Siirry pääsisältöön

Kil'n People (David Brin)

Aika ajoin eteen tulee päiviä, jolloin pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Sellaisina hetkinä tulee toivoneeksi, että joku keksisi ihmiskopiokoneen: voisi lähettää kopionsa tekemään tylsemmät hommat ja mennä itse nauttimaan hauskemmista asioista.

Tämä on Kil'n Peoplen high concept. Kirjan nimessä mainittu kil'n on ihmiskopiokone. Sillä voi ottaa itsestään kopion, jolla on kaikki samat muistot ja ajatukset kuin alkuperäiselläkin. Kopiot eivät kuitenkaan ole täydellisiä: ne on rakennettu pseudolihasta, joka kestää vain vuorokauden ajan ja sitten hajoaa. Jos kopio ehtii takaisin kotiin ennen hajoamistaan, niin sen päivän aikana kertyneet muistot voidaan ladata alkuperäisen päähän, jolloin kopiokin saa "kuolemanjälkeisen elämän".

Koko yhteiskunta on luonnollisesti mennyt täysin uusiksi ihmiskopioiden myötä. Ihmiset ottavat aamulla itsestään kopiot, jotka menevät töihin päivän ajaksi. Koska kopiot ovat kuitenkin kertakäyttöisiä, ei niiden hyvinvoinnista tarvitse hirveästi välittää, joten kopioduunit voivat olla hyvinkin tylsiä tai vaarallisia. Tässä ei kuitenkaan tule Blade Runner -tyyppistä eettistä ongelmaa replikanttien hyväksikäytöstä, koska ihmiskopiot jakavat alkuperäisen persoonallisuuden ja muistot. Ihminen itse suostuu tekemään päivän ajan jotain tylsää tai vaarallista, jotta hänen alkuperäinen versionsa saisi elää lokoisemmin. Loppujen lopuksi se alkuperäinen on kuitenkin ihan sama henkilö kuin kopiokin.

Kopioiden ympärille on syntynyt myös uudet viihteenalat. Julkkikset ottavat itsestään kopioita ja vuokraavat näitä päivän ajaksi maksuhaluisten käyttöön. Mutta kuten tiedämme, viihdeala houkuttelee myös piratismiin. Nappaamalla kuuluisten ihmisten kopioita voi näistä ottaa uusia piraattikopioita, jotka eivät ole yhtä hyviä kuin alkuperäiset, mutta niillekin on markkinansa.  Kirjan päähenkilö on yksityisetsivä, joka kirjan alussa yrittää saada kiinni laittomia kopioita tehtailevaa rikollista.

Konsepti on siis oikein hyvä, ja Brin osaa kiitettävästi miettiä, miten laajasti kopioiminen vaikuttaa yhteiskuntaan. Se, että kopiot kestävät vain yhden päivän vaikuttaa osittain olevan ratkaisu, jonka avulla Brin välttää joutumasta miettimään vielä isompia yhteiskunnallisia muutoksia, joita pysyvät kopiot loisivat. Toisaalta sen ratkaisun avulla hän voi keskittyä kopioiden väliaikaisuuden luomiin kiinnostaviin ajatuksiin: jos kopion elämä on joka tapauksessa vain yhden päivän, miten se vaikuttaa kopion ajatusmaailmaan - ja koko yhteiskunnan luonteeseen? Näitä kysymyksiä ei ole hirveästi muualla pohdittu, joten se oli kiinnostavaa. 

Tällä kirjalla oli siis suuri potentiaali, mutta valitettavasti Brin ei uskalla pitää kirjan juonta tarpeeksi pienenä. Juoni alkaa paisua yhä isompiin ja isompiin mittoihin, ja pian ollaan jo aikamoisissa sfääreissä. Se on sääli, koska kirja olisi ollut kiinnostavampi simppelinä dekkaritarinana. Tällaisenaan hyvä, muttei huippu. Kolme ja puoli tähteä tai sitä luokkaa, mutta suosittelen silti scifidiggareille. Yhteiskuntakuvaus on tarpeeksi hyvää, jotta juonen heikkoudet kestää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo...