Kirja on suomennettu kahdesti: Eino Leino käänsi sen vuonna 1912 ja Elina Vaara vuonna 1963. Tyyni Tuulio on tehnyt teokseen kattavan selitysosion, joka löytyy Vaaran käännöksen lopusta.
Luimme Jumalaista näytelmää Tiiliskivien ystävät -lukupiirissämme syyskuusta 2018 maaliskuuhun 2019.
HELVETTI
Laulut 1–7
Dante eksyy metsässä, pelästyy petoeläimiä ja kohtaa Vergiliuksen. Tämä kertoo Danten kuolleen rakastetun Beatricen lähettäneen hänet opastamaan ja suojelemaan Dantea. Ja suojelu onkin ehkä tarpeen, sillä portilla odottavat kuuluisat sanat: "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää". Vaara on suomentanut tämän "heittäkäätte, sisälle kävijät, pois kaikki toivo", mikä ärsytti minua suunnattomasti. Ensinnäkin se on paljon laimeampi ilmaisu, mutta ennen kaikkea ei sanonnaksi asti muodostuneita lausahduksia pitäisi kääntää uudelleen. Olisit vain pitäytynyt Leinon käännöksessä tässä lauseessa.
Ensimmäisenä saavutaan Helvetin jonkinlaiselle etupihalle, jossa ampiaiset ja paarmat kiusaavat niitä, jotka eivät olleet hyviä eikä pahojakaan. Jotka eivät ansaitse Taivasta, mutta eivät olleet tarpeeksi syntisiä Helvettiinkään.
Sitten vastaan tulee ensimmäinen piiri: oikeamieliset pakanat, joiden joukkoon Vergilius itsekin kuuluu. Heidän osansa ei tunnu mitenkään surkealta: he viettävät aikaansa melko joutilaina. Dante pääsee hengailemaan Homeroksen ja muiden antiikin runoilijoiden kanssa ja name-droppailee kaikkia näkemiään kuuluisia kreikkalaisia ja roomalaisia.
Hassua kyllä täällä (ja myöhemminkin) Dante kohtaa sekä Caesarin ja Platonin kaltaisia historiallisia kuuluisuuksia, mutta myös Akhilleen tapaisia fiktiivisiä hahmoja. Tämä oli outoa: ihan kuin jossain tarinassa kohdattaisiin Napoleon ja Teräsmies.
Sitten tullaan varsinaiseen Helvettiin. Täällä toisessa piirissä himokkaat lentelevät myrskytuulen mukana ja törmäilevät kiviin ja kallioihin. Hyvin symbolista: syntisten rangaistus muistuttaa heidän syntiään.
Kolmannessa piirissä sataa jatkuvasti kylmää vihmaa kuin marraskuisessa Helsingissä. Täällä kolmipäinen Kerberos puree ja jyystää ahmatteja, luonnollisesti. Neljännellä kehällä ahneet puolestaan vaelsivat puolelta toiselle tönien jatkuvasti toisiaan. Dante mainitsee erikseen, kuinka monta pappia ja kardinaalia on joukossa mukana. Viidennessä kehässä ovat puolestaan vihaiset mudan keskellä puremassa toisiaan.
Tässä alussa mennään kehien läpi aika haipakkaa: vasta seitsemän laulua, ja ollaan jo läpäisty neljä yhdeksästä kehästä.
Helvetti: laulut 8–16
Pirut eivät tahtoisi päästää Dantea Diten kaupunkiin, mutta Vergilius kutsuu taivaan airuen paikalle, joka räväyttää portit auki.
Kuudes piiri: kerettiläiset makaavat tulisissa haudoissa toinen toistensa päällä. Mutta tänne ei jäädä kovin pitkäksi aikaa maleksimaan.
Seitsemännessä piirissä kuluukin pidempi tovi, onhan se kolmiosainen. Täällä ovat väkivaltaiset, mutta vain ensimmäisessä osassa ovat ne perinteiset väkivallantekijät. He saavat kärsiä kiehuvan verivirran keskellä, kentaurien ampuessa heitä nuolillaan.
Toinen osa on itsemurhaajien metsä. Tämä oli varsin sääliä herättävä paikka: kuollut sielu kertoo surullisesta elämästään, jonka lopuksi hän hirtti itsensä. Sen seurauksena hän ei saa manalassa ruumistaan, olihan hän itse luopunut siitä, vaan joutuu viettämään ikuisuuden puuna, jotta harpyijat raastavat.
Kolmas osa oli omituisin: herjaajia ja "sodomiitteja" eli homoja. Mitä nämä tekevät väkivaltaisten joukossa? Tässä keskiajan katolinen logiikka seuraa omia polkujaan: nämä ovat olleet väkivaltaisia Jumalaa ja luontoa kohtaan.Tämä oli nykylukijan silmiin aika hapokasta, mutta okei, 1300-luvulla tämä ehkä tuntui täysin järkeenkäyvältä.
Dante kohtaa jatkuvasti tuttujaan, seitsemännessä piirissä mm. vanhan opettajansa. Taas keskustellaan Firenzen politiikasta. Jumalainen näytelmä käyttää yllättävän paljon aikaa Firenzen sisäpoliittisten juonitteluiden puimiseen ja kiroamiseen. Dantella oli tosiaan selvästi ns. ketutus päällä siitä, että hänet oli karkotettu kaupungista, ja se näkyy tekstistä hämmentävän selvästi.
Helvetti: laulut 17–23
Dante ja Vergilius saavat kyydin Geryon-pedon selässä Malebolgeen, kahdeksanteen piirin. Tämä onkin laaja alue: siinä on kymmenen eri kuilua erilaista vilppiä tehteitä varten.
Ensimmäisessä kuilussa on rakkaudessa petolliset, joita pirut ruoskivat. Täällä kohtaamme Medeia-tragediastakin tutun argonauttien johtajan Iasonin, joka oli varsin tyly naisiaan kohtaan.
Toisessa kuilussa ovat liehittelijät ja imartelijat: suustaan petolliset. Heitä on kohdannut sanamukaisesti paskainen loppu: he viettävät ikuisuutta haudattuna ulosteeseen.
Kolmannen kuilun tuomitut ovat syyllistyneet nykyisin varsin unohdettuin syntiin: simoniaan eli papinvirkojen myymiseen. He ovat ylösalaisin maassa olevissa rei'issä ja liekit polttavat heidän jalkojaan. Täällä Dante jutustelee erään entisen paavin kanssa. Tähän mennessä Dante on yleensä tuntenut sympatiaa kirottuja kohtaan, mutta paavia hän soimaa antaumuksella. Mutta kukapa ei erityisen paljon vihaisi ja halveksisi simoniaan sortuneita, vai mitä?
Neljäs kuilu: taikurit ja ennustajat. He ovat vääntyneet kaksinkerroin taaksepäin, koska eläessään he halusivat nähdä liian pitkälle eteen. Heitä Dante säälii, vaikka Vergilius kieltää niin tekemästä.
Viides kuilu: oikein perinteinen helvettikuva, jossa pirut pistävät hangoilla pikimeressä kiehuvia petollisia virkamiehiä. Täällä pirut ovat röyhkeämpiä kuin aiemmin ja käyttäytyvät uhkaavasti matkalaisia kohtaan. Vergiliuskin kokee lopulta parhaaksi lähteä piruja karkuun.
He pääsevätkin pakoon kuudenteen kuiluun. Täällä tekopyhät vaeltavat kullattu lyijykaapu yllään. Jeesuksen tuomarina toiminut Kaifas on saanut kovemman rangaistuksen: hänet on ristiinnaulittu maahan ja muut astelevat suurine painoineen hänen päältään.
Kirja etenee näissä piireissä kyllä tosi eri tahtia. Ekat neljä piiriä mentiin pikavauhtia, kahdeksanteen piiriin käytetään toistakymmentä laulua.
Helvetti: laulut 24–30
Dante kiertää Malebolgen loput alueet.
Seitsemännessä kuilussa ovat varkaat, jotka ovat käärmeiden armoilla. Surrealistisen oloisessa kohtauksessa käärmeet ja varkast sulautuvat yhteen, erottuvat, entisen käärmeen muuttuessa ihmiseksi ja päinvastoin.
Kahdeksannessa kuilussa huijarit ja vilpillä menestyneet kärventyvät tulenliekeissä. Näistä huijareista kuuluisin on Odysseus. Dante keksii tässä Odysseuksen tarinaan lopun: kuinka Troijan sodan sankari matkusti Gibraltarin ohi länteen tutkimaan valtamerta, kunnes pyörremyrsky hukutti hänen aluksensa.
Yhdeksännessä kuilussa oli riidankylväjät. Näistä pahimmaksi mainitaan profeetta Muhammed. Tämä ei ole nykysilmin varsinaisesti poliittisesti korrektia, mutta 1300-luvun näkökulmasta täysin loogista. Täytyy muistaa, että vielä Lutherkin piti "muhamettilaisuutta" kerettiläisyytenä, harhaoppisena lahkona, ei pakanauskontona.
Malebolgen kymmenennessä ja viimeisessä kuilussa kärsivät väärentäjät: alkemisteja, toisena henkilönä esiintyneitä, väärän rahan lyöjiä.
Alkaa vähän kyllästyttää nämä firenzeläiset vainajat. On kiinnostavaa, kun Dante tapaa Odysseuksen; on huomattavasti tylsempää, kun hän tapaa taas uudenn ghibelliinin tai mustan guelfin tai kenet muut tahansa aikalaisensa. Joo, on tässä tiettyä historiallista kiinnostavuutta, mutta alkaisi jo piisata.
Helvetti: Laulut 31–34
Matka jatkuu alaspäin. Dante ja Vergilius kohtaavat jättiläisiä matkallaan kohti viimeistä piiriä. Nämä ovat antiikin myyteistä tuttuja olentoja ja Vergilius viittasi niiden taistelleen Zeusta vastaan - mikä on noin teologiselta kannalta todella hämmentävää. Onko Jumalaisen näytelmän maailmassa Zeus siis olemassa? Ja muut kreikkalais-roomalaiset jumalat myös? Mutta samalla kristinusko on kuitenkin oikeassa ja on vain yksi Jumala? Miten tämä oikein toimii?
Joka tapauksessa matkalaiset pääsevät perille yhdeksänteen piiriin, jossa petturit ovat jäätyneet valtavan jääkentän sisälle. Kreivi Ugulinon tarina on surullinen: hän oli toisen juonien takia päätynyt petturiksi, ja hänet vangittiin poikiensa kanssa "nälkätorniin", joka naulattiin kiinni eikä sisään enää tuotu ruokaa. Pojat kuolevat ensin, isä heidän peräänsä surun ja tuskan murtamana: "sitten enempään nälkä kykeni kuin tuska".
Sitten Dante nostaakin panoksia. Tähän saakka hän on sijoittanut Helvettiin erinäisiä kuolleita vihamiehiään, mutta nyt täällä kohdataan kaksi edelleen kirjoittamishetkellä elävää vihollista. Vainajat kertovat, kuinka he ovat jo vuosia sitten siirtyneet Helvettiin ja maan päällä ovat vain heidän ruumiinsa, joita ohjaa piru. Nyt on jo tiukkaa tavaraa! Mitenköhän kävisi nykyaikana, jos ohimennen sanoisi kirjassaan jonkun todellisen, elävän henkilön olevan vain demonin ohjailema ruumis?
Aivan alimpana on itse Lucifer. Saatanalla on kolmet kasvot, ja jokaisessa suussa on yksi arkkipetturi. Vasemmalla ja oikealla Caesarin surmaajat Brutus ja Cassius, keskellä kaikkein kovinta kohtelua saa osakseen Juudas Iskariot.
Matka jatkuu edelleen alemmaksi, mutta äkisti ollaankin menossa ylöspäin. Tässä Dante on miettinyt asiaa suorastaan scifi-kirjan tyyliin: Vergilius selittää, kuinka matkalaiset ovat ohittaneet maan keskipisteen, joten "ylös" ja "alas" vaihtoivat paikkaa.
Ylöspäin noustaan näemmä yllättävän nopeasti, sillä ei aikaakaan kun matkalaiset ovat taas maan pinnalla ja he näkevät taas tähdet, jotka eivät Helvettiin loistaneet.
KIIRASTULI
Laulut 1–7
Dante ja Vergilius kohtaavat Kiirastulivuoren vartijan, Cato nuoremman, joka ensin tahtoo pysäyttää Helvetistä karanneet matkalaiset, mutta Vergilus kertoo heidän olevan Taivaan asialla, joten he saavat jatkaa matkaa.
He etenevät hyvin hitaasti kohti vuorta. Helvettiin päästiin muutamassa laulussa, mutta näiden seitsemän laulun ajan vaelletaan vain vuoren penkereellä, ei vielä itse Kiirastulessa.
Nyt kun ollaan ulkoilmassa, niin on myös valoa, ja Dantesta tulee varjo, toisin kuin kuolleista sieluista. Tätä hämmästellään laulusta toiseen.
Penkereellä kohdataan sieluja, jotka ovat jättäneet katumuksen viime hetkeen. Siksi he joutuvat odottamaan elinikänsä verran päiviä, ennen kuin pääsivät etenemään. Taas hyvin runollisen sopivaa.
Toiset taas kuolivat väkivaltaisesti ja katuivat vasta kuollessaan: hekin saavat odottaa. Esirukoukset vähentävät heidän odotteluaikaansa, joten joukkio alkaa suorastaan piirittää elävää Dantea, jos tämä rukoilisi heidän puolestaan.
Ilta laskeutuu, eikä vuorta voi kiivetä yön aikaan, vain laskeutua. Niinpä Dante ja Vergilius vetäytyvät Vergiluksen fanin johdattamana viettämään yötä erinäisten kuninkaiden seuraan.
Kiirastuli: laulut 8–14
Vihdoin Dante pääsee varsinaiseen kiirastuleen. Hän näkee unta, että kotka kuljettaa hänet tulen piiriin, ja hän herääkin eri paikasta kuin missä kävi nukkumaan. Kiirastulen porttia vartioiva enkeli piirtää miekallaan Danten otsaan seitsemän P-kirjainta seitsemän kuolemansynnin symboliksi. Näistä kirjaimista ensimmäinen katoaa, kun Dante poistuu ensimmäisestä kiirastulen piiristä: oletettavasti huipulla hänen otsallaan ei enää ole yhtään kirjainta, vaan hän on puhdistunut kaikista synneistään.
Kiirastulen sisäpuolella on joka puolella marmoriin hakattuja fotorealistisia kohokuvia, jotka ovat niin elävän näköisiä, että ne hämäävät Danten aisteja.
Ensimmäisessä kiirastulen piirissä ovat ylpeät, jotka kantavat selässään raskaita taakkoja. Samanlainen logiikka kuin helvetissäkin, jossa rangaistus vastasi jollain tavalla syntiä. Kiirastulessa tosin tarkoituksena ei ole niinkään rangaista synneistä kuin päästä synneistä eroon katumuksen keinoin. En tosin ole ihan varma, onko jättimäisten kivipaasien kasaaminen selän päälle ihan nykypsykologian valossa paras tapa saada ihmistä katumaan ylpeyttään, mutta mistäs minä mitään tiedän.
Toisessa piirissä ovat kateelliset, joiden silmät on ommeltu rautalangalla kiinni. Tämän groteskin tuomion lisäksi he saavat jatkuvasti kuulla rakkauden ja myötätunnon sanoja, mikä kuulostaa jo huomattavasti positiivisemmalta tavalta saada ihminen luopumaan synneistään.
Yllättäen olen tähän saakka pitänyt Kiirastulesta enemmän kuin Helvetistä. Näiden sielujen tarinat ovat kiinnostavampia, koska niihin liittyy hengen heikkoutta, mutta myös katumusta ja pyrkimystä parempaan. Oderisin monologi maineen katoavaisuudesta oli loistava: "on maine maailman vain henkäys tuulen". Sapian kuvaus omasta kateellisuudestaan ei ollut sekään hassumpi: "muiden vahingoista ilon sain paljon suuremman kuin onnestani".
Kiirastuli: laulut 15–21
Pääsemme taas Danten ja Vergiliuksen matkassa kolmen kiirastulen piirin läpi.
Kolmas piiri on täynnä savua. Täällä ovat vihaiset. Neljännessä piirissä laiskat juoksevat pysähtymättä paikasta toiseen. Viidennessä piirissä ahneet makaavat maassa ähkyisinä.
Dante vajoaa toistuvasti Kiirastulivuorella näkyihin ja uniin. Vergilius saa meljeinpä ravistella häntä hereille päiväuniltaan. Nämö näyt eivät kuitenkaan ole satunnaisia unia, vaan ne valmistavat Dantea uuden piirin vaatimaan mielentilaan. Ja tällä konstilla Dante saa tehtyä viittauksia antiikin taruhenkilöihin, joita helvetissä voitiin tavata, mutta kiirastulessa ei tietenkään voida.
Näissä lauluissa on paljon filosofista pohdintaa. Kolmannen piirin Marco pitää pitkän puheen vapaasta tahdosta. "Tähdet" (jotka voi lukea symboliksi ylipäänsä deterministisistä, kausaalisista selityksistä) laittavat kyllä tapahtumat liikkeelle, mutta ihmisellä on vapaa tahto: hän voi valita toimia miten tahansa. Ilmeisesti Dante kannattaa tulkintaa, jonka mukaan ihmisellä on pakko olla vapaa tahto, koska muuten hän ei voisi olla syyllinen mihinkään: "Jos oisi niin, myös viety oisi vapaa / tahtonne, eikä oikein oisi, että / on hyvän palkka ilo, pahan murhe".
Vapaan tahdon teemaan palataan myöhemminkin, kun Vergilius selittää Dantelle kiirastulen luonnetta. Kiinnostavasti Vergilius sanoo syntien saavan alkunsa rakkaudesta: kateelliset, vihaiset ja ylpeät rakastavat ajatusta lähimmäisensä tuhosta, laiskat ovat hitaita toimimaan rakkautensa mukaan, loput synnit (oletettavasti ahneuden jälkeen tulee mässäily ja himo) ovat rakkautta, joka suuntautuu vääriin, maallisiin kohteisiin. Rakkaus ei suoraan johda syntiin, vaan ihminen päättää langeta synnin houkutukseen: huomaamme taas, kuinka synnin käsite vaatii tahdon vapauden ollakseen johdonmukainen.
Kiirastuli: laulut 22–27
Kuudenteen piiriin matkustaessa matkalaisten oppaaksi lähtee viidennestä piiristä runoilija Statius. Matkalla Statiuksesta selviää kaksi asiaa. Ensinnäkin hän oli ollut viidennessä piirissä tuhlaavaisuuden, ei saituuden takia. Syystä tai toisesta sekä liiallinen ahneus että ahneuden puute lasketaan ikäänkuin samaksi synniksi. Toiseksi saamme kuulla tarinan, kuinka Vergiluksen säkeiden ennustuksen johdosta Statius oli kääntynyt salaa kristinuskoon, ja siksi kohtasimme hänet kiirastulessa emmekä helvetissä.
Kuudennessa piirissä ovat mässäilijät ja ahmatit. He olivat luurangonlaihoja, mikä saa Danten ihmettelemään sielujen olemusta: kuinka he voivat laihtua, vaikka ovat henkiolentoja? Statius selittää, että sielut luovat ympärilleen ilmasta uuden kehonsa muodon eli "varjon", ja että tämä varjo muuttuu sielujen mielentilan mukaan. Nälkäisen sielun varjo muuttuu siksi nälkiintyneen näköiseksi.
Seitsemäs piiri on tulen täyttämä, "kiirastuli" on vihdoin nimensä mukainen. Täällä kärventyvät himokkaat, niin homot kuin heterotkin. Myös Dante itse joutuu astumaan tulen keskelle päästäkseen jatkamaan matkaa. Dante on ymmärrettävästi aluksi haluton, mutta lopulta astuu liekkeihin.
Vergilius toteaa, ettei Dante enää tarvitse häntä tästä edespäin: vuoren huipulla hän ei enää kykene opastamaan paremmin kuin Dante itse. Oppipojasta on tullut mestari, tai jotain sinnepäin.
Kiirastuli: laulut 28–33
Kiirastulivuoren huipulla on Eedenin puutarha, maallinen paratiisi. Siellä Dante kohtaa naisen, Mateldan, joka kertoo kaikkien kasvien saaneen alkunsa sieltä: tuulet ovat kuljettaneet siemeniä (tai vain elinvoimaa?) ympäri maanpiirin.
Lopulta Dante kohtaa Beatricen. Vergilius puolestaan katoaa - jonnekin. Kyllä vähän harmittaa menettää Vergilius, joka oli ollut hyvä vastinpari Dantelle: ajoittain kannustanut, ajoittain soimannut lempeästi.
Beatricen ensiesiintyminen teki minuun vähän nihkeän vaikutelman. Hän tylyttää Dantea aika ankarasti. Mutta toisaalta ehkä siihen oli syytä, Dante ainakin kokee itsensä niin syntiseksi, että pyörtyy häpeästä. Dante juo Lethen ja Eunoen vettä, ja niiden vesi vapauttaa hänet synneistä.
Näissä luvuissa oli myös turhan paljon aika hapokasta ilmestyskirjamaista kuvausta enkeleistä ja sen sellaisista, allegorisia kohtauksia kirkon kehityksesta ja kaikkea muuta sellaista rasittavaa.
PARATIISI
Laulut 1–7
Dante ja Beatrice saapuvat taivaaseen. Toisin kuin kiirastulessa, täällä Dante ei joudu kiipeämään, vaan hän nousee itsestään ylöspäin: painovoima ei enää vaikuta häneen.
Kuun taivaassa ovat nunnat, jotka rikkoivat luostarilupauksensa, kun eivät kaikin voimin vastustaneet ryöstöään luostarista. Dante piti aika tylynä, että he joutuvat maksamaan toisten väkivallasta, mutta tällaista tämä jumalainen oikeus ilmeisesti on: välillä vähän vaikeaa ihmisille hahmottaa.
Oli hyvin arvattavissa, että myös taivaassa on eri osia, mutten arvannut että ne ovat arvotettu: on parempia ja huonompia taivaita. Tämä ei jotenkin ihan sovi minun ennakko-oletuksiini paratiisista. Nunnien sielut eivät kuitenkaan valittaneet, vaikka olivat juuttuneet kämäisimpään taivaan osaan, vaan he olivat autuaita täyttäessään jumalaisen tahdon ja tarkoituksen. Eli ei ehkä pitäisi valittaa.
Seuraavasta, Merkuriuksen piiristä löytyi keisari Justinianus, joka kertaa Dantelle Rooman historian kohokohtia ja siinä lopuksi moittii taas ghibelliinejä ja guelfeja.
Näissä lauluissa on myös paljon teologista pohdintaa tahdon vapaudesta, uhrauksista ja kostosta sekä ristinkuolemasta. Nämä kohdat olivat vähän vaikeaselkoisia, mutta kiinnostavia.
Paratiisi: laulut 8–14
Nousu jatkuu Venuksen ja Auringon taivaisiin. Venuksen taivaassa jutellaan lähinnä nuoren Kaarle Martelin kanssa. Hän on minulle aiemmin tuntematon suuruus, mutta Dante selvästi oli odottanut hänestä paljon ja pettynyt, kun tämä kuolikin niin nuorena.
Martel pitää vähän yllättävän puheen, jossa hän toteaa, että eri lahjoilla varustetut ihmiset sopivat eri töihin, eikä pitäisi katsoa ihmisen syntyperää vaan lahjakkuutta, kun mietitään hänelle sopivaa tointa. Tämä on hämmentävän meritokraattista, kun ottaa huomioon kirjoitusajankohdan. En olisi odottanut näin modernin oloisia ajatuksia myöhäiskeskiaikaisesta runoelmasta.
Auringon taivaassa kohdataan erilaisia ajattelijoita, joista eniten äänessä on doktor angelicus, Tuomas Akvinolainen.
Keskustelu kääntyy myös munkkijärjestöihin: hauskassa sananvaihdossa dominikaani ylistää pyhää Fransiscusta ja moittii omaa järjestöään; fransiskaani puolestaan puhuu kaunopuheisesti Dominicuksen hyveistä ja suree omien munkkiveljiensä rappiota.
Tuomas Akvinolainen muistuttaa vielä, ettei pidä tuomita kirjaa sen kansien perusteella eikä vetää liian aikaisia johtopäätöksiä ihmisistä: "voi hurskas langeta ja huono nousta".
Sen myötä viisaat jäävät taakse ja matka jatkuu Marsin taivaaseen. Tällä reitillä Dante menee sanattomaksi nähdessään salamoivan Kristuksen. Hän myös kuulee musiikkia, joka on kauniimpaa kuin mikään muu hänen tähän mennessä aistimansa. Korkeampaan taivaaseen noustessa saavutetaan uusia autuuden tasoja.
Paratiisi: laulut 15–20
Marsin taivaassa Dante tapaa sukunsa kantaisän, iso-iso-isoisänsä. Hän oli kuollut ristiretkellä, joten taivaspaikka aukesi oikean uskon puolesta taistellessa. Cacciaguida on oman aikansa Rajat kiinni -linjan kannattaja ja hän syyttää Firenzen rappiosta kaiken maailman maalaisia ja mamuja, jotka pilasivat heidän hienon kaupunkinsa.
Cacciaguida myös ennustaa Dantelle tämän tulevaisuuden, karkoituksen Firenzestä ja sen sellaista.
Nousu Jupiterin taivaaseen, jossa ovat oikeamieliset ruhtinaat. Dante pääsee kysymään mieltään painaneen kysymyksen: miksi nekin pakanat, jotka eivät ole edes periaatteessa kuulla Kristuksesta, joutuvat kadotukseen? Kiinnostavaan teologiseen kysymykseen tulee aluksi vähemmän kiinnostava "Jumalan tiet ovat tutkimattomat" -vastaus.
Mutta sitten tarinaan tulee yllätyskäänne, kun paljastuu, että taivaassa ovat myös roomalainen keisari Trajanus ja troijalainen Rifeus. Miten nämä pakanat voivat olla taivaassa, etenkin kun jälkimmäinen kuoli satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua?
Enkelit selittävät, että Trajanus heräsi henkiin kuolemansa jälkeen paavi Gregorius Suuren rukousten voimasta, otti kasteen ja kuoli sitten lopullisesti. Tämä on jo aika paksua, mutta ilmeisimmin kyseessä on joku oikea keskiaikainen legenda, eikä vain Danten keksimä meriselitys.
Troijalaisen Rifeuksen kohdalla selitys on vielä hämmentävämpi: Luoja vain... antoi tämön nähdä tulevaisuuteen ja kääntyä kristityksi satoja vuosia ennen Kristusta? Nyt ollaan jo sakeissa vesissä, mutta kai tämän on tarkoitus vahvistaa sitä äskeistä viestiä siitä, kuinka Luojan armoa ei voi ihmismieli ymmärtää. Samalla se toimii myös varoituksena: kuolevaisten ei pitäisi tuomita toisia ja ajatella, että se-ja-se nyt AINAKIN on päätynyt Helvettiin. Ei se toimi niin! Enkelitkään eivät pysty ennalta arvaamaan kaikkia pelastuneita, joten ihmiset nyt vielä vähemmän.
Paratiisi: laulut 21–27
Saturnuksen taivas. Tällä ei enää kuulu enkelten laulua, koska kuolevaisen Danten korvat eivät voisi kestää noin korkean taivaan laulun kauneutta. Tämän korkeimpien taivasten kirkkauden Dante saakin myöhemmin kokea, kun hän yrittää liian pitkään tarkkailla apostoli Johanneksen valoa ja sokaistuu joksikin aikaa.
Saturnuksen taivaassa ei viivytä kauan, vaan nousu jatkuu kiintotähtien taivaaseen. Sieltä käsin Dante näkee alas katsoessaan kaikki taivaankappaleet, myös pienen Maan kaikkien kehien keskellä. Hän näkee myös Kristuksen etäältä, ja tämä kokemus vahvistaa Dantea, vaikka lyökin häneltä melkein tajun kankaalle.
Sitten tulee erikoinen kohta, kun pyhä Pietari, Jaakob ja Johannes tenttaavat Dantelta uskonasioita. Tämä oli ihan hauskaa luettavaa, mutta aika randomin oloista: jos oli epäilyksiä Danten uskon puhtaudesta, niin kai tämän tentin aika olisi ollut aika paljon aiemmin? Ja jos epäilyksiä ei ollut, miksi turhaan käydä läpi tällainen läksynkuulustelu?
Oli miten oli, Dante ilmeisesti läpäisee tentin. Hän saa näkönsä takaisin ja pääsee kokemaan enkelten ylistyslaulun kaikessa lumossaan. Sitten taivas synkkenee punaiseksi, kun Pietari sättii kurjia paaveja, jotka sotivat toisia kristittyjä vastaan ja kahmivat itselleen kultaa. Beatricekin vielä valittelee ihmisten turmiollisuutta ennen kuin hän johdattaa Danten ylimpään taivaaseen.
Paratiisi: laulut 28–33
Dante kohoaa korkeimpaan taivaaseen ja näkee enkeleiden kehät kiertämässä yhtä pistettä, Primum Mobilea, Jumalaa. Beatrice kertoo enkeleiden olemuksesta ja vähän yllättäen ryhtyy haukkumaan paavia ja ylistämään Henrik-kuningasta. Tuntui vähän irvokkaalta, että ylimmässä taivaassakin Dante katsoo tärkeäksi kommentoida Italian poliittisia tapahtumia, mutta toisaalta se kuvaa Jumalaisen näytelmän asennetta aika hyvin. Tämä on ennen kaikkea poliittinen pamfletti ja vasta toissijaisesti uskonnollinen fantasiatarina.
Enkelten kehien keskuudessa on autuaiden sielujen luodostama "ruusu", jonne myös Beatrice kohoaa. Danten viimeiseksi oppaaksi saapuu pyhä Bernardo, joka ensin esittelee pyhien joukkoa, sitten rukoilee Danten silmille kestävyyttä katsoa itse Jumalaa sokaistumatta.
Dante käyttää paljon rivejä siihen, kuinka hän ei löydä oikeita sanoja kuvastamaan, mitä hän näki katsoessaan Kolminaisuuden hohteeseen. Se oli ilmeisesti kuitenkin jotain aika mahtavaa.
Ja siihen päättyy Paratiisi, ja siihen päättyy koko Jumalainen näytelmä.
Tämä on ollut aikamoinen kirja, jota on vähän vaikea arvostella. Jatkuva ghibelliinien ja guelfien välisen konfliktin detaljien perkaaminen oli aika tylsää. Kiirastuli oli yllättäen kaikkein kiinnostavin kirja - siinä paikallispolitikointi siirtyi sivuosaan ja filosofis-uskonnollinen pohdinta sai enemmän tilaa. Paratiisi oli heikompi, mutta ei lainkaan niin tylsän puuduttava kuin mitä etukäteen varoiteltiin. Se oli ihan ok, ei mitenkään merkittävästi Helvettiä huonompi. Helvetti on toki ikonisempi, mutta se johtunee ennen kaikkea siitä, etteivät kovin monet jaksa lukea sitä pitemmälle. Ja kyllähän helvettikuvaukset noin perinteisesti kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin taivaan autuuden kuvailut.
Jos tälle olisi pakko antaa kriitikon arvio, niin ehkä Jumalainen näytelmä kokonaisuudessaan saisi minulta kolmet tähdet.
Täydellisyyden vuoksi tähän loppuun vielä alkuperäisen lukupiirimme aikataulu (päivämäärä ilmoittaa sen päivän, jolloin kyseisten lukujen kommentointi alkaa):
HELVETTI
Danten kuolinpäivä 14.9. Laulut 1–7
28.9. Laulut 8–16
12.10. Laulut 17–23
26.10. Laulut 24–30
9.11. Laulut 31–34
KIIRASTULI
23.11. Laulut 1–7
7.12. Laulut 8–14
21.12. Laulut 15–21
4.1. Laulut 22–27
18.1. Laulut 28–33
PARATIISI
1.2. Laulut 1–7
15.2. Laulut 8–14
1.3. Laulut 15–20
15.3. Laulut 21–27
29.3. Laulut 28–33
Kommentit
Lähetä kommentti