Siirry pääsisältöön

Feed (Mira Grant