Tämä kirja sai minut haaveilemaan, että lopettaisin duunini ja perustaisin keinolihaa tuottavan yrityksen. Se on itsessään jo aika hyvä saavutus, mutta End of Animal Farming innosti minua muillakin tavoilla. Se on yhtä aikaa hyvin realistinen että rehellisen utopistinen kirja, joka hahmottelee selkeitä reittejä kohti tulevaisuutta, jossa eläinten hyötykäyttö on lopetettu.
Reese aloittaa puhumalla moraalisesta kehästä. Kaikki ihmiset kokevat, että toisille pitää olla reilu ja kohdella heitä hyvin - mutta tämä sääntö koskee vain niitä tyyppejä, jotka ovat niinsanotun "moraalisen kehän" sisäpuolella. Aikanaan moraalinen kehä käsitti vain oman heimon jäsenet. Vierasheimolaisia sai kurmottaa niin paljon kuin sielu sieti. Ajan myötä valtakunnat laajenivat, ja moraalinen kehä laajeni käsittämään kaikki oman maan kansalaiset - mutta vierasmaalaiset ovat edelleen vapaata riistaa. Sitten kaikki valkoiset olivat moraalisen kehän sisällä, mutta alkuasukkaita sai toki tappaa ja orjuuttaa. Kului joitain vuosia, ja yhtäkkiä moraalinen kehä onkin laajentunut käsittämään koko ihmiskunnan. Toisilla moraalinen kehä on vielä tätäkin laajempi: he laskevat myös eläimet kehän sisäpuolelle. Lemmikkien yleistyminen on osaltaan vaikuttanut moraalisen kehän laajentamista eläimiin. Kaikki pitävät oman lemmikkinsä ehdottomasti moraalisen kehänsä sisäpuolelle, ja loogisesti ajattelevat ihmiset ulottavat tämän kaikkiin lemmikkieläimiin. Siitä ei ole suuri harppaus ottaa kaikki nisäkkäät mukaan.
Mutta tällä hetkellä emme kohtele muita nisäkkäitä kuin moraalisesti merkittäviä olentoja. Ylivoimaisesti suurin osa kotieläimistä maailmassa kituu tehdasmaisilla jättifarmeilla. Näissä tehdasfarmeissa olot ovat todella kammottavat. Eläinoikeusjärjestöt ovat pitkään korostaneet lihantuotannon eettisiä ongelmia, mutta järjestöt ovat ratkaisuksi korostaneet henkilökohtaisia valintoja. Lopeta lihansyönti. Ala vegaaniksi. Älä käytä nahkatuotteita. Tämä on Reesen mielestä virhe. Isot muutokset eivät tapahdu kuluttajien valintojen avulla, koska ihmiset ovat mukavuudenhaluisia eivätkä halua muuttaa tottumuksiaan. Jos lihantuotanto halutaan todella lopettaa, pitää järjestelmien muuttua.
Kirjan yllättävin osuus oli kyselytutkimus, jonka Reese oli teettänyt gallup-firmalla. Tilastollisesti edustavalta otokselta ihmisiä kysyttiin heidän mielipiteitään lihantuotannon lopettamista kohtaan. Häkellyttävää kyllä 49% vastaajista olisi ollut valmiit kieltämään lihan tehotuotannon ja 33% olisi ollut valmis kieltämään kaiken lihantuotannon. Nämä ovat uskomattoman suuria lukuja, ja Reese myöntääkin, että todellisessa tilanteessa kannatus saattaisi olla pienempää.
Mutta jos otamme luvut annettuina, niin huomattava joukko ihmisiä olisi valmis kieltämään lihantuotannon. He siis selvästi pitävät lihantuotantoa eettisesti ongelmallisena - mutta syövät silti lihaa. Samassa kyselyssä 97% vastaajista piti kasvissyöntiä henkilökohtaisena valintana, johon ei saisi pakottaa. Ratkaisu ei siis ole se, että pakotamme ihmiset kasvissyöjiksi. Kasvissyönnistä pitää rakenteellisesti tehdä houkuttelevampi vaihtoehto kuin lihansyönnistä, jonka jälkeen lihantuotantoa voisi alkaa hiljalleen kieltää.
