Greg Egan on ainutlaatuinen scifikirjailija. Hän on yksi suosikeistani, mutten kovin usein uskalla suositella hänen kirjojaan. Ne vaativat lukijalta tietynlaista mielenlaatua. Orthogonal -trilogia on tästä aika hyvä esimerkki.
Me elämme neliulotteisessa aika-avaruudessa - mutta kuten hyvin tiedämme, vaikka aika on olevinaan yksi ulottuvuuksista, ei se käyttäydy kuten tilaulottuvuudet. Voin kääntyä niin, että äsken edessäni ollut suunta onkin nyt oikeallani. Mutta en voi kääntyä niin, että äsken tulevaisuudessani ollut suunta onkin nyt oikeallani.
Orthogonal on trilogia siitä, millaiselta maailma näyttäisi, jos universumi olisi symmetrisesti neliulotteinen: jos ajan voisi kääntää suunnaksi ja päinvastoin.
Tarina alkaa vähän valistuksenomaisesta aikakaudesta alienien planeetalla. Jokaisen kirjan pääosassa on tiedemiehiä, jotka pähkäilevät tieteellisen vallankumouksensa kanssa.
Tämä on tieteenfilosofian ystävälle aika mannaa. Koska kirjan maailmankaikkeuden luonnonlait ovat ratkaisevasti erilaisia kuin meillä, ei lukija tiedä etukäteen, mihin tuloksiin tiedemiehet päätyvät. He esittävät erilaisia hypoteeseja ja yrittävät rakentaa järkevää ymmärrystä fysiikasta, ja lukija (joka ei itsekään tiedä, miten kirjan luonnonlait tarkalleen toimivat) voi itsekin yrittää yrittää saada asiasta tolkkua samalla viivalla protagonistien kanssa.
Tämä luultavasti kuulostaa useimmille about yhtä houkuttelevalta ajanvietteeltä kuin hammastikkujen tunkeminen sormenkynsien alle, joten en suosittele tätä muille kuin hardcore-nörteille. Eganin varhempaa tuotantoa tunteville: jos Incandescence oli mielestäsi loistava, mutta siinä oli liian vähän tieteellisen metodin hidasta uudelleenkeksimistä, tulet rakastamaan tätä sarjaa.
Kirjoissa on toki myös juonia, mutta en spoilaa niitä sen suuremmin. Clockwork Rocketissa Egan pääsi näyttämään, että hän nykyisin osaa myös tehdä kiinnostavia henkilöitä, toisin kuin ehkä joissain aiemmissa kirjoissaan. Juoni oli itsessään kiinnostava ja fysiikkapohdinnat solahtivat siihen oikein ongelmattomasti.
Eternal Flame oli sarjan heikoin. Se oli painottunut paikallisen kvanttifysiikan keksimiseen, eikä sen juoni onnistunut jäämään minulle mieleen juuri lainkaan. Note to self: älä vastaisuudessa jätä kolmea vuotta trilogian toisen ja kolmannen osan lukemisen väliin. Minun piti lukea Eternal Flame kahteen kertaan, sillä en enää muistanut yhtään, mitä siinä tapahtui, kun aloitin Arrows of Timea.
Arrows of Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa ja termodynamiikkaa, mitkä eivät ortogonaalisessa maailmassa toimi samalla tavalla kuin meillä. Tämä osa toi vahvasti mieleen Eganin Subjective Cosmology -sarjan kirjat.
Eli yhteenvetona; jos tällaisista jutuista tykkää, niin on hyvä, mutta vaatii aika turbonörtin mielenlaatua.
Kommentit
Lähetä kommentti