Siirry pääsisältöön

Opintiellä (Tara Westover)

Westoverin omaelämäkerrasta tehtiin sen julkaisun aikaan useita lehtijuttuja, joten kuvittelin etukäteen suunnilleen tietäväni, mitä kirja käsittelee: Tara kasvoi kiihkouskonnollisessa survivalistiperheessä, jossa kouluja pidettiin aivopesupaikkoina. Siksi hänen ensimmäinen kosketuksensa koulutuksen maailmaan tuli vasta yliopistossa. Siksi hän ei tiennyt esimerkiksi, mitä tarkoittaa "holokausti". Yliopisto-opiskelu oli siis ymmärrettävästi hyvin hankalaa - mutta myös hyvin silmiä avaavaa.

Ja kyllä, kirja kertoo kaikesta tästä, mutta tuosta kuvauksesta puuttuu vielä aika paljon. Taran perheen omituisuudet eivät nimittäin todellakaan rajoittuneet siihen, että lapset eivät pääse kouluun. Ei lähimainkaan. Perheen isä uskoo sakeisiin salaliittoteorioihin, joiden mukaan Illuminati hallitsee maailmaa, mahdollisesti Saatanan kanssa. Lääkärit ovat pahin Illuminatin välikappale yhdessä koulujen kanssa, joten niiden myrkkyjä pitää välttää viimeiseen asti. 

Taran vanhemmat ovat suorastaan koomisen välinpitämättömiä lastensa turvallisuudesta. Perheen isä uskoo vakaasti, että enkelit suojelevat perhettä, joten he tekevät toistuvasti järjettömän vaarallisia asioita: ajavat ylinopeutta keskellä lumimyrskyä, tietenkin ilman turvavöitä; laittavat lapset töihin romumetallikasojen keskelle; tekevät rakennushommia ilman minkäänlaisia turvavarusteita. Tuntuu, että joka toisella sivulla jollekulle tapahtuu jotain kammottavaa, kuin Kelju Kojootille. Perheenjäsenet syttyvät tuleen, silpoutuvat, murskaantuvat, tippuvat, joutuvat kolareihin - mutta jostain häkellyttävästä syystä eivät ikinä kuole näihin onnettomuuksiin. Täpäristä selviytymisistä huolimatta mikään ei muutu; seuraavana päivänä perhe ottaa taas uusia hulluja riskejä. 

Kirjat, jotka kertovat jonkun surkeista lapsuusoloista, ovat vaikeita. Ne lipsahtavat hyvin helposti tirkistelevän sosiaalipornon puolelle. Westover onnistuu järjettömän hyvin välttämään tämän ansan. Vaikka Taran lapsuus on aivan sekopäinen ja hänen perheensä elämä on millä tahansa ulkopuolisella mittarilla tosi kammottavaa, ei hän voivottele tai valittele, vaan kuvailee järjettömiäkin tapahtumia yhtä rennon toteavasti kuin joku toinen kertoisi ensimmäisestä kesätyöstään. Vain hetken ajan suunnilleen kirjan puolessavälissä tulee vaihe, jolloin tapahtumat muuttuvat ahdistaviksi.

Opintiellä kertoo ennen kaikkea henkisestä ja hengellisestä pahoinpitelystä. Kun on kasvanut perheessä, jossa on opetettu epäilemään kaikkia ulkopuolisia, ei kykene juurikaan kyseenalaistamaan perheen sisältä tulevia oppeja, vaikka ne olisivat kuinka myrkyllisiä. Tällaisesta taustasta irrottautuminen ei ole helppoa. Ihmiset usein ihmettelevät, mikseivät vaikka parisuhteessa pahoinpitelyn kohteeksi joutuneet ihmiset vain lähde pois ja häivy koko suhteesta. Mutta pahoinpitely jättää jälkensä, ennen kaikkea henkiset jälkensä. Pahoinpidelty syyttää itseään tapahtuneesta, ajattelee itse olevan viallinen, pelkää lähtemisen seurauksia ja niin edespäin. Tällaisesta suhteesta tai perheestä lähteminen on kuin kokisautomaatin kaataminen: sitä ei tehdä yhdellä nykäisyllä vaan pitkään edestakaisin heiluttaen. 

Westover ei maalaa itsestään tarinan sankaria, vaan hän näyttäytyy suhteellisen heikkona ja voimattomana, lähes tahdottomana. Tämäkin on erittäin hyvä valinta kirjan sanoman kannalta, vaikka se pisti myös miettimään, kuinka luotettava kertoja Westover on: hän kuitenkin opiskeli tohtoriksi ilman peruskoulu- tai lukiotaustaa, mikä selvästi vaatii aika päättäväistä luonnetta. Mutta Westover myöntää itsekin kertovansa tarinansa omasta näkökulmastaan ja oman muistinsa mukaisesti: kirjassa on useita kohtia, joissa Westover kertoo eri henkilöiden muistavan tapahtumat eri tavalla kuin hän itse. 

Opintiellä oli erittäin vaikuttava ja hyvin kirjoitettu kirja, jota kuunnellessani välillä nauroin epäuskoisena ja välillä halusin huutaa päähenkilölle hänen toimiessaan omia tarpeitaan vastaan. Suosittelen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...