Yksi merkittävä tapa tehdä kasvissyönnistä houkuttelevampaa on tehdä siitä helpompaa. Ihmiset ovat tottuneet tietynlaiseen ruokaan, joten siitä pitää olla tarjolla kasvipohjaisia versioita. Nyhtökaura, kauramaidot, vegaanimajoneesit ja muut vastaavat tuotteet tekevät helpommaksi siirtyä pois lihatuotteista. Jos samaan aikaan lihateollisuuden tuista luovutaan, on yhtäkkiä helpompaa ja halvempaa siirtyä käyttämään ruoassaan paljon enemmän kasvipohjaisia tuotteita.
Mutta todella monet pitävät lihan mausta itsessään, eivätkä olisi siksi valmiit siirtymään kasvissyöjiksi. Tähänkin on olemassa eettinen ratkaisu: tällä hetkellä useat firmat kehittävät keinolihaa. Keinoliha (tai "puhdas liha", kuten Reese vähän rasittavasti sitä kutsuu) on tankissa kasvatettua lihaa, jonka tuottamiseen ei eläimestä tarvita kuin pieni solunäyte. Keinoliha on vielä kallista, mutta kun prosessin kalleimmat osat saadaan korvattua halvemmilla, voi keinoliha muuttua merkittävästi halvemmaksi kuin tapettujen eläimien liha. Loppujen lopuksi eläimiä täytyy ruokkia ja pitää navetoissa tai sikaloissa vuosikausia: solukulttuuri kasvaa olutsammiota muistuttavassa tankissa muutamassa päivässä.
Reese kiitettävästi luettelee eri syitä, miksi siirtyminen pois eläintuotannosta ei tule olemaan helppoa. Ihmiset pitävät lihansyöntiä luonnollisena asiana, eikä keinoliha vaikuta lainkaan yhtä luonnolliselta. Luomu-tyyppinen lihantuotanto saattaisi vaikuttaa monen mielestä paremmalta tavalta ratkaista eettiset ongelmat. Reese kuitenkin muistuttaa, että myös "vapaat lehmät" kokevat paljon kärsimystä kasvatuksen aikana. Luomulihan tuotanto on myös ympäristönäkökulmasta varsin ongelmallista, sillä se kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin tehotuotettu liha. Luomulehmä tarvitsee puolet enemmän maata kuin tehotuotettu lehmä: jos kaikki lihantuotanto muutettaisiin luomuksi, meiltä loppuisi laidunmaa alta aikayksikön.
Toinen - ja ehkä vakavampi - ongelma lihantuotannon kieltämisen tiellä on yhteiskunnallinen polarisoituminen. Eläinoikeusasia nähdään valkoisten kaupunkilaisnaisten asiana. Jos viesti suunnataan vain kaupunkiliberaaleille, saattaa vastareaktiona syntyä "äijäpihvien" tyyppisiä ilmiöitä, joissa lihansyönti koetaan identiteettipoliittisena erottautumiskeinona. Tämä ei olisi hyvä lopputulos, joten eläinoikeusaktivistien pitäisi oppia puhumaan myös persuille, kepulaisille ja vähemmistöille.
Ihmiset eivät koe moraalista tuohtumusta omista teoistaan. Siksi missään vaiheessa ei pitäisi lähettää viestiä, että lihansyöjät toimivat väärin. Jos halutaan muutosta aikaan, pitäisi viestin olla,että lihateollisuus toimii väärin. Tämän voivat allekirjoittaa melkein kaikki.
Reese antaa viimeisessä luvussa tiekartan kohti eläintuotannon lopettamista. Ensimmäinen askel ovat kasvisruokapäivät kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikkaruokaloissa. Munaton majoneesi ja kasvisnugetit ovat hyviä tuotteita alkuun, koska niissä ei käytännössä kasvisversiota voi erottaa eläinperäisestä tuotteesta.
Seuraava vaihe olisi päästä ruokaympyröiden kimppuun. Jos virallisissa suosituksissa lihansyönti esitetään munkkien tai karkkien tapaisena poikkeuksena normaalista ruoasta, ollaan päästy jo pitkälle. Tämän kamppailun Reese hahmottaa 10-30 vuoden päähän. Joskus 2040-60 -luvuilla eläinperäiset tuotteet voivat olla jo vähemmistössä, mutta varsinaista eläintuotannon täyskieltoa tuskin pääsemme näkemään ennen 2100-lukua.
End of Animal Farming oli erittäin hyvä kirja, jota suosittelen äärimmäisen vahvasti kaikille eläinoikeusasiasta kiinnostuneille ihmisille.
Kommentit
Lähetä kommentti