Siirry pääsisältöön

The Road (Cormac McCarthy)

Yritin lukea tämän kirjan jo kerran aiemmin. Otin sen silloin mukaan kesälomamatkalle, mutta jo muutaman sivun luettuani tajusin tehneeni virheen. Tämä kirja ei totisesti sovi hiekkarantalukemiseksi, ei ylipäänsä kesälomalukemiseksi. Se on lohduton, kolkko ja synkeä. Se vaati kylmää ja pimeää vuodenaikaa.

Nyt tammikuussa tartuin siihen uudelleen, kun ilmanala oli sopivampi. The Road kertoo miehestä ja pojasta, jotka kävelevät halki post-apokalyptisen Amerikan talvea pakoon, kohti etelää. He kulkevat tietä pitkin ja yrittävät selviytyä päivästä toiseen.

Post-apokalyptiset selviytymistarinat ovat parhaimmillaan todella mukaansatempaavia, ja McCarthyn kirja on parhaita lukemiani. Siinä on epätoivoisuutta sekoittuneena inhimillisyyteen. Parasta post-apokalyptisissa tarinoissa on omat kuvitelmat siitä, miten itse selviäisi vastaavassa tilanteessa. Minulla ei tietenkään ole yhtään taitoa, joista olisi mitään hyötyä sähköjen katkettua, mutta juuri siksi on niin kiehtovaa lukea ja kuvitella, mitä yhteiskunnan romahtamisen jälkeinen selviytyminen vaatisi. Päähenkilö on tätä tarkoitusta varten sopivan pätevä: hän osaa sen verran monia taitoja, että hän on uskottava selviytyjä, muttei kuitenkaan aivan epäinhimillisen taitava McGyver.

Minusta tuntuu, että tämä on niitä kirjoja, joiden vaikutus tuntuu vahvempana, mikäli lukijalla on omia lapsia. Eläytyminen tilanteeseen, jossa joutuu huolehtimaan lapsen selviytymisestä äärimmäisen vihamielisissä olosuhteissa kouraisee tässä elämäntilanteessa vähän syvemmältä.

Ja kyllä tämä kirja osasi kouraista. Välillä ahdisti, välillä syke nousi jännityksestä. Ja koko ajan oli epämääräinen epätoivon tuntu, yhdistyneenä pieneen toivon pilkahdukseen, jota ei uskaltanut hirveän vahvasti pitää yllä, koska pelkäsi sen romuttuvan hetkellä millä hyvänsä.

Kieli on yhtä aikaa hyvin niukkaa että tarpeettoman rikasta. Dialogi koostuu monesti vain muutamista sanoista, mutta kuvauksissa McCarthy käyttää todellisia kahdenkymmenen dollarin sanoja: minulla on varsin hyvä englannin kielen sanavarasto, mutta jouduin tarkistamaan sanoja Wiktionarysta pari tusinaa kertaa. Äärimmäisin esimerkki oli lause "The salitter drying from the earth." Salitter? Ei löydy sanakirjasta. Googlasin sanan, ja löysin blogikirjoituksen, jossa joku oli selvittänyt sen tarkoittaneen samaa kuin "essence of God": "Salitter seems only to have occurred, used in this way, in the writings of Jakob Boehme, a 17th century German Christian mystic".

Jep, ehkä tässä kohtaa ollaan menty vähän liian hifistelyn puolelle sanavaraston suhteen.

Mutta kokonaisuudessaan oli oikein lukemisen arvoinen, ja suosittelen sitä ainakin kaikille post-apokalyptisten tarinoiden ystäville.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...