Jumalan vihan ruoska oli niin hyvä, että halusin tutustua Mirkka Lappalaisen muihinkin teoksiin. En tosiaan pettynyt.
1600-luvun Ruotsin historiaa lyhyinä esseinä - what's not to like?
Kirjan nimiessee kertoo kupariplootusta, omituisesta rahayksiköstä, joka painoi kilotolkulla. Kupari ei ehkä tunnu järkevältä valinnalta rahaa varten, kun se on kuitenkin niin vähäarvoista, mutta Ruotsin hallitsijat uskoivat Falunin kuparikaivokseen kuin Sipilä Talvivaaraan. Sieltä kaivettiin kuparia niin paljon kuin maasta lähti, minkä vuoksi kuparin arvo laski markkinoilla. Ratkaisuksi keksittiin tehdä kuparista jättimäisiä kolikoita, jotta kupari ei virtaisi raaka-ainemarkkinoille hintaa laskemaan. Tämä tuntuu nykylukijalle hyvin nyrjähtäneeltä logiikalta, mutta merkantilismin aikaan tässä ajateltiin olevan selvää idistä. Jos maassa on rikkauksia, niin niitähän pitää hyödyntää!
Ruotsalaiset halusivat uskoa, että pohjoisesta löytyy mahtavia rikkauksia. Toinen essee, Jäätynyt paratiisi, kertoo Andreas Bureuksen kartasta Lapponiasta. Tässä on Seeing like a Staten tyylistä kuvausta siitä, kuinka huonosti entisaikojen hallitsijat tunsivat omaa valtakuntaansa tai edes sitä, missä sen rajat menivät. Heidän kuvitelmissaan ja toiveissaan Lappi pursusi aarteita, mutta totuus olikin vähän toisenlainen. Tässä myös puhutaan Villi Suomen historian tapaan ruotsalaisten "goottilaisesta historiankirjoituksesta", jossa nousevalle suurvallalle haluttiin luoda ansaitun upea menneisyys.
Tässä kirjassa tapaamme aika monta Villi Suomen historia -teoksesta tuttua nimeä. Surkea sukutarina -esseessä seikkailee historiankirjoittaja Johan Messenius ja erityisesti hänen poikansa ja pojanpoikansa Arnold Johan Messenius vanhempi ja nuorempi. Sukutarina on tosiaan surkea: Molemmat A.J:t mestattiin, kun he olivat erinäisillä tavoilla olleet tekemisissä kuningattarenvastaisen salaliittojen kanssa. Finnonian sotureissa taas esiintyy Vanha ja Uusi Turku -kirjan tekijä Daniel Juslenius. Koskisen kirja toimi hyvänä rinnakkaisteoksena tälle.
Suurvaltamyytin rakentamisesta kertovat myös esseet Apollo ja uusi Rooma sekä Skoklosterin uni. Ensimmäinen kertoo aikakauden tyylistä maalauttaa itsestään muotokuva roomalaisena soturina. Toinen kertoo lähinnä italialaisesta diplomaatista Lorenzo Magalottista, joka ihmetteli ja pilkkasi ruotsalaisia aatelisia, jotka rakensivat prameita palatseja itselleen.
Mikrohistoriaakin löytyy. Johan Ekebladin rakkaus kertoo avioitumisesta ja Täydellinen nuoruus taas kertoo lasten kasvatuksen ihanteista aatelin keskuudessa. Suuren kuolleisuuden takia toiset ja kolmannet avioliitot olivat aivan tavallisia 1600-luvulla, eikä leskien (etenkään varakkaiden) asema ollut lainkaan hullumpi aviomarkkinoilla. Liitot eivät kuitenkaan pääsääntöisesti olleet laskelmoituja järkiliittoja, saati sitten vanhempien junailemia pakkoavioliittoja. 1600-luvullakin rakkautta pidettiin onnellisen avioliiton edellytyksenä, ja siitä kirjoitettiin paljon. Lapsia yritettiin sivistää parhaan taidon mukaan, ja ihanneaatelinen olikin lapsena oppinut puhumaan kieliä, soittamaan soittimia ja puhumaan retoriikan parhaiden oppien mukaan. Aina ei lukeminen oikein maittanut, mutta ei näillä taidoilla varsinaisesti ollutkaan väliä valtion johtamisen kannalta, joten ei siitä niin haitaksikaan.
Moni essee kertoo siitä, kuinka 1600-luvulla maailma muuttui. Botvid Hanssonin tähti kertoo voudista, joka menestyi kyllä elämässään, mutta ei oikein sopeutunut aikakauden muutokseen. 1600-luvulla keskiaika oli jäänyt taakse, paitsi että historia ei ikinä etene niin nätisti. "Tulevaisuus on jo täällä, se on vain epätasaisesti jakautunut", sanoi William Gibson, ja sama päti ennenkin. Kun hovi oli jo siirtynyt barokkiin, elettiin valtakunnan laidoilla vielä hyvinkin keskiaikaisissa tavoissa. Tämän muuttaminen ei ollut ihan yksinkertaista, mutta pikku hiljaa asiat muuttuivat.
Ja ne muuttuivat välillä nopeasti. Urban Hjärne ja totuuden Jumala on mahtava tarina lääkäristä, joka oppi Eurooppaa kierrellessään uuden ajan tavan ajatella, ja onnistui rautaisella rationaalisuudellaan lopettamaan noitavainot Ruotsissa.
Unohtumaton nainen puolestaan on tarina Gertrud von Ungernista, liivinmaalaisesta aatelisesta, joka muutti Suomeen ja yritti hallita omia alustalaisiaan kuin maaorjiaan Liivinmaalla. Hän olikin sitten aika vihattu.
"Ei! Ei! Ei!" on perinteisempi historiaessee reduktion toteuttajista Johan Gyllienstiernasta ja Herman Flemingistä, jotka veivät aatelilta vallan ja joita aateliset ymmärrettävästi vihasivat. He toteuttivat siirtymän itsevaltaiseen aikaan ja löivät viimeiset naulat vanhaan keskiaikaiseen tapaan hallita valtakuntaa.
Kokonaisuutena tosi nautittavaa tekstiä, joka teki historiallisista tapahtumista kiinnostavia tarinoita, ilman että teksti lipsahtaa kaunokirjallisuuteen tai taiteellisen vapauden puolelle.
Kommentit
Lähetä kommentti