Kuivamustekala

Helmet-lukuhaasteen 1. kohta tänä vuonna on "kirja yhdistää faktaa ja fiktiota". Olisipa tämä kohta ollut viime vuoden haasteessa, sillä luin parikin kirjaa, jotka olisivat sopineet tähän kuin nenä naamaan. Éric Vuillardin  14. heinäkuuta (Siltala 2021, suom. Lotta Toivanen, alkuteos 14 Juillet, 2016) oli erikoinen mutta kiinnostava teos Ranskan vallankumouksen ikonisimmasta ja symbolisimmasta hetkestä, eli Bastiljin valtauksesta. Tämä on romaani, vaikkakin hyvin epätavallinen sellainen. Tässä ei ole päähenkilöitä, vaan kertoja lähinnä kuvailee tapahtumia ja puhuu yhdestä ihmisestä kerrallaan hyvin lyhyen aikaa, siirtyen nopeasti ihmisestä toiseen. Vuillard on selvästi tutkinut aihetta todella tarkasti ja kaikki henkilöt, jotka hän mainitsee nimeltä, ovat todellisia historiallisia henkilöitä. Henkilöitä, joita yleensä kutsutaan vain "väkijoukoksi". Jos tämän kirjan olisi kirjoittanut historialliseksi tietokirjaksi, se olisi ollut suhteellisen kuiva: v...

Abhijit V. Banerjeen ja Esther Duflon kirja Poor Economics: A Radical Rethinking of the Way to Fight Global Poverty (2011) oli jo kymmenen vuotta vanha, kun luin sen viime vuoden alussa. Olin varautunut, että se olisi täynnä vanhentuneita ajatuksia, etenkin kun siinä oli oma lukunsa mikrolainoista. Voitte vain kuvitella yllätykseni, kun kirja olikin hyvin skeptinen mikrolainoja kohtaan ja päätyi lopputulokseen, ettei niistä luultavasti ole mitään hyötyä taistelussa köyhyyttä vastaan. Nykyisin kritiikki mikrolainoja kohtaan on jo yleisesti hyväksyttyä valtavirta-ajattelua, mutta kymmenen vuotta sitten asia ei todellakaan ollut näin. Banerjee ja Duflo olivat todella eturintamassa.  Ja sama meno jatkuu kirjan muissakin osissa: en löytänyt yhtään kohtaa, joka olisi selkeästi vanhentunut tai jossa uudempi tutkimus olisi kumonnut Banerjeen ja Duflon väitteet. Tämä on häkellyttävän hyvä tulos kymmenen vuotta vanhalta kirjalta, etenkin sellaiselta, jonka aihe vielä herättää poliittisia in...

Kuten varmaan aika monet muutkin scifi-fanit, luen yleensä melko paljon yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä kirjoja. Hyvää spefiä kuitenkin kirjoitetaan muuallakin, ja tässä muutamia helmiä eri puolilta maailmaa, joihin törmäsin vuonna 2021.  Karin Tidbeck: Amatka   (2012) Ruotsalaisen  Karin Tidbeckin esikoisromaani on upea. Vanja tekee työkseen käyttäjätutkimusta hygieniatarpeita valmistavalle yritykselle, ja hän matkustaa Amatkan kaupunkiin tätä varten. Kirjan tunnelma on apean dystooppinen, Amatkasta tulee mieleen jonkinlainen neuvostokaupunki, mutta jokin on vielä paljon oudompaa. Aurinkoa ei näy, eikä kenties ole edes olemassa: esineet pysyvät muodossaan vain niin pitkään kuin niitä muistutetaan niiden käyttötarkoituksesta. Missä Amatka ja muut kaupungit oikein edes ovat? Koko kirjassa on yhtäaikainen banaalin dystooppinen tunnelma että unenomaisen epämääräinen tunnelma. Tämä on yhdistelmä, johon en ole ikinä ennen törmännyt. V...

Marko Juntusen Matkalla islamilaisessa Suomessa (Vastapaino 2020) on todella hyvä etnografinen ja sosiologinen kuvaus Turun Varissuon muslimiasukkaista, joka samalla onnistuu olemaan paras maahanmuuttoteemoja käsittelevä kirja, jonka olen koskaan lukenut. Juntunen onnistuu uskomatonta kyllä kuulostamaan täysin neutraalilta kirjoittaessaan maahanmuuton ja suomalaisen islamin eri ulottuvuuksista. Juntunen selvästi tuntee sympatiaa Varissuon asukkaita kohtaan, mutta se ei estä häntä luettelemasta maahanmuuton mukanaan tuomia kielteisiä asioita. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä kokee tämän lähestymistavan huomattavasti kiinnostavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin julkisuudessa yleensä äänessä olevat "sydämettömän järjen" ja "järjettömän sydämen" linjat, Juntusen termejä käyttääkseni. Varissuo toimii hienona pienoismaailmana käsiteltäessä koko Suomen ja tietyssä määrin koko Euroopan maahanmuuttokysymyksiä. Ensimmäiset pakolaiset saapuivat lähiöön 80-luv...

Luin vuoden 2021 aikana 76 kirjaa, selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tähän vähenemiseen ei ollut mitään yksittäistä syytä: toisaalta luin tänä vuonna enemmän pitkiä kirjoja, toisaalta vaihdoin äänikirjat podcasteihin, toisaalta tuli ehkä vain tehtyä jotain muutakin;  vuoden 2020 92 kirjaa tuntui jo liiottelulta. Näistä kirjoista 51 oli kaunoa, 25 tietoa. Luin taas enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja (68%), tosin toisin kuin yleensä, niin sukupuolisuhde oli aika sama sekä kaunossa että tietokirjoissa. Viime vuonna luin niin paljon jenkkikirjailijoiden teoksia, että tänä vuonna yritin tietoisesti vähentää Yhdysvalloista tulevaa kirjallisuutta ja lisätä muualta maailmasta kotoisin olevien kirjojen määrää. Tämä onnistuikin: vain 14 kirjaa (18%) oli Pohjois-Amerikasta. Lähes kaikki muut olivatkin sitten Euroopasta: 20 suomalaista, 13 brittiä ja 17 muualta Euroopasta. Afrikkalaisia kirjoja luin peräti 4, aasialaisia 3, Oseaniasta ja Latinalaisesta Amerikasta yhden kummastaki...