Siirry pääsisältöön

Noudan vettä ja kerään polttopuita. Maallikko Pangin opetukset (käänt. Tero Tähtinen)

Olen kuullut joskus zen-lausahduksia eli koaneita, kuten "millainen ääni lähtee yhden käden taputuksesta?", mutten ole oikein ymmärtänyt, miten niitä pitäisi tulkita. Ovatko ne... arvoituksia, jotka pitää ratkaista? Absurdeja sanapelejä, joiden tarkoitus on vain nyrjäyttää mieli eri suuntaan kuin yleensä? Meditaatiovälineitä? Jotain muuta? Minulla ei ollut kontekstia, jonka perusteella päätellä, miten nämä yksittäiset lausahdukset pitäisi tulkita.

Siksi tartuin tähän kirjaan, joka sisältää maallikko Pangin keskusteluita erilaisten zen-mestarien kanssa. Koska näissä otetaan mukaan koko keskustelu, saa tästä kirjasta paremmin kontekstia kuin yksittäisistä lauseista.

Täytyy kuitenkin myöntää, ettei se ihan hirveästi tuntunut auttavan. Heti ensimmäinen keskustelu menee kokonaisuudessaan näin:

"Tang-dynastian zhenyuan-kauden ensimmäisenä vuotena maallikko Pang meni munkki Shitoun luokse ja kysyi: 'Entä he, jotka eivät ole yhteydessä kymmenentuhannen dharman kanssa?'
Shitou peitti maallikko Pangin suun kädellään, ja samassa tämä koki syvän oivalluksen."

Ahaa. No... niin kai sitten. Ei tästä nyt ihan hirveästi mitään irti saanut. 

Ja pahemmaksi vain menee. Mestari Qifengin kanssa maallikko Pang saavutti jo ihan uudenlaisia sfäärejä:

"Maallikko meni tapaamaan mestari Qifengiä. Hän oli juuri astunut temppelin pihamaalle, kun Qifeng sanoi: 'Muukalainen astuu temppeliin salamyhkäisesti. Mitä hänellä mahtaa olla mielessään?'
Maallikko vilkaisi oikealle ja vasemmalle ja sanoi:
'Kuka puhuu? Kuka puhuu?'
Mestari naurahti.
Maallikko sanoi: 'Ai, siinähän sinä oletkin'.
Mestari sanoi: 'En ole sanonut sanaakaan.'
Maallikko vastasi: 'Siinä tapauksessa joku puhuu selkäsi takana.'
Mestari katsoi taakseen ja sanoi: 'Katso! Katso!'
Maallikko sanoi: 'Varkaat veivät kaiken mennessään! Varkaat veivät kaiken mennessään!'
Mestari ei sanonut mitään."

Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan ja puuskahtamaan, että zen-mestarilla ei ole vaatteita. Tämä on selkeästi pelkkää sekoilua, jota ihmiset esittävät pitävänsä hirveän viisaana, koska kaikki haluavat vaikuttaa niin syvästi valaistuneilta. Todellisuudessa tämä on pelkkää dadaa, sisällötöntä non-sequituria. Pah.

Mutta luin kuitenkin eteenpäin, ja eteeni tuli seuraava keskustelu:

"Kun mestari Danxia eräänä päivänä näki maallikko Pangin astuvan temppelin pihamaalle, hän otti askeleen taaksepäin. Maallikko sanoi: 'Oletko hukannut voimasi jonnekin? Yleensä resitoit sutria väsymättä.'
Mestari istui alas meditoimaan. Maallikko astui hänen eteensä ja piirsi kepillä maahan numeron seitsemän. Mestari piirsi sen alapuolelle numeron yksi.
Maallikko sanoi: 'Seitsemän näyttää ykköseltä, mutta kun katsoo numeroa yksi, silloin numero seitsemän unohtuu.'
Mestari sanoi: 'Näin käy, kun nojautuu kieleen.'
Maallikko huudahti kolme kertaa ja lähti pois."

Luin tämän varmaan viisi kertaa putkeen saman tien. Tässähän oli järkeä. Tässä keskustelussa oli itse asiassa todella paljonkin järkeä, ja uskon ymmärtäneeni sen... mutten osaa selittää sitä. 

Ja silloin tajusin. Olin ollut väärässä: tämä ei olekaan sekoilua. Näiden keskusteluiden ideana on yrittää selittää sellaisia oivalluksia, joita ei voi pukea sanoiksi. Näissä käsitellään kokemuksia, jotka liittyvät valaistumiseen, mutta ne uhmaavat tavallista arkijärkeä ja logiikkaa.

Ja tajusin lisää: sen takia valaistumisesta on niin vaikea puhua mitään. Tällaiset absurdeilta kuulostavat vertauskuvat ovat lähintä, mihin ihmiset pystyvät, kun he yrittävät kuvata valaistumiskokemuksia. Jos ei ole itse kokenut niitä, ne vaikuttavat täydeltä hölynpölyltä. Mutta jos on saanut sellaisesta kokemuksesta kiinni, niin nämä keskustelut avautuvat - ja silloin tietää olevansa ainakin jollain tavalla oikeilla jäljillä. Koanit ovat apuvälineitä ihmiselle, joka pyrkii kohti valaistumista, kuin merkkejä pimeällä polulla, jotta tietää menevänsä oikeaan suuntaan. 

Koin syvän oivalluksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...