Siirry pääsisältöön

Orthogonal -trilogia: Clockwork Rocket, Eternal Flame, Arrows of Time (Greg Egan)

Greg Egan on ainutlaatuinen scifikirjailija. Hän on yksi suosikeistani, mutten kovin usein uskalla suositella hänen kirjojaan. Ne vaativat lukijalta tietynlaista mielenlaatua. Orthogonal -trilogia on tästä aika hyvä esimerkki.

Me elämme neliulotteisessa aika-avaruudessa - mutta kuten hyvin tiedämme, vaikka aika on olevinaan yksi ulottuvuuksista, ei se käyttäydy kuten tilaulottuvuudet. Voin kääntyä niin, että äsken edessäni ollut suunta onkin nyt oikeallani. Mutta en voi kääntyä niin, että äsken tulevaisuudessani ollut suunta onkin nyt oikeallani. 

Orthogonal on trilogia siitä, millaiselta maailma näyttäisi, jos universumi olisi symmetrisesti neliulotteinen: jos ajan voisi kääntää suunnaksi ja päinvastoin.

Tarina alkaa vähän valistuksenomaisesta aikakaudesta alienien planeetalla. Jokaisen kirjan pääosassa on tiedemiehiä, jotka pähkäilevät tieteellisen vallankumouksensa kanssa.

Tämä on tieteenfilosofian ystävälle aika mannaa. Koska kirjan maailmankaikkeuden luonnonlait ovat ratkaisevasti erilaisia kuin meillä, ei lukija tiedä etukäteen, mihin tuloksiin tiedemiehet päätyvät. He esittävät erilaisia hypoteeseja ja yrittävät rakentaa järkevää ymmärrystä fysiikasta, ja lukija (joka ei itsekään tiedä, miten kirjan luonnonlait tarkalleen toimivat) voi itsekin yrittää yrittää saada asiasta tolkkua samalla viivalla protagonistien kanssa.

Tämä luultavasti kuulostaa useimmille about yhtä houkuttelevalta ajanvietteeltä kuin hammastikkujen tunkeminen sormenkynsien alle, joten en suosittele tätä muille kuin hardcore-nörteille. Eganin varhempaa tuotantoa tunteville: jos Incandescence oli mielestäsi loistava, mutta siinä oli liian vähän tieteellisen metodin hidasta uudelleenkeksimistä, tulet rakastamaan tätä sarjaa.

Kirjoissa on toki myös juonia, mutta en spoilaa niitä sen suuremmin. Clockwork Rocketissa Egan pääsi näyttämään, että hän nykyisin osaa myös tehdä kiinnostavia henkilöitä, toisin kuin ehkä joissain aiemmissa kirjoissaan. Juoni oli itsessään kiinnostava ja fysiikkapohdinnat solahtivat siihen oikein ongelmattomasti. 

Eternal Flame oli sarjan heikoin. Se oli painottunut paikallisen kvanttifysiikan keksimiseen, eikä sen juoni onnistunut jäämään minulle mieleen juuri lainkaan. Note to self: älä vastaisuudessa jätä kolmea vuotta trilogian toisen ja kolmannen osan lukemisen väliin. Minun piti lukea Eternal Flame kahteen kertaan, sillä en enää muistanut yhtään, mitä siinä tapahtui, kun aloitin Arrows of Timea. 

Arrows of Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa ja termodynamiikkaa, mitkä eivät ortogonaalisessa maailmassa toimi samalla tavalla kuin meillä. Tämä osa toi vahvasti mieleen Eganin Subjective Cosmology -sarjan kirjat.

Eli yhteenvetona; jos tällaisista jutuista tykkää, niin on hyvä, mutta vaatii aika turbonörtin mielenlaatua. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version