Siirry pääsisältöön

Light (M. John Harrison)


On harvinaista, että melkein vihaan romaania ensimmäisen sadan sivun ajan ja lopuksi päädynkin pitämään kirjasta aika lailla. Light onnistuu tässä tempussa.

Lightissa on kolme eri tarinalinjaa. Yksi sijoittuu nykyaikaan ja sen päähenkilönä on fyysikko, joka on juuri tekemässä teoreettisen läpimurron. Toinen ja kolmas sijoittuvat 2400-luvulle: niissä päähenkilöinä ovat avaruusaluksen pilotti ja epäonninen ex-seikkailija. 2400-luvun tarinat liikkuvat Kefahuchi Tractin lähistöllä: se on singulariteetti ilman tapahtumahorisonttia, piste jossa normaalit luonnonlait lakkaavat toimimasta. Kefahuchi on houkuttanut tutkijoita lukemattomista sivilisaatioita kautta galaksin historian, joten sen lähistöllä on miljoonia vuosia vanhoja observatorioita ja sen sellaista kamaa. Monet näistä menneistä jäänteistä sisältävät rahanarvoista teknologiaa, joten Kefahuchin ympäristö houkuttelee erilaisia seikkailijoita ja aarteenetsijöitä.

Miksi yksi tarinoista sijoittuu eri aikaan kuin kaksi muuta? Niin, se oli yksi asioista, jotka ärsyttivät minua ensimmäisen sadan sivun aikana. Varsinkin, kun nykyaikaan sijoittuvan tarinan tunnelma on hyvin erilainen kuin 2400-luvun tarinoissa: se muistuttaa enemmän psykologista kauhutarinaa kuin scifiä.

Jouduin tarkistamaan jossain sivun 30 kohdalla, milloin kirja olikaan kirjoitettu (2002), koska se antoi niin vahvat 90-lukuiset vibat. Kyllästyin hyvin nopeasti kirjan "rankkaan" asenteeseen. Varsinkin kirjan alkupuolella joka toisella sivulla puhutaan panemisesta tai tappamisesta ja ollaan silleen coolisti psykopaatteja. Tuli mieleen, että kirjailija on juuri lukenut Amerikan Psykon ja sai siitä vähän liikaakin vaikutteita. 

Yleensä päätän sivulla 50, onko lukemani kirja niin hyvä, että jaksan lukea sen loppuun. Lightin kohdalla olin vähän kahden vaiheilla. Päätin kuitenkin jatkaa, koska yksi kolmesta tarinasta oli aika kiinnostavan oloinen (vaikka kaksi muuta ottivatkin minua lähinnä päähän) ja koska kirjan teksti on todella hyvää.

Harrison käyttää kiinnostavia ilmaisuja ja leikittelee kielellä. Hän kirjoittaa dialogia, jossa ihmiset eivät käy nättiä ja selkeää keskustelua, vaan jättävät hirveästi asioita sanomatta, puhuvat toistensa ohi, lopettavat yllättäviin kohtiin ja vaihtavat yllättäen aihetta. Se oli loistavaa; juuri näin ihmiset oikeasti puhuvat. Se myös loi vahvan tunnelman kirjaan: ihmisten kykenemättömyys ymmärtää toisiaan nousi toistuvasti kirjan teemaksi.

Pikkuhiljaa jotain tapahtui. Henkilöt, jotka aluksi vaikuttivat ärsyttäviltä, alkoivatkin kasvaa yhä moniulotteisemmiksi. Ne toistuvasti toimivat vähän eri tavalla kuin olisin odottanut, mutta hyvällä tavalla. Hahmot tuntuivat oikein kolmiulotteisilta kirjan loppua kohden. Tarinan epäloogisilta tuntuneet kohdat alkoivatkin loppupuolella paljastua osaksi laajempaa kuviota, eivätkä ne olleetkaan pelkkää sekoilua.



Vähän vaikea sanoa, suosittelenko tätä kirjaa vai en. Saatan vuoden tai parin kuluttua muistella tätä kirjaa todella hyvällä, mutta alkupuolen rankistelu ärsytti kyllä aika tavalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...