Siirry pääsisältöön

Triplanetary (E.E. "Doc" Smith)


Triplanetaryn kirjoittaja E.E. "Doc" Smith on ennen kaikkea tunnettu Lensman-sarjastaan, joka on legendaarinen pulp-scifin merkkipaalu. Triplanetary muokattiin myöhemmin Lensman-sarjan prequeliksi, mutta minä luin alkuperäisen muokkaamattoman version.

Koska pulp-kirjat eivät ole varsinaisesti tunnettuja syvällisestä hahmonluonnistaan tai hienovaraisesta tarinankehittämisestä, en odottanut tältä kirjalta paljon muuta kuin menevää seikkailua ja mahdollisesti sädeaseiden välähdyksiä, mutta petyin silti. Tarinaa on vähän vaikea summata, koska se pomppii niin nopeasti paikasta toiseen. Tämä julkaistiin lehdessä pätkä kerrallaan, ja siksi tässä varmaan onkin niin hengästyttävä tahti.

Lyhyesti sanottuna tässä kirjassa on avaruusagentti ja pari sattumalta samalla avaruuslennolla ollutta tyyppiä, jotka jäävät avaruuspiraatti/hullu nero Rogerin vangeiksi, pakenevat, hälyttävät avaruusjoukot paikalle, ovat mukana avaruustaistelussa Rogeria vastaan, kohtaavat alienit ensimmäistä kertaa kun alienien alus tuleekin tuhoamaan molemmat taistelevat osapuolet, joutuvat alienien planeetalle vangiksi, vakoilevat siellä  alien-teknologian salat selville, välittävät tiedot maahan, pakenevat vankilasta ja varastavat alienien avarussaluksen, kohtaavat Rogerin uudestaan, tuhoavat hänen uuden tukikohtansa, pysäyttävät alienien invaasion Maassa, tekevät vastahyökkäyksen alienien kotiplaneetalle, solmivat rauhan ihmisten ja alienien välille. Kaikki tämä alle 200 sivussa.

Tämä juoni saattaa kuulostaa naurettavalta näin kuvailtuna, mutta ei se paljon paremmalta tuntunut kirjasta luettunakaan. Kirja oli täynnä epäuskottavia juonenkäänteitä ja naurettavia yhteensattumia. Avaruuspiraatti Roger on jotenkin onnistunut rakentamaan itselleen oman avaruuslaivaston täynnä robotteja ja edistynyttä teknologiaa, ilman että kukaan on huomannut mitään. Avaruusolennot sattuvat saapumaan paikalle juuri samalla hetkellä kun Triplanetary-avaruuslaivasto käy Rogerin kimppuun. Maapallon tiedemiehet onnistuvat parissa päivässä kopioimaan alienien teknologian - kun avaruusagentti on ensin parissa päivässä onnistunut selvittämään teknologian salat, vaikka hän on ollut vankina koko ajan. Suspension of disbelief kantaa vain tiettyyn pisteeseen asti, ja tässä kirjassa se piste ylitetään tyyliin sivulla 8.

Tästä myös huomaa, että se on kirjoitettu vuonna 1932. Yksi henkilöistä on nainen, joka tietysti heti rakastuu päähenkilöön (ja myös päinvastoin). Hän on luonnollisesti kaikkein avuttomin kolmikosta, mutta silti sitkeä. Päähenkilökin yllättyy muutaman kertaan: "Pärjäät tässä tosi hyvin, vaikka oletkin nainen!" Tällainen rento sovinismi tuntuu jo niin vieraalta, että se sekä hämmentää että tuntuu melkein liikuttavalta kuriositeetilta. Ajat olivat aika erilaisia.

Ei kaikki kuitenkaan ole huonoa. Alienit on kuvattu yllättävän hyvin: vaikka ne ovat psykologialtaan aika ihmismäisiä, ne kuitenkin toimivat hieman eri tavalla kuin ihmiset, ja tähän osataan kiinnittää kirjassa oikealla tavalla huomiota. Alienit eivät myöskään ole mitenkään ihmismäisiä ulkonäöltään: Ne muistuttavat enemmän katkarapuja, joilla on kädet silmien alapuolella. Hahmot pitävät niitä tosi vastenmielisen näköisinä, mutta muistavat myös, että alienit luultavasti pitävät heitä itseään aivan yhtä kammottavan näköisenä omasta näkökulmastaan. Tämä ylitti odotukseni.

En voi väittää nauttineeni Triplanetaryn lukemisesta mitenkään suuresti, mutta ehkä tämä olisi noin 10-12 -vuotiaana uponnut aika hyvin. Tässä on kuitenkin menoa ja meininkiä ja hyviä avaruusolentoja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...