Luin pääsiäisenä Paul Verhoevenin kirjan Jeesuksesta, koska mitäs muuta sitä pääsiäisenä tekisi. Pian sen jälkeen huomasin sattumalta, että kirjaston äänikirjapalvelussa oli Reza Aslanin kirja, joka myös kertoi historiallisesta Jeesuksesta. En voinut vastustaa ajatusta kuunnella senkin ja verrata kirjoittajien tulkintoja.
Verhoeven on tunnettu elokuvaohjaajana, mutta hän on harrastanut Jeesus-tutkimusta pidempään. Hän oli ainoa maallikkojäsen Jeesus-seminaarissa, jossa tutkittiin Raamatusta löytyviä Jeesuksen sanomisia ja tekoja ja arvioitiin, mitkä asiat Jeesus todella oli tehnyt ja sanonut ja mitkä ovat myöhäisempiä lisäyksiä.
Aslan on uskontotieteilijä, joka kääntyi nuorena kristityksi, mutta vanhemmalla iällä palasi takaisin muslimiksi. Hän kertoo kirjansa esipuheessa, kuinka raamattututkimus sai hänet lakkaamaan seuraamasta Jeesus Kristusta, mutta sitäkin innokaammin seuraamaan Jeesus Nasaretilaista.
Historiallisesta Jeesuksesta tiedetään lopulta aika vähän. On jopa epäilyjä, että koko Jeesusta ei ole ikinä ollutkaan, mutta tätä ei pidetä kovin todennäköisenä, sillä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta on merkintä roomalaisten kirjanpidossa. Jeesuksen elämästä ei ole säilynyt kuitenkaan mitään aikalaisdokumentteja. On vain Raamattu ja apokryfikirjat, eikä suoraan sanottuna niistäkään ole liiemmälti iloa. Paavali ei kertonut Jeesuksen elämästä mitään. Apokryfikirjat ovat samanlaisia pettymyksiä: paljon teologiaa, vähän historiaa. Ainoat lähteet, joissa kerrotaan edes jollain tavalla uskottavasti Jeesuksen elämästä, ovat vanhat tutut evankeliumit.
Harmi kyllä evankeliumien kirjoittajatkaan eivät varsinaisesti halunneet kirjoittaa mahdollisimman objektiivista historiaa. He olivat ennen kaikkea kirjaamassa muistiin uskonnollista perinnetietoa. Aslan muistuttaa, että he kirjoittivat ennen kaikkea roomalaisyleisölle, minkä vuoksi kirjassa roomalaisiin suhtaudutaan paljon positiivisemmin kuin miten Jeesuksen aikalaiset olisivat heihin suhtautuneet. Pilatus on äärimmäinen esimerkki: evankeliumeissa hän on pohdiskeleva pasifisti, joka ristiinnaulitsee Jeesuksen äärimmäisen vastahankaisesti. Todellinen historiallinen Pilatus oli hirmuhallitsija, joka teloitti ihmisiä pienistäkin rikkeistä ilman mitään tunnontuskia.
Markuksen evankeliumi on vanhin, joten sitä pidetään parhaana lähteenä. Toinen tärkeä lähde on niin sanottu Q-dokumentti. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit on selvästi kirjoitettu Markuksen evankeliumin pohjalta, mutta niissä molemmissa esiintyy myös tapahtumia ja sanontoja, joita Markus ei mainitse. Selvästi nämä kaksi muuta evankeliumia nojaavat johonkin muuhunkin lähteeseen kuin Markukseen. Tätä hypoteettista lähdettä on kutsuttu nimellä Q, joka tulee saksan sanasta "Quelle" eli "lähde".
Verhoeven luottaa myös Johanneksen evankeliumiin, mikä oli yllättävää. Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin muut kolme evankeliumia ja se eroaa sisällöltään ja tyyliltään muista aika paljonkin. Verhoeven uskoo, että myös Johanneksella oli jokin Q:hun verrattava lähde, joka olisi peräisin varhaisemmalta ajalta, ja siksi myös Johannes voi myöhäisyydestään huolimatta valottaa historiallisen Jeesuksen elämäntapahtumia. Aslan ei pidä Johanneksen lähteitä kovin merkittävinä, vaan hän käyttää lähteenään lähes pelkästään Markusta ja Q:ta.
