismin nimiin vannovan lisko-oikeiston vastakkainasettelulla."

Kirja seuraa suurimman osan aikaa perussuomalaisen kansanedustaja Pentti Niskapalkin avustaja Mika Kingelinin edesottamuksia. Hänen tehtävänsä kirjan alussa on mm. yrittää jäljittää, mihin konkarikansanedustaja Kauko Sademies on kadonnut. Kaiken taustalla kummittelee  Mannerheimin ja Stalinin välinen kirjeenvaihto eli salainen "Suvilahti-32"-aineisto sekä Patrian epäonniset "4th Gen Human Centipede -exoskeleton" -kaupat. Mutta ei tämä ole kirjan juoni. Juonesta on ylipäänsä paha puhua. Tämä on postmodernia kirjallisuutta, jossa ei oikeastaan ole mitään juonta. Tässä on kohtauksia ja teemoja.

Jatkosota-extra on hyvin ajankohtainen ja ajassa kiinni oleva teos. Jos haluat lukea sen, niin lue mahdollisimman pian. Tämän kirjan puoliintumisaika on lyhyt. Kirja on niin täynnä nettimeemeihin ja päivänpoliittisiin tapahtumiin viittaavia kohtia, että se alkaa tuntua jo nyt vähän vanhentuneelta, vaikka se julkaistiin viime vuonna. Parin vuoden kuluttua kirja tuntunee jo hyvin kulahtaneelta ja on jo varmaan vähän vaikea muistaa, mihin suuri osa vitseistä oikein viittaa. On vaikea kuvitella, että kukaan lukisi tätä vapaaehtoisesti viiden vuoden kuluttua.

On vielä mainittava, että tässä on kiinnostavat kannet: etusivun eduskuntatalon kuva jatkuu sivujen puolelta takakanteen.Talosta nousee savua, joka näkyy mustempana niillä sivuilla, jotka on jo ehtinyt lukea. Tässä on jo tuotantoarvoja!

Yhteenvetona: jos et tiedä, mikä on "false flag" tai miksi joidenkin nimien ympärille on merkitty kolminkertaiset sulkumerkit, niin tästä kirjasta menee aika paljon ohi. Mutta jos tunnet alt-right-termit ja salaliittoteoriat ja nautit ajankohtaisesta satiirista, uskallan suositella - mutta tämän suosituksen "parasta ennen" -päivämäärä on joskus joulukuun 2018 tienoilla. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo