Metsä on pilalla, pelkkää paskaa tilalla (Metsä meidän jälkeemme)

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Raina: Metsä meidän jälkeemme (Like, 2019).

Kolmannen polven helsinkiläisenä en oikein tiedä metsistä mitään. Tai tarkemmin: koska olen tutustunut metsiin lähinnä virkistyskäytön kautta, minulla on ollut niistä vähän vääristynyt käsitys. Kun minä käyn metsässä, on se todennäköisesti joku Nuuksio tai muu kansallispuisto, josta löytyy kelohonkia, lahopuita ja sen sellaista. Oikeaa metsää, siis.

Mutta tällaista metsää ei Suomessa enää ole juuri yhtään. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen "metsistä" on todellisuudessa tasaikäistä istutettua puupeltoa, jonka kohtalona on avohakkuu. Tällaisessa puupellossa eivät kovinkaan monet eläinlajit pärjää, eikä olekaan ihme, että Suomestä löytyy lähes 900 uhanalaista lajia.

Metsä meidän jälkeemme kertoo, miksi näin on, ja voi pojat se on karseaa luettavaa. Harvoin ns. V-käyrä on noussut yhtä nopeasti kuin tätä kirjaa lukiessa.

Metsä meidän jälkeemme selitti, miksi avohakkuut ovat niin suosittuja: se ei johdu pelkästään metsänomistajien ahneudesta, vaan Metsähallitus vuosikymmenien ajan kielsi ehdottomasti jatkuvan kasvun periaatteen mukaan toimivan metsänhoidon. Jos joku metsänomistaja yritti vältellä avohakkuita ja ottaa metsästään puita pieniä määriä kerrallaan, niin hänen metsänsä "rauhoitettiin" eli määrättiin käyttökieltoon ja saatettiin määrätä avohakattavaksi! Aivan sekopäistä toimintaa, joka pohjautui täysin tieteellisesti perustelemattomalle väitteelle siitä, että jatkuvan kasvun metsänhoito "pilaisi" metsät. 

Miksi metsä ei saanut mennä pilalle? Suurin osa metsistähän on yksityisissä käsissä: eikö omalle omaisuudelleen saa tehdä mitä huvittaa? Sodanjälkeisessä Suomessa vastaus oli ehdottomasti "ei". Metsäteollisuus nähtiin niin tärkeäksi osaksi Suomen taloutta, että sen elinvoimaisuuden eteen piti tehdä kaikkensa. Jotta paperi kävisi kaupaksi, piti raaka-ainetta saada halvalla. Metsänomistajien etua ei tässä ajateltu, vaan paperimiesten ja  sellupatruunoiden. Ehkä tämä oli tavallaan ihan ymmärrettävää sodan jälkeen, kun oli sotakorvauksia ja kaikkea, mutta se, että samaa periaatetta jatkettiin vuoteen 2014 saakka on aivan käsittämätöntä. 

Erityisesti metsäojituksesta kertova luku sai vihat nousemaan. Olin lukenut kirjoittajien artikkelin samasta aiheesta Hesarista jo aiemmin, joten en ollut niin järkyttynyt kuin olisin valmistautumattomana voinut olla, mutta kyllä se silti aina jaksaa raivostuttaa. Metsäojissa on kyse siitä, että soita kuivatetaan ojittamalla, jolloin tilalle voidaan istuttaa metsää. Maanomistajan näkökulmasta tämän pystyy tiettyyn pisteeseen asti ymmärtämään: suohan ei tuota käytännössä lainkaan rahaa omistajalleen, vaikka tietysti on harmi, että suoluonto joutuu kärsimään. 

Mutta "tietty piste" ylitettiin Suomessa niin että heilahti. Jostain syystä joku neropatti keksi ryhtyä maksamaan korvausta soiden ojittamisesta, missä ei ole liiemmälti järkeä. Jos suon ojittaminen on taloudellisesti hyvä idea, niin sehän tehtäisiin, sai korvausta tai ei. Ainoa, mitä korvaus saa aikaan, on vääristynyt kannustin ojittaa sellaisiakin soita, joilla eivät puut edes kasva ojittamisen jälkeen. Valtio siis käyttää minun veroeurojani siihen, että soita tuhotaan ilman mitään hyötyä. Ojittamisesta maksettiin peräti kilometrien mukaan! Kannatti siis tehdä niin paljon turhaa ojaa kuin vain ehti kaivaa! Suovesi tietysti valui jonnekin, joten ojituksen tuloksena lähialueen järvi menee aivan pilalle.

Ei pidä myöskään unohtaa lukua biotaloudesta, tuosta Sipilän visioimasta Suomen talouden pelastajasta, jonka vuoksi hakkuita pitää laajentaa massiivisesti. Biotalous käytännössä tarkoittaa - sellun myymistä kiinalaisille. Ei edes valmiin kartongin, vaan pelkän raaka-aineen. Yleensä kun kuulen, että joku valtio hakkaa vanhoja metsiään myydäkseen raaka-ainetta kiinalaisille, oletan kyseessä olevan kehitysmaan, joilla ei ole hirveästi muitakaan vaihtoehtoja. Mutta ei, me teemme sen ihan vapaaehtoisesti!

Metsä meidän jälkeemme on Tieto-Finlandiansa ansainnut, vaikka muutamissa kohdissa luvut lipsahtivat tarpeettoman human-interest -osastolle.

Ja kuvat ovat upeita!