Kuka sitten oli historiallinen Jeesus? Hänen lapsuudestaan ei tiedetä mitään. Hän ei todellakaan syntynyt Betlehemissä, koska siinä ei olisi ollut mitään järkeä: siihen aikaan ei matkustettu toiselle puolelle maata jotain veronkantoa varten. Jeesus syntyi Nasaretissa tai jossain siellä päin. Hän saattoi todella olla puuseppä, mutta hän nousi maineeseen kulttijohtajana.
Jeesus oli Johannes Kastajan seuraaja, joka alkoi itsekin kastaa ihmisiä. Verhoeven tulkitsee, että tästä seurasi välirikko Johanneksen kanssa, mutta joka tapauksessa Johannes tapettiin aika pian tämän jälkeen. Roomalaiset eivät katsoneet hyvällä uskonnollisia kulttijohtajia, sillä sellaiset tuppasivat vähän turhan usein aloittamaan kapinoita. Ajanlaskun ajan Palestiina oli räjähdysherkkä paikka.
Jeesus pakeni autiomaahan välttääkseen joutumasta roomalaisten kynsiin. Hän palasi sieltä muuttuneena miehenä: nyt hän aloitti oman saarnaamisensa tosissaan. Ei enää kenenkään seuraaja, vaan kokonaan uuden liikkeen johtaja. Hän toimi kiertelevänä manaajana ja karkoitti demoneita ihmisistä. Samalla hän saarnasi Jumalan valtakunnasta, joka on tulossa hetkellä millä hyvänsä.
Verhoeven olettaa Jeesuksen tarkoittaneen, että Jumalan valtakunta saapuu yliluonnollisesti: Jumalan ryhtyy vaikuttamaan suoraan maailman asioihin. Kun valtakuntaa ei odotusten vastaisesti tullutkaan ja roomalaiset alkoivat suhtautua yhä vihamielisemmin tähän kulttijohtajaan, Jeesus radikalisoitui. Hän käski seuraajiaan ostaa miekkoja ja valmistautua aseelliseen kapinaan. Tämä kapina ei koskaan päässyt kunnolla alkamaan, sillä roomalaiset pidättivät Jeesuksen ja ristiinnaulitsivat tämän kapinajohtajana.
Aslan puolestaan tulkitsee, että Jumalan valtakunta oli nimitys uudelle kuningaskunnalle, jota johdettaisiin vihdoin kunnolla Jumalan lakien mukaan. Se olisi siis teokraattinen kuningaskunta, jossa juutalaiset eläisivät vain Tooran lakien mukaan. Kun Jeesus sitten ristiinnaulittiin, hänen ristiinsä kiinnitettiin tyypilliseen tapaan laatta, joka kertoo hänen rikoksensa. "Juutalaisten kuningas" ei siis ollut mikään pilkkanimi, vaan kuvaus siitä, minkä vuoksi Jeesus ristiinnaulittiin: hän oli esiintynyt kuninkaana, ja roomalaiset halusivat osoittaa, miten tällaisille valekuninkaille käy.
Verhoeven kirjoittaa tarinaa Jeesuksesta, yrittäen sovittaa evankeliumien tarinat mahdollisimman uskottavaksi loogiseksi ei-yliluonnolliseksi kokonaisuudeksi. Sen vuoksi hän spekuloi sivutolkulla, mitä vaikkapa Lasaruksen tapauksessa OIKEASTI tapahtui - kuolleista herättäminen ei ole mahdollista, joten sitä ei voinut tapahtua, mutta mistä koko Lasarus-episodi sitten kertoo? Verhoeven sepittää monimutkaisen tarinan siitä, kuinka Lasarus olisi jäänyt roomalaisten vangiksi ja teloitettu, minkä johdosta Jeesus tajusi roomalaisten olevan aivan hänen kintereillään. Siksi hän pyysi seuraajiaan aseistautumaan. Ja onhan tämä ihan näppärä tarina, mutta ei tällaiselle tulkinnalle lopulta löydy mitään erityistä pohjaa. Jos on valmis täyttämään tarinan aukkoja näin vapaasti mielikuvituksen voimalla, voi mille tahansa tapahtumalle keksiä millaisen vaihtoehtoisen tulkinnan tahansa. Tämä on puhdasta fiktiota.
Aslan on konservatiivisempi lähteittensä kanssa, mutta hänenkin on pakko tehdä jonkin verran tulkintaa. Aslan kuitenkin keskittyy huomattavasti enemmän roomalaisajan Palestiinan historiasta kuin Verhoeven: itse asiassa kirja pääsee melkein puoleenväliin, ennenkuin Aslan siirtyy varsinaisesti puhumaan Jeesuksesta. Tämä on vähän hämäävää, mikäli olisi halunnut lukea nimenomaan Jeesus Nasaretilaisesta kertovan kirjan. Minä kuitenkin pidin tästä ratkaisusta aika paljon. Aslan asettaa toisaalta Jeesuksen, toisaalta evankelistojen toiminnan historialliseen kontekstiinsa. 60-luvulla käynnistynyt toinen juutalaiskapina päättyi äärimmäisen verisesti. Roomalaisten pinna katkesi ja he tuhosivat koko Jerusalemin. Juutalaisiin suhtaututtiin äärimmäisen vihamielisesti, koko uskonto yritettiin tuhota. Tätä taustaa vasten pystyy ymmärtämään, miksi varhaiset kristityt yrittivät erottautua juutalaisista täysin erillisenä porukkana. Se puolestaan selittää monia asioita evankeliumeista, kuten aiemmin mainitun Pilatuksen epähistoriallisen kuvauksen tai sen, miksi evankeliumeissa puhutaan usein Jeesuksen vastustajista "juutalaisina", ikään kuin Jeesus ja opetuslapset eivät itsekin olisi olleet juutalaisia.
Molemmissa kirjoissa on puolensa. Aslanin kirja on selvästi parempi, erityisesti mikäli on kiinnostunut historiasta. Verhoevenin kirja ei silti ole vailla ansioita. Se on hyvin viihdyttävä, kunhan muistaa sen olevan aika pitkälle fiktiota. Kirjan paras puoli on eksegetiikan eli Raamatun tieteellisen tutkimuksen kansantajuistaminen. Verhoeven kertoo Uuden testamentin synnystä varsin paljon. Hän kuvailee, kuinka tutkijat ovat selvittäneet, mitkä osat evankeliumeihin on lisätty myöhemmin ja mitkä ovat varhaisempaa perua. Tämä voi kuulostaa puuduttavalta, mutta on oikeasti hyvin kiinnostavaa.
Verhoeven on tunnettu elokuvaohjaajana, mutta hän on harrastanut Jeesus-tutkimusta pidempään. Hän oli ainoa maallikkojäsen Jeesus-seminaarissa, jossa tutkittiin Raamatusta löytyviä Jeesuksen sanomisia ja tekoja ja arvioitiin, mitkä asiat Jeesus todella oli tehnyt ja sanonut ja mitkä ovat myöhäisempiä lisäyksiä.
Historiallisesta Jeesuksesta tiedetään lopulta aika vähän. On jopa epäilyjä, että koko Jeesusta ei ole ikinä ollutkaan, mutta tätä ei pidetä kovin todennäköisenä, sillä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta on merkintä roomalaisten kirjanpidossa. Jeesuksen elämästä ei ole säilynyt kuitenkaan mitään aikalaisdokumentteja. On vain Raamattu ja apokryfikirjat, eikä suoraan sanottuna niistäkään ole liiemmälti iloa. Paavali ei kertonut Jeesuksen elämästä mitään. Apokryfikirjat ovat samanlaisia pettymyksiä: paljon teologiaa, vähän historiaa. Ainoat lähteet, joissa kerrotaan edes jollain tavalla uskottavasti Jeesuksen elämästä, ovat vanhat tutut evankeliumit.
Harmi kyllä evankeliumien kirjoittajatkaan eivät varsinaisesti halunneet kirjoittaa mahdollisimman objektiivista historiaa. He olivat ennen kaikkea kirjaamassa muistiin uskonnollista perinnetietoa. Aslan muistuttaa, että he kirjoittivat ennen kaikkea roomalaisyleisölle, minkä vuoksi kirjassa roomalaisiin suhtaudutaan paljon positiivisemmin kuin miten Jeesuksen aikalaiset olisivat heihin suhtautuneet. Pilatus on äärimmäinen esimerkki: evankeliumeissa hän on pohdiskeleva pasifisti, joka ristiinnaulitsee Jeesuksen äärimmäisen vastahankaisesti. Todellinen historiallinen Pilatus oli hirmuhallitsija, joka teloitti ihmisiä pienistäkin rikkeistä ilman mitään tunnontuskia.
Markuksen evankeliumi on vanhin, joten sitä pidetään parhaana lähteenä. Toinen tärkeä lähde on niin sanottu Q-dokumentti. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit on selvästi kirjoitettu Markuksen evankeliumin pohjalta, mutta niissä molemmissa esiintyy myös tapahtumia ja sanontoja, joita Markus ei mainitse. Selvästi nämä kaksi muuta evankeliumia nojaavat johonkin muuhunkin lähteeseen kuin Markukseen. Tätä hypoteettista lähdettä on kutsuttu nimellä Q, joka tulee saksan sanasta "Quelle" eli "lähde".
Verhoeven luottaa myös Johanneksen evankeliumiin, mikä oli yllättävää. Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin muut kolme evankeliumia ja se eroaa sisällöltään ja tyyliltään muista aika paljonkin. Verhoeven uskoo, että myös Johanneksella oli jokin Q:hun verrattava lähde, joka olisi peräisin varhaisemmalta ajalta, ja siksi myös Johannes voi myöhäisyydestään huolimatta valottaa historiallisen Jeesuksen elämäntapahtumia. Aslan ei pidä Johanneksen lähteitä kovin merkittävinä, vaan hän käyttää lähteenään lähes pelkästään Markusta ja Q:ta.
Kuka sitten oli historiallinen Jeesus? Hänen lapsuudestaan ei tiedetä mitään. Hän ei todellakaan syntynyt Betlehemissä, koska siinä ei olisi ollut mitään järkeä: siihen aikaan ei matkustettu toiselle puolelle maata jotain veronkantoa varten. Jeesus syntyi Nasaretissa tai jossain siellä päin. Hän saattoi todella olla puuseppä, mutta hän nousi maineeseen kulttijohtajana.
Jeesus oli Johannes Kastajan seuraaja, joka alkoi itsekin kastaa ihmisiä. Verhoeven tulkitsee, että tästä seurasi välirikko Johanneksen kanssa, mutta joka tapauksessa Johannes tapettiin aika pian tämän jälkeen. Roomalaiset eivät katsoneet hyvällä uskonnollisia kulttijohtajia, sillä sellaiset tuppasivat vähän turhan usein aloittamaan kapinoita. Ajanlaskun ajan Palestiina oli räjähdysherkkä paikka.
Jeesus pakeni autiomaahan välttääkseen joutumasta roomalaisten kynsiin. Hän palasi sieltä muuttuneena miehenä: nyt hän aloitti oman saarnaamisensa tosissaan. Ei enää kenenkään seuraaja, vaan kokonaan uuden liikkeen johtaja. Hän toimi kiertelevänä manaajana ja karkoitti demoneita ihmisistä. Samalla hän saarnasi Jumalan valtakunnasta, joka on tulossa hetkellä millä hyvänsä.
Verhoeven olettaa Jeesuksen tarkoittaneen, että Jumalan valtakunta saapuu yliluonnollisesti: Jumalan ryhtyy vaikuttamaan suoraan maailman asioihin. Kun valtakuntaa ei odotusten vastaisesti tullutkaan ja roomalaiset alkoivat suhtautua yhä vihamielisemmin tähän kulttijohtajaan, Jeesus radikalisoitui. Hän käski seuraajiaan ostaa miekkoja ja valmistautua aseelliseen kapinaan. Tämä kapina ei koskaan päässyt kunnolla alkamaan, sillä roomalaiset pidättivät Jeesuksen ja ristiinnaulitsivat tämän kapinajohtajana.
Aslan puolestaan tulkitsee, että Jumalan valtakunta oli nimitys uudelle kuningaskunnalle, jota johdettaisiin vihdoin kunnolla Jumalan lakien mukaan. Se olisi siis teokraattinen kuningaskunta, jossa juutalaiset eläisivät vain Tooran lakien mukaan. Kun Jeesus sitten ristiinnaulittiin, hänen ristiinsä kiinnitettiin tyypilliseen tapaan laatta, joka kertoo hänen rikoksensa. "Juutalaisten kuningas" ei siis ollut mikään pilkkanimi, vaan kuvaus siitä, minkä vuoksi Jeesus ristiinnaulittiin: hän oli esiintynyt kuninkaana, ja roomalaiset halusivat osoittaa, miten tällaisille valekuninkaille käy.
Verhoeven kirjoittaa tarinaa Jeesuksesta, yrittäen sovittaa evankeliumien tarinat mahdollisimman uskottavaksi loogiseksi ei-yliluonnolliseksi kokonaisuudeksi. Sen vuoksi hän spekuloi sivutolkulla, mitä vaikkapa Lasaruksen tapauksessa OIKEASTI tapahtui - kuolleista herättäminen ei ole mahdollista, joten sitä ei voinut tapahtua, mutta mistä koko Lasarus-episodi sitten kertoo? Verhoeven sepittää monimutkaisen tarinan siitä, kuinka Lasarus olisi jäänyt roomalaisten vangiksi ja teloitettu, minkä johdosta Jeesus tajusi roomalaisten olevan aivan hänen kintereillään. Siksi hän pyysi seuraajiaan aseistautumaan. Ja onhan tämä ihan näppärä tarina, mutta ei tällaiselle tulkinnalle lopulta löydy mitään erityistä pohjaa. Jos on valmis täyttämään tarinan aukkoja näin vapaasti mielikuvituksen voimalla, voi mille tahansa tapahtumalle keksiä millaisen vaihtoehtoisen tulkinnan tahansa. Tämä on puhdasta fiktiota.
Aslan on konservatiivisempi lähteittensä kanssa, mutta hänenkin on pakko tehdä jonkin verran tulkintaa. Aslan kuitenkin keskittyy huomattavasti enemmän roomalaisajan Palestiinan historiasta kuin Verhoeven: itse asiassa kirja pääsee melkein puoleenväliin, ennenkuin Aslan siirtyy varsinaisesti puhumaan Jeesuksesta. Tämä on vähän hämäävää, mikäli olisi halunnut lukea nimenomaan Jeesus Nasaretilaisesta kertovan kirjan. Minä kuitenkin pidin tästä ratkaisusta aika paljon. Aslan asettaa toisaalta Jeesuksen, toisaalta evankelistojen toiminnan historialliseen kontekstiinsa. 60-luvulla käynnistynyt toinen juutalaiskapina päättyi äärimmäisen verisesti. Roomalaisten pinna katkesi ja he tuhosivat koko Jerusalemin. Juutalaisiin suhtaututtiin äärimmäisen vihamielisesti, koko uskonto yritettiin tuhota. Tätä taustaa vasten pystyy ymmärtämään, miksi varhaiset kristityt yrittivät erottautua juutalaisista täysin erillisenä porukkana. Se puolestaan selittää monia asioita evankeliumeista, kuten aiemmin mainitun Pilatuksen epähistoriallisen kuvauksen tai sen, miksi evankeliumeissa puhutaan usein Jeesuksen vastustajista "juutalaisina", ikään kuin Jeesus ja opetuslapset eivät itsekin olisi olleet juutalaisia.
Molemmissa kirjoissa on puolensa. Aslanin kirja on selvästi parempi, erityisesti mikäli on kiinnostunut historiasta. Verhoevenin kirja ei silti ole vailla ansioita. Se on hyvin viihdyttävä, kunhan muistaa sen olevan aika pitkälle fiktiota. Kirjan paras puoli on eksegetiikan eli Raamatun tieteellisen tutkimuksen kansantajuistaminen. Verhoeven kertoo Uuden testamentin synnystä varsin paljon. Hän kuvailee, kuinka tutkijat ovat selvittäneet, mitkä osat evankeliumeihin on lisätty myöhemmin ja mitkä ovat varhaisempaa perua. Tämä voi kuulostaa puuduttavalta, mutta on oikeasti hyvin kiinnostavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti