Siirry pääsisältöön

Valkoinen kohina (Don DeLillo)

Tämä oli hauskimpia lukemiani kirjoja. DeLillon kirjan päähenkilö Jack Gladney on professori yliopiston Hitler-laitoksella. Gladney oli itse kehittänyt Hitler-tutkimuksen laitoksen, ja kaikki pitävät sitä nerokkaana ideana. Hän kutsuu itseään J.A.K. Gladneyksi tullakseen otetuksi vakavammin, vaikka hänellä ei oikeasti ole kolmea etunimeä. Hänellä on lapsia kolmesta eri avioliitosta ja hän pelkää kuolemaa. 

Valkoinen kohina on komedia kuolemanpelosta. Siitä, miten ihmiset sekä ajattelevat kuolemaa jatkuvasti ja yrittävät vähintään yhtä jatkuvasti olla ajattelematta kuolemaa. 

Valkoisessa kohinassa ei ole varsinaista juonta. Kuulin jonkun kutsuvan tätä hyväksi esimerkiksi postmodernista "päähenkilö vastaan kirjailija" -konfliktista. Kirjailija tuntuu koko ajan asettavan päähenkilön eteen juonikoukkuja, mutta Gladney ei oikein koskaan tartu niihin. Päähenkilön ympäristössä tapahtuu paljon, mutta nämä tapahtumat eivät muutu juoneksi, koska Gladney pysyttelee aina tapahtumista sivussa. Huonomman kirjailijan käsittelyssä kirja olisi voinut olla tylsä, mutta DeLillo osaa asiansa.

Kirjan suurin ilo on kuitenkin kieli. DeLillo kuvailee tapahtumia tavalla, joka tunkeutui omiinkin ajatuksiini. Hän käyttää pitkiä lauseita jokapäiväisten asioiden kuvaamiseen, jolloin arkipäiväiset ilmiöt alkavat tuntua vieraalta ja absurdeilta. Kaupassa käyminen tai lääkärin luona asioiminen muuttuvat DeLillon tekstissä paitsi vertauskuvilta maailman rappiosta, myös hillittömän hauskoiksi lähes-antropologisiksi kuvauksiksi ihmisten pinnallisuudesta ja mitättömyydestä. Tällainen teksti voisi olla haukotuttavan poleemista, mutta DeLillo ei saarnaa pätkääkään. Hän vääntää nämä aiheet huumoriksi. Kuolemanpelolle nauraminen voi tuntua mustalta huumorilta, mutta tämä on ennemminkin neonharmaata huumoria: se korostaa asioita hyvin vaimella ja vinksahtaneella tavalla. "Palohälytin piipittää, joko ilmoittaakseen että sen patteri on lopussa tai että talo on tulessa". 

Loistava teos; viisi tähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...