Feminism is for Everybody: Passionate Politics (bell hooks)

I.

Heti alkuun on mainittava, että bell hooksin nimi aiheuttaa minulle jatkuvaa kamppailua itseni kanssa. Toisaalta puolustan ihmisten oikeutta valita nimekseen minkä haluavat. Toisaalta jos se nimi on jotain Prince-symboli -tasoista sekoilua, en todellakaan ajattele, että kenelläkään olisi velvollisuus käyttää sitä.

Joten kummalle puolelle bell hooks tippuu? Nimet kirjoitetaan isoilla alkukirjaimilla: voiko joku valita nimen, joka ei noudata tätä sääntöä? Toisaalta on ihan yhtä helppoa kirjoittaa "hooks" kuin "Hooks", joten siinä mielessä asialla ei pitäisi olla mitään väliä. Toisaalta kielioppi on olemassa ymmärtämisen helpottamiseksi: isoja alkukirjaimia käytetään erottamaan erisnimi yleisnimistä. Toisaalta suomen kielessä ei ole yleissanoja "bell" tai "hooks", joten väärinkäsityksen mahdollisuutta ei pitäisi olla. Toisaalta se vain tuntuu pahalta kirjoittaa jonkun nimi pienillä kirjaimilla, jumalauta.

Eli kaiken kaikkiaan bell hooks on valinnut itselleen nimen, joka herättää samanlaisia tunteita kuin hänen kirjoituksensakin: se laittaa ajatukset liikkeelle, mutten ole yhtään varma, olenko hänen kanssaan samaa mieltä vai en. 

II.

Hooks kirjoittaa todella sujuvasti ja hän määrittelee feminismin harvinaisen hyvin: se on liike, joka vastustaa seksismiä ja seksististä hyväksikäyttöä. Tämä on tiivis ja selkeä määritelmä, jonka kanssa kenelläkään ei luulisi olevan ongelmaa. Kaikki ongelmat, joita vastaan feministinen liike on toiminut, ovat lopulta seksismin ilmentymiä. Näin määriteltynä feminismi ei myöskään kuulosta asialta, jota pitäisi suuresti vastustaa: kuka olisi sitä mieltä, että seksismi olisi hyvä asia? Toki voidaan keskustella siitä, onko tämä tai tuo asia nyt ilmentymä seksismistä vai ei, mutta silloin ollaan jo keskustelemassa itse asioista, mikä olisi tarkoituskin. Jos juututaan vääntämään siitä, että feminismi voi tarkoittaa mitä tahansa eri ihmisille, ei päästä edes alkuun. Usein sanotaan, että feminismi voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, koska ei ole mitään feminismi-paavia, joka voisi julistaa, mikä on ja mikä ei ole feminismiä. Ehdotan kuitenkin, että bell hooks valitaan mahdollisimman pian feminismi-paaviksi, niin monta ongelmaa olisi kerralla ratkaistu.

Sillä hooks olisi ihan hyvä valinta paaviksi. Ei sinänsä, hän itse vihaisi paavina oloa, sillä kaikenlainen hierarkkisuus on hänen mielestään paha asia. Mutta hooks osaa huomioida oman liikkeensä epäonnistumiset ja puutteet sekä kuvitella tulevaisuuden, jossa feminismi olisi kaikkien yhteinen asia. Ei vain naisten, sillä jättämällä puolet väestöstä automaattisesti liikkeen ulkopuolelle ei saada tuloksia aikaan. Jos vain naiset vastustavat seksismiä, mutta miehet eivät, ei ongelmia saada ratkaistua.

Eikä naisten pitäisi ajatella, että patriarkaatti olisi miesten syytä. Hooks kaipaa aikaa, jolloin feministit kokoontuivat toistensa kotona pienissä ryhmissä "nostamaan tietoisuuttaan" seksismistä ja siitä, miten he ovat itse sisäistäneet patriarkaatin rakenteet. Feminismi ei vastusta miehiä vaan seksismiä, ja seksismiin voi syyllistyä ihan yhtä helposti mies kuin nainenkin. 

1970-luvun feministit olivat aika ajoin avoimen miesvastaisia, mikä on aiheuttanut koko liikkeelle suurta haittaa. Patriarkaatti haittaa miehiäkin, joten taistelun pitäisi olla yhteinen. Ongelma vain on, etteivät feministit ole juuri miettineet, millainen olisi miehen malli ilman patriarkaattia. "Miksei nainen voi olla kuin mies?", kysyi Henry Higgins My Fair Ladyssa, ja samalla tavalla turhan moni feministi tuntuu toivovan, että mies voisi olla kuin nainen. Mutta miehet eivät ole naisia; tämä ei koskaan tule onnistumaan. En mielelläni lainaa Henry Laasasen ajatuksia, mutta yhdessä asiassa hän on oikeassa: mikäli miehestä poistetaan perinteinen maskuliinisuus tarjoamatta mitään tilalle, ei tuloksena ole naisen tavoin käyttäytyvä mies, vaan lautajonne. 

Tarvitaan siis feministinen malli maskuliinisuudelle, ja tätä hooks pohtii jonkin aikaa. Millainen on maskuliinisuus, johon ei liity alistamisen tarvetta tai seksismiä? Nähdäkseni hän kuitenkin pohtii hieman turhaan, sillä meillä on jo vuosisatoja ollut tällainen malli: sitä kutsutaan "herrasmieheksi". Tätä hooks ei tunnu tajuavan lainkaan. Toki voisi sanoa, että myös herrasmiehen käytökseen liittyy joitain seksistisiä oletuksia (onko ovien avaaminen naisille lopulta viesti, että naisia pidetään heikkoina? Itse sanoisin "ei", mutta joku toinen voisi olla eri mieltä), mutta hooksilla tuntuu olevan sokea piste sen suhteen, että miehellä voisi olla muitakin malleja kuin dominoiva perheenpää. Ehkä se on Yhdysvalloissa niin vallitseva malli, ettei hooksille tule edes mieleen muut maskuliinisuuden ilmentymistavat?

III.

Feminism is for Everybody on amerikkalainen kirja, joka on kirjoitettu amerikkalaisesta kontekstista. Suomalainen lukija ei voi olla huomaamatta, kuinka eri maissa on vähän eri ongelmat. Hooks kirjoittaa paljon siitä, kuinka työväenluokkaisten naisten pitää sekä käydä töissä että hoitaa lapsia, eikä tätä ongelmaa oteta huomioon. Mutta meillä Pohjoismaissa on pitkät äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaat sekä ilmaiset päiväkodit: meillä ei ole samaa pulmaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa kuin USA:ssa. Meillä puolestaan on ongelmaksi muodostunut se, että pitkien vapaiden vuoksi naisten urakehitys helposti pysähtyy, joten pitäisi keksiä keinot saada vanhempain- ja hoitovapaita tasattua paremmin isille ja äideille. 

Hooks puhuu myös paljon rotukysymyksestä ja feminismistä - mutta tämäkin on Suomessa ja Yhdysvalloissa ihan eri asia. Meidän rodullistettu väestömme on ihan erilaista kuin Jenkeissä: siinä kun Suomessa on kyse useimmiten pakolaistaustaisista ihmisistä, puhutaan USA:ssa orjien jälkeläisistä. Historiallinen ja kulttuurinen konteksti on ihan erilainen, joten myös kysymykset ja ratkaisut ovat erilaisia. 

Tämän vuoksi hooksin teesejä ei voi sellaisenaan siirtää suomalaiseen keskusteluun. Olen törmännyt aika ajoin tilanteeseen, jossa ihmiset ovat selvästi lukeneet yhdysvaltalaista feminististä teoriaa ja alkaneet toistaa sen sisältöjä, miettimättä, millä tavalla USA:n ja Suomen tilanteet poikkeavat toisistaan. Se on iso virhe, johon välillä syyllistytään jopa akateemisen sukupuolentutkimuksen piirissä.

IV.

Kuten mainittu, hooks kritisoi entisaikojen feministejä moneen otteeseen tässä kirjassa. Hän näkee, että liikkeessä on tehty useita virheitä. Aiemmin mainittiinkin jo miesten unohtaminen, mutta myös liiallinen akateemisuus on hooksin mielestä virhe. Kun feminismi siirtyi naistutkimuksen osastoille, se muuttui yhdeksi tutkimusalaksi muiden joukossa. Sukupuolentutkijat julkaisevat teoksia joita muut sukupuolentutkijat lukevat, mutta suuren yleisön näkökulmasta feminismi muuttui käsittämättömäksi. Kuka kirjoittaa yleistajuisia teoksia feminismistä?

Ja niitä yleistajuisia teoksia tarvittaisiin, sillä feminismi alkaa muuttua jo suorastaan kirosanaksi tietyissä piireissä. Samalla kun anti- tai epäfeministiset piirit kuuluttavat sanomaansa ns. tavallisille ihmisille, feministit linnoittautuvat akateemisiin julkaisuihin tai somen suljettuihin ryhmiin. Siellä ydinpiiri muuttuu epäilemättä koko ajan ideologisesti puhtaammaksi - mutta samalla he etääntyvät yhä kauemmaksi keskivertokansalaisesta. 

Keskivertokansalainen nimittäin ajattelee, että tasa-arvo on jo saavutettu. Naiset voivat valita itse, käyvätkö töissä vai keskittyvätkö kotiäitiyteen - mitä vielä tarvitaan? Intersektionaalinen feminismi näyttäytyy heidän silmissään käsittämättömänä terminillityksenä ja yhä marginaalisemmista ongelmista pauhaamiselta.

Ja joo, jos katsotaan vain tietynlaisesta ensimmäisen tai toisen aallon feminismin näkökulmasta, niin luultavasti useimmat tavoitteet onkin saavutettu.  Hooksia harmittaakin, kuinka etuoikeutettujen luokkien naiset kaappasivat feminismin joskus 80-luvulla ja keskittyivät ajamaan vain omaa asemaansa parantavia muutoksia. Naisten pieni määrä johtoportaalla on toki jonkinasteinen ongelma, mutta hyvin harva ihminen ylipäänsä pääsee ikinä johtoportaaseen, joten tämä ongelma koskettaa vain ylempiä sosiaaliluokkia. Alempien luokkien ongelmat jäivät marginaaliin.

Kuten monet muutkin vasemmistolaiset kirjoittajat, hooks näkee feminismin ongelman olevan aika pitkälle siinä, ettei se aja tarpeeksi aktiivisesti vasemmiston tavoitteita. Ei riitä, että naiset saavat samaa palkkaa samasta työstä: luokkaetuoikeuksista nauttivien naisten tulisi ajaa alempien sosiaaliluokkien asemaa ja samalla lakkauttaa koko valkoista ylivaltaa ajava kapitalistinen patriarkaatti.

(Hooks tosiaan sanoo aina "valkoista ylivaltaa ajava kapitalistinen patriarkaatti", kun hän puhuu yhteiskunnasta. Se on erityisesti äänikirjassa aika rasittavaa.)

Mutta vaikka olisi poliittisesti eri mieltä hooksin kanssa, ei hän ole väärässä siinä, etteikö feminismiä yhä tarvittaisi. On edelleen yleistä, että nainen käy töissä ja joutuu sitten huolehtimaan kaikista kotitöistä. Sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta on edelleen ongelma. Eikä naisvaltaisten alojen alipalkkauskaan nyt varsinaisesti tunnu itse korjaavan itseään.

V.

Feminism is for Everybody juuttuu välillä turhan pitkäksi aikaa hooksin suosikkiaiheisiin: hän esimerkiksi käyttää yllättävän paljon aikaa puhuakseen siitä, kuinka perheväkivallasta puhuttaessa on unohdettu se, että naiset usein ovat väkivaltaisia lapsiaan kohtaan. Tämän mainitseminen on ihan hyvä, mutta aiheeseen palataan kolme kertaa kirjan aikana. Tämä on selvästi hooksille tärkeä aihe ja hän haluaa muistuttaa, että naiset eivät ole vain viattomia uhreja, vaan valkoista ylivaltaa ajava kapitalistinen patriarkaatti saa heidätkin toimimaan väkivaltaisesti. Ihan hyvä, mutta vähemmälläkin toistolla olisi pärjätty.

Toisaalta hooks ei tunnu lainkaan ottavan huomioon sitä, että naiset ovat väkivaltaisia myös miehiä kohtaan, nuorten parien kohdalla yllättävänkin usein. Se oli omituinen puute: hän saarnaa pitkään, kuinka ongelma ei ole vain se, että miehet lyövät naisia ja lapsia, vaan kyllä myös naiset lyövät lapsia. Odotin hooksin luonnollisesti jatkavan, että naisetkin lyövät miehiä - mutta tätä ei koskaan tullut. Jälleen kerran hooksilla tuntuu olevan sokea piste.

Mutta näistä pikkuvioista huolimatta nautin kirjasta suuresti. En ollut läheskään aina hooksin kanssa samaa mieltä, mutta en minä sitä kirjalta etsikään. Jos oma ajatteluni selkeytyy väitellessäni pääni sisällä kirjoittajan kanssa, on kirja onnistunut erinomaisesti.