Siirry pääsisältöön

Orthogonal -trilogia: Clockwork Rocket, Eternal Flame, Arrows of Time (Greg Egan)

Greg Egan on ainutlaatuinen scifikirjailija. Hän on yksi suosikeistani, mutten kovin usein uskalla suositella hänen kirjojaan. Ne vaativat lukijalta tietynlaista mielenlaatua. Orthogonal -trilogia on tästä aika hyvä esimerkki.

Me elämme neliulotteisessa aika-avaruudessa - mutta kuten hyvin tiedämme, vaikka aika on olevinaan yksi ulottuvuuksista, ei se käyttäydy kuten tilaulottuvuudet. Voin kääntyä niin, että äsken edessäni ollut suunta onkin nyt oikeallani. Mutta en voi kääntyä niin, että äsken tulevaisuudessani ollut suunta onkin nyt oikeallani. 

Orthogonal on trilogia siitä, millaiselta maailma näyttäisi, jos universumi olisi symmetrisesti neliulotteinen: jos ajan voisi kääntää suunnaksi ja päinvastoin.

Tarina alkaa vähän valistuksenomaisesta aikakaudesta alienien planeetalla. Jokaisen kirjan pääosassa on tiedemiehiä, jotka pähkäilevät tieteellisen vallankumouksensa kanssa.

Tämä on tieteenfilosofian ystävälle aika mannaa. Koska kirjan maailmankaikkeuden luonnonlait ovat ratkaisevasti erilaisia kuin meillä, ei lukija tiedä etukäteen, mihin tuloksiin tiedemiehet päätyvät. He esittävät erilaisia hypoteeseja ja yrittävät rakentaa järkevää ymmärrystä fysiikasta, ja lukija (joka ei itsekään tiedä, miten kirjan luonnonlait tarkalleen toimivat) voi itsekin yrittää yrittää saada asiasta tolkkua samalla viivalla protagonistien kanssa.

Tämä luultavasti kuulostaa useimmille about yhtä houkuttelevalta ajanvietteeltä kuin hammastikkujen tunkeminen sormenkynsien alle, joten en suosittele tätä muille kuin hardcore-nörteille. Eganin varhempaa tuotantoa tunteville: jos Incandescence oli mielestäsi loistava, mutta siinä oli liian vähän tieteellisen metodin hidasta uudelleenkeksimistä, tulet rakastamaan tätä sarjaa.

Kirjoissa on toki myös juonia, mutta en spoilaa niitä sen suuremmin. Clockwork Rocketissa Egan pääsi näyttämään, että hän nykyisin osaa myös tehdä kiinnostavia henkilöitä, toisin kuin ehkä joissain aiemmissa kirjoissaan. Juoni oli itsessään kiinnostava ja fysiikkapohdinnat solahtivat siihen oikein ongelmattomasti. 

Eternal Flame oli sarjan heikoin. Se oli painottunut paikallisen kvanttifysiikan keksimiseen, eikä sen juoni onnistunut jäämään minulle mieleen juuri lainkaan. Note to self: älä vastaisuudessa jätä kolmea vuotta trilogian toisen ja kolmannen osan lukemisen väliin. Minun piti lukea Eternal Flame kahteen kertaan, sillä en enää muistanut yhtään, mitä siinä tapahtui, kun aloitin Arrows of Timea. 

Arrows of Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa ja termodynamiikkaa, mitkä eivät ortogonaalisessa maailmassa toimi samalla tavalla kuin meillä. Tämä osa toi vahvasti mieleen Eganin Subjective Cosmology -sarjan kirjat.

Eli yhteenvetona; jos tällaisista jutuista tykkää, niin on hyvä, mutta vaatii aika turbonörtin mielenlaatua. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...