Siirry pääsisältöön

Kulkutauteja ennen koronaa (Kuolemalla on aina syynsä)

Eino Jutikkala: Kuolemalla on aina syynsä (WSOY 1987)

Yhtä aihetta tutkivat historiateokset tulivat muotiin 2000-luvulla: muistan, kuinka äkisti historiahyllyt kirjakaupoissa olivat täynnä suolan tai maailmankaupan tai paperin tai syövän historiaa. Jutikkalan teos kuoleman historiasta tuntuisi sopivan hyvin tähän buumiin - paitsi että se on kirjoitettu jo 1987. Hyvin edellä trendejä!

Kirjan ikä näkyy tietenkin siinä, ettei kirja kykene puhumaan väestönhistoriasta juuri 1960-lukua pidemmälle, mutta myös kielessä. Jutikkala kirjoittaa tyylillä, jota on vaikea kuvata muulla adjektiivilla kuin "vanhanaikainen". Teksti on kyllä hyvää, mutta välillä melko kuivaa.

Parhaat osuudet ovat heti alussa, kun Jutikkala kuvaa antiikin ja keskiajan väestöhistoriaa. Hän purkaa jatkuvasti erilaisia myyttejä väestöhistoriasta (perheet eivät keskiajalla olleet kovin isoja, koska lapsikuolleisuus oli niin suurta; nälkävuosien kuolinluvut eivät johtuneet nälkään kuolemisesta vaan kulkutaudeista). Monesti hän sivu toisensa jälkeen kumoaa erilaisia teorioita jostain väestönmuutoksesta (kuten lapsimäärän laskusta teollistumisen alussa), mutta lopulta ei osaa sanoa, mistä väestönmuutos sitten johtui. Se on hieman turhauttavaa, joskin ihan rehellistä.

Nyt kun koronavirus COVID-19 on levinnyt pandemiaksi, niin mikä olisi mukavampaa kuin lukea kirjaa, jossa kulkutaudit ovat merkittävässä roolissa? Kulkutaudeista kertovat osuudet olivat erinomaisia. Erityisesti kirja käy läpi mustaa surmaa ja isorokkoa, mutta myös etenkin sotajoukkojen mukana kulkeneet pilkkukuume ja punatauti olivat isoja tappajia.

Jutikkala toistaa moneen kertaan, kuinka entusaikojen lyhyt eliniän odote johti hyvin suurella osin järkyttävän suurusta lapsikuolleisuusluvuista. Tämä ei ole uutinen kenellekään yhtään historia lukeneelle, mutta entisaikojen lastenhoitomenetelmät silti pysäyttävät. Pohjanmaalla esimerkiksi oli 1700-luvulla tavallista jättää imeväinen kehtoon koko päiväksi ja laittaa kehotin tulee lehmänsarvi täynnä maitoa, jista nestettä sitten tippuu hitaasti lapsen suuhun. Tosin epäyllättävästi tämä metodi levitti infektioita aivan hulluna. Teollisen vallankumouksen Englannissa taas lapsille saatettiin antaa oopiumia, jotta he pysyisivät rauhallisina koko päivän, kun äiti oli töissä, varsin arvattavin seurauksin.

Loppua kohden kirja muuttuu huomattavasti tylsemmäksi, kun tullaan uudelle ajalle. Jutikkala yrittää seurata koko Euroopan väestötrendejä, mutta sen vuoksi teksti alkaa muuttua listamaiseksi eikä sitä enää lue ilokseen.

Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä teos, joka antaa paljon eväitä historiasta kiinnostuneille. On aina terveellistä lukea kirjoja, jotka muistuttavat, etteivät historian suuret linjat riipu niinkään yksittäisten sotapäälliköiden tai kuninkaiden toimista, vaan sellaisista asioista kuin ilmaston vaihtelusta tai kulkutautien saapumisesta uusille alueille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...