Siirry pääsisältöön

Uuskummaa (Hävitys, Lomonosovin moottori)


Jeff VanderMeer: Hävitys (Like 2015, suomennos Niko Aula; alkuteos Annihilation 2014)

Tarinan perusidea muistuttaa aika paljon Strugatskin veljesten Stalker: Huviretki tienpientareelle -kirjaa: jossain päin Yhdysvaltoja mystisen "rajan" takana on omituinen X-alue, jossa asiat eivät ole aivan kuten pitäisi. Alueelle on lähetetty useita tutkimusretkikuntia, joiden kohtalot ovat olleet vaihtelevia.

Nyt kahdestoista retkikunta on saapunut X-alueelle. Siihen kuuluu neljä naista, jotka eivät saa ottaa modernia teknologiaa mukaansa eivätkä he puhu toisistaan nimillä, vain erikoistumisaloilla. Joukon johtaja on psykologi, päähenkilö on biologi; lisäksi mukana ovat maanmittaaja ja antropologi.

Ensimmäisestä sivusta lähtien kirjassa on uhkaava ja ahdistava tunnelma, joka ei ainakaan hellitä tarinan edetessä. Sain tästä kirjasta vahvoja Internet Horror -viboja: aika usein tuntuu kuin lukisin hyvin pitkää creepypastaa tai SCP Foundationia. Kirjassa ei juurikaan kuvailla mitään varsinaisesti pelottavaa, vaan suurin kauhu oli psykologista.

Kirjassa oli hyvä tunnelma, mutta tarina ei oikein mennyt mihinkään. Tämän tyyppisissä kirjoissa on aika väistämätöntä, ettei loppuratkaisu voi olla mitenkään tyhjentävä. Jos kirjailija haluaa säilyttää outouden ja painostavuuden, ei hän voi ruveta liikoja selittämään asioita, tai muuten tunnelma latistuisi. Siksi uuskumma tuntuu usein vähän ontolta: paljon hyviä kohtauksia ja mielikuvia, mutta ei sitten paljon sen enempää.

Uuskumman kriteereillä tämä oli kuitenkin erittäin hyvä ja se loppui yllättävän tyydyttävällä tavalla. Ei mitään valitettavaa, mutta ei myöskään mitään mullistavaa.



Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia 2014)

Novaja Zemljan saarelle rakennetaan jonkinlainen tutkimusasema, jota miehittää sekalainen joukko omituisia hahmoja. He löytävät ja rakentavat uusia elämänmuotoja ja valmistavat salaperäistä Moottoria.

Salminen käyttää 1800-luvun romaaneista tuttua metodia, jossa kirja on "koostettu löydetyistä dokumenteista", lähinnä henkilöhahmojen työpäiväkirjoista tai omaelämäkerroista, jotka on sitten järjestetty enemmän tai vähemmän kronologiseen järjestykseen. Joka dokumenttisivun lopussa on myös ristiviitteet vastaavanlaisiin dokumentteihin, jotka toisinaan olivat valaisevia, toisinaan... eivät. 

Mutta toisin kuin 1800-luvulla, nämä irtonaiset fragmentit eivät muodosta selkeää kokonaisuutta, jota lukijan olisi helppo seurata. Tyypilliseen uuskumman tapaan outoja asioita tapahtuu ilman sen suurempia selityksiä. Tämän kaiken päälle Lomonosovin moottori on vieläpä puhdasta postmodernistista kirjallisuutta, jossa fragmentaarisuus on ihanne ja jokainen kertoja on enemmän tai vähemmän epäluotettava.

En ihmettele, että tämä on Poesian julkaisema: koko kirja liikkuu hyvin usein enemmän proosarunouden kuin varsinaisen romaanikerronnan puolella. Silti kirjassa on jonkinlainen juoni ja jopa juonikäänne loppuvaiheessa.

Varsin usein Salminen syyllistyy kummailuun kummailun vuoksi eivätkä aika ajoin ilmestyvät humoristiset kohdat oikein sovi yhteen muun kokonaisuuden kanssa. Näistä puutteista huolimatta Lomonosovin moottori on ihan kelpo teos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...