Kuivamustekala

Tykkäsin Jatkosota-extrasta niin paljon, että päätin lukea myös Yli-Juonikkaan aiemman teoksen. Neuromaani on myös erittäin hyvä. Kirjassa on erikoinen rakenne: se on skitsofreenikon ajatusmaailmaa simuloiva  choose-your-adventure -pelikirja. Pelikirja tarkoittaa sitä, että kirjan juoni haarautuu lukijan päätösten perusteella. Neuromaanissa on reilut kaksisataa lukua. Luvun lopussa lukijan pitää tehdä päätös, mitä hän haluaa päähenkilön tekevän. Sitten lukija siirtyy päätöksensä osoittamaan lukuun jatkamaan tarinaa. (Jos kaipaa apua navigointiin, niin Enneuni-blogista löytyy kartta juonihaaroihin .) Kirjassa ei ole varsinaista juonta: lukija seuraa Gereg Bryggman -nimisen paranoidin skitsofreenikon (joka on ehkä aikanaan opiskellut neurotieteitä) päivää ja tekee valintoja Geregin puolesta. Suuri osa valinnoista on merkityksettömiä ja/tai johtavat outoihin umpikujiin. Koska Gereg on harhainen, ei kirjan tapahtumissa ole hirveästi normaalia logiikkaa, ...

Danbisa Moyo: Dead Aid ja Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous I. Maailman köyhyyttä on saatu radikaalisti vähennettyä, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa köyhyys paikoitellen jopa lisääntyy. Afrikkaan kaadetaan kehitysapua miljarditolkulla, mutta se ei tunnu auttavan lainkaan niin paljon kuin voisi toivoa - jos se edes auttaa. Maailmanpankin ekonomisti Moyo ja pitkän uran kehitysavun parissa tehnyt Kääriäinen kirjoittavat varsin suorin sanoin niistä asioista, jotka kehitysyhteistyössä ovat pielessä. Molemmat mainitsevat "mikro-makro-paradoksin": apuohjelmat saavat mikrotasolla hyviä tuloksia, mutta näistä ei seuraa makrotasolla oikeastaan mitään. Iso kysymys onkin: miksei? Varhaisempien vuosikymmenien osalta kysymykseen on helppo vastata. 70- ja 80-luvuilla "kehitysapu" oli oikeastaan vienninedistämistyötä. Kehitysmaihin vietiin vaikka Sisun kuorma-autoja siinä toivossa, että maat ostaisivat lisää Sisuja myöhemmin. Laki vaati, että kaikki h...

Vorkosigan-saagastaan tunnettu Lois McMaster Bujold on kirjoittanut myös fantasiasarjan "World of the Five Gods". Luin sen kaksi ensimmäistä osaa (Curse of Chalion ja Paladin of Souls). Ensimmäisten sivujen perusteella kirjasarja ei vaikuttanut lupaavalta. Fantasiaromaaneilla on pahana tapana kuluttaa sivukaupalla tekstiä maisemien kuvailun, ja Curse of Chalion jatkoi tätä jo Tolkienista alkanutta traditiota. Mutta onneksi kirja parani nopeasti hitaan alun jälkeen, ja se osoittautui lopulta todella hyväksi. Fantasiassa taikuus on tärkeässä roolissa. Fantasiakirjat jaetaankin "korkeaan" tai "matalaan" fantasiaan sen perusteella, onko taikuus jokapäiväinen vaiko harvinainen osa maailmaa. Olen itse matalan fantasian ystäviä, ja World of Five Gods on selvästi tällä puolella. Taikuus  on myös hyvin erilaista eri maailmoissa. Osa fantasiakirjoista suhtautuu taikuuteen kuin se olisi tiedettä: sitä opiskellaan yliopistossa ja se noudattaa tarkko...

Hugo on scifi- ja fantasiakirjallisuuden fanien jakama palkinto parhaille teoksille. Siitä pääsee äänestämään, jos osallistuu Worldconiin, maailman  suurimpaan SF/F-tapahtumaan. Viime vuonna Worldcon oli Helsingissä, joten olin kerrankin Hugo-äänestäjä. Kun viime vuonna luin ehdokasnovelleja , tunsin pääseväni paremmin kartalle siitä, mitä SF/F-kentällä tapahtuu täällä hetkellä. Siksi päätin, että luen tänäkin vuonna kaikki ehdokasnovellit ja pienoisromaanit. Luin myös kaksi ehdokkaana olevaa romaania, joten laitetaan nekin samaan arvioon. Yleisarvosana on heikompi kuin olisin toivonut. Todella moni ehdokas oli ihan hauska, mutta sisällöltään lopulta hyvin kevyt. Pidän enemmän scifistä, joka laittaa ajattelemaan, mutta nyt moni ehdokas oli pelkkää viihdettä. Fanficin vaikutus näkyy tänä vuonna tosi vahvasti, hyvin monesta novellista löytyy ficcimäisiä piirteitä enemmän kuin olisi tarvinnut. Transsukupuolisten hahmojen määrä oli häkellyttävän suuri. Lähes jokaisessa...

Salainen lasti on journalistinen tietokirja ex-neuvostoliittolaisista lentäjistä, jotka salakuljettavat tavaraa Iljušin 76 -koneissaan. Lentokone on rakennettu niin, että sen runkoon saa piilotettua 15 ylimääräistä tonnia tavaraa, mikä on salakuljettajien kannalta oikein kätevää. Lainasin tämän hetken mielijohteesta kirjastosta, sillä ajattelin tämän olevan sopivaa kesälomalukemista, enkä ollut väärässä. Tässä oli sopivasti historiaa, yhteiskunnallista sisältöä ja hauskoja anekdootteja, jotta tätä oli mukava lukea laiturinnokassa. Miinuspuolena kirja sortuu journalistien tekemien kirjojen helmasyntiin: tässä on ihan liikaa kuvailua. Ei tarvitse kuvailla jokaisen kohdatun henkilön ulkonäköä. Kirjassa oli myös liikaa toistoa. Sata sivua olisi voinut helposti leikata pois. Tarina alkaa Neuvostoliiton romahduksesta. Sotilaat eivät saaneet palkkojaan ja silloinen puolustusministeri Šapošnikov oli huolestunut mahdollisuudesta, että epätoivoiset ja nälkäiset sotilaat aloittaisivat sisäl...

I. Olen puhunut lähiaikoina paljon uskonnollisuuden hyvistä puolista (kts. esim Uskontoa ateisteille -arvioni ), mutta selvästi uskonnollisuus voi mennä myös pahaksi. On kaikenmaailman hoitokokouksia ja muuta hengellistä väkivaltaa - ja on olemassa ihan puhtaita kultteja. Mielijohteesta tartuin Miettisen ja Pellin kirjaan suomalaisista lahkojohtajista. Nämä eivät ole tavanomaisia uskonnollisia liikkeitä, vaan näihin liittyy hyvin voimakas hengellinen väkivalta ja seuraajien hyväksikäyttö.  Valitettavasti Harhaanjohtajat ei ole hirveän hyvä kirja. Siinä on kehno rakenne: se ensin esittelee eri lahkoja, sitten siirtyy puhumaan lähinnä Hofflerin ja Frommin teorioista siitä, miten lahkot toimivat psykologisesti. Tämän takia kirjassa on tarpeettoman paljon toistoa. Olisi ollut paljon parempi idea omistaa joka lahkolle yksi luku ja siinä yhteydessä esitellä teoriaa, käyttäen ko. lahkoa esimerkkinä.  II. Koska ne lahkot ovat aika kiinnostavia. Varhaisimmat esimerki...

Kuuntelimme tämän koko perheen voimin äänikirjana matkalla Keski-Suomeen. Viisituntinen matka sujui kuin siivillä, lapset kuuntelivat keskittyneenä koko matkan. Tämä on yksi suurimmista kehuista, mitä lastenkirja voi saada, ja heti perään toinen: me vanhemmatkin nautimme kirjasta suuresti. Me Rosvoloissa on suhteellisen villi high concept: Suomessa on maantierosvoja, joiden toimintatapa muistuttaa vanhan ajan merirosvoja. Ne nostavat rosvolipun kattoluukusta, kiilaavat mökkimatkalla olevia autoja tien sivuun ja ryöstävät niistä tavaraa. Koska tämä on lastenkirja, niin rosvojen mieluisin saalis on karkki. Yhdellä ryöstömatkallaan Rosvoloiden perhe nappaa mukaansa myös 10-vuotiaan Viljan. Tyttö aluksi protestoi, mutta pian rupeaa nauttimaan Rosvoloiden anarkistisesta elämästä.  Tarinassa oli muutamia epäloogisuuksia, jotka häiritsivät minua (miten Rosvolat eivät muka ymmärtäneet rahan arvoa?), mutta kokonaisuudessaan todella toimiva. Jatko-osat lähtevät varmasti tulevi...