Tiesittekö, että suomalaiset ovat alun perin kotoisin Jaavan saarelta, muuttivat sitten Äijäkupittaalle (myöhemmin väännetty muotoon "Egypti") rakentamaan "pyhät raamit" eli pyramidit ja vasta sitten siirtyivät pohjoisille asuinsijoilleen? Tai että suomalaiset ovatkin kotoisin Atlantikselta ja Kalevala on kuvaus Atlantiksen jälkeisistä päivistä? Tai että suomalaiskuninkaat hallitsivat kaikkia Itämeren rantoja ennen kuin ruotsalaisista tai venäläisistä tiedettiin mitään - ja itse asiassa Venäjäkin on oikeastaan suomalaisten perustama?
Inkeri Koskisen tietokirja on kerännyt näitä ja monia muita näennäistieteellisiä teorioita Suomen ja suomalaisten loistokkaasta menneisyydestä yksien kansien väliin. Niiden lukeminen on jo itsessään viihdyttävää, mutta kirja ei onneksi tyydy vain luettelemaan, mitä kaikkea kreisiä sitä onkaan kansallisvimman vallassa haluttu uskoa todeksi. Koskinen käyttää näitä villejä visioita lähinnä esimerkkeinä, ja kirjan varsinainen aihe onkin tieteenfilosofinen: missä menee tieteen ja näennäistieteen ero?
"Suomalaiset rakensivat pyramidit" -tyyppiset väitteet on ehkä aika helppo tunnistaa näennäistieteeksi, mutta aina rajanveto ei ole yhtä helppoa. On nimittäin myös totta, että tiedeyhteisö vastustaa usein uusia teorioita, jotka ovat vanhan paradigman vastaisia. Laattatektoniikkaa vastustettiin henkeen ja vereen, samoin alkuräjähdysteoriaa. Jokainen, joka esittää uuden ja yllättävän väitteen, saa osakseen paljon kritiikkiä ja epäuskoa. Tähän seikkaan monet näennäishistorioitsijat vetoavatkin: vanhat luutuneet dinosaurukset eivät suostu myöntämään olleensa väärässä, vaan torjuvat uudet ideat ihan vain muutosvastarinnan vuoksi.
Mutta Koskinen tarjoaa selvän nyrkkisäännön: tieteen sääntöjen mukaan toimivat tutkijat ottavat kritiikin huomioon ja pyrkivät vastaamaan siihen. Alkuräjähdysteoriaa kyseenalaistettiin aluksi voimakkaasti, mutta teorian kannattajat vastasivat heille esitettyihin kysymyksiin niin tyhjentävästi, että lopulta tiedeyhteisön enemmistö kääntyi kannattamaan teoriaa. Sitä vastoin näennäistieteilijät eivät vastaa. He toistavat samoja väitteitä uudestaan ja uudestaan, vaikka niissä osoitettaisiin olevan isoja ongelmia tai suoranaisia virheitä.
Näiden "suomalaisten loistelias mutta salattu menneisyys" -teorioiden kulta-aika oli 1800-luvun lopulta sotienväliseen aikaan, mutta eivät ne ole kadonneet vieläkään kokonaan. Koskinen kertoo, että ne pomppaavat edelleen verkkokeskusteluissa esiin kuin väärä raha. Etenkin kansallismielisillä keskustelupalstoilla näitä saa kuulla aika ajoin: ei ehkä niinkään tarinoita Atlantis-menneisyydestä, mutta suomalaisista muinaiskuninkaista kyllä. Näissä teorioissa on myös perinteisesti mukana ruotsalaisuusvastaisuutta. Suomalaisten väitetystä mahtavasta menneisyydestä ei tietenkään ole mitään vakavasti otettavia lähteitä, mutta näennäistieteilijöiden vakiovastaus tähän on se, että Ruotsin vallan aikana kaikki lähteet ja muinaisjäänteet tuhottiin. Eihän Ruotsin kruunupäät voineet antaa suomalaisrahvaan tietää, kuinka mahtavan suurvallan perillisiä he ovat! Olisivat voineet saada ideoita päähänsä!
Kaiken kaikkiaan hyvä teos. Erityistä glooriaa se ansaitsee sisällysluettelostaan: siinä ei vain tavanomaiseen tapaan listata kirjan lukuja ja sivunumeroita, vaan jokaisen luvun kohdalla mainitaan muutaman lauseen yhteenveto luvun sisällöstä. Tämän soisi olevan vakiorakenne tietokirjojen sisällysluetteloissa. Bravo!
Kommentit
Lähetä kommentti