Siirry pääsisältöön

Opintiellä (Tara Westover)

Westoverin omaelämäkerrasta tehtiin sen julkaisun aikaan useita lehtijuttuja, joten kuvittelin etukäteen suunnilleen tietäväni, mitä kirja käsittelee: Tara kasvoi kiihkouskonnollisessa survivalistiperheessä, jossa kouluja pidettiin aivopesupaikkoina. Siksi hänen ensimmäinen kosketuksensa koulutuksen maailmaan tuli vasta yliopistossa. Siksi hän ei tiennyt esimerkiksi, mitä tarkoittaa "holokausti". Yliopisto-opiskelu oli siis ymmärrettävästi hyvin hankalaa - mutta myös hyvin silmiä avaavaa.

Ja kyllä, kirja kertoo kaikesta tästä, mutta tuosta kuvauksesta puuttuu vielä aika paljon. Taran perheen omituisuudet eivät nimittäin todellakaan rajoittuneet siihen, että lapset eivät pääse kouluun. Ei lähimainkaan. Perheen isä uskoo sakeisiin salaliittoteorioihin, joiden mukaan Illuminati hallitsee maailmaa, mahdollisesti Saatanan kanssa. Lääkärit ovat pahin Illuminatin välikappale yhdessä koulujen kanssa, joten niiden myrkkyjä pitää välttää viimeiseen asti. 

Taran vanhemmat ovat suorastaan koomisen välinpitämättömiä lastensa turvallisuudesta. Perheen isä uskoo vakaasti, että enkelit suojelevat perhettä, joten he tekevät toistuvasti järjettömän vaarallisia asioita: ajavat ylinopeutta keskellä lumimyrskyä, tietenkin ilman turvavöitä; laittavat lapset töihin romumetallikasojen keskelle; tekevät rakennushommia ilman minkäänlaisia turvavarusteita. Tuntuu, että joka toisella sivulla jollekulle tapahtuu jotain kammottavaa, kuin Kelju Kojootille. Perheenjäsenet syttyvät tuleen, silpoutuvat, murskaantuvat, tippuvat, joutuvat kolareihin - mutta jostain häkellyttävästä syystä eivät ikinä kuole näihin onnettomuuksiin. Täpäristä selviytymisistä huolimatta mikään ei muutu; seuraavana päivänä perhe ottaa taas uusia hulluja riskejä. 

Kirjat, jotka kertovat jonkun surkeista lapsuusoloista, ovat vaikeita. Ne lipsahtavat hyvin helposti tirkistelevän sosiaalipornon puolelle. Westover onnistuu järjettömän hyvin välttämään tämän ansan. Vaikka Taran lapsuus on aivan sekopäinen ja hänen perheensä elämä on millä tahansa ulkopuolisella mittarilla tosi kammottavaa, ei hän voivottele tai valittele, vaan kuvailee järjettömiäkin tapahtumia yhtä rennon toteavasti kuin joku toinen kertoisi ensimmäisestä kesätyöstään. Vain hetken ajan suunnilleen kirjan puolessavälissä tulee vaihe, jolloin tapahtumat muuttuvat ahdistaviksi.

Opintiellä kertoo ennen kaikkea henkisestä ja hengellisestä pahoinpitelystä. Kun on kasvanut perheessä, jossa on opetettu epäilemään kaikkia ulkopuolisia, ei kykene juurikaan kyseenalaistamaan perheen sisältä tulevia oppeja, vaikka ne olisivat kuinka myrkyllisiä. Tällaisesta taustasta irrottautuminen ei ole helppoa. Ihmiset usein ihmettelevät, mikseivät vaikka parisuhteessa pahoinpitelyn kohteeksi joutuneet ihmiset vain lähde pois ja häivy koko suhteesta. Mutta pahoinpitely jättää jälkensä, ennen kaikkea henkiset jälkensä. Pahoinpidelty syyttää itseään tapahtuneesta, ajattelee itse olevan viallinen, pelkää lähtemisen seurauksia ja niin edespäin. Tällaisesta suhteesta tai perheestä lähteminen on kuin kokisautomaatin kaataminen: sitä ei tehdä yhdellä nykäisyllä vaan pitkään edestakaisin heiluttaen. 

Westover ei maalaa itsestään tarinan sankaria, vaan hän näyttäytyy suhteellisen heikkona ja voimattomana, lähes tahdottomana. Tämäkin on erittäin hyvä valinta kirjan sanoman kannalta, vaikka se pisti myös miettimään, kuinka luotettava kertoja Westover on: hän kuitenkin opiskeli tohtoriksi ilman peruskoulu- tai lukiotaustaa, mikä selvästi vaatii aika päättäväistä luonnetta. Mutta Westover myöntää itsekin kertovansa tarinansa omasta näkökulmastaan ja oman muistinsa mukaisesti: kirjassa on useita kohtia, joissa Westover kertoo eri henkilöiden muistavan tapahtumat eri tavalla kuin hän itse. 

Opintiellä oli erittäin vaikuttava ja hyvin kirjoitettu kirja, jota kuunnellessani välillä nauroin epäuskoisena ja välillä halusin huutaa päähenkilölle hänen toimiessaan omia tarpeitaan vastaan. Suosittelen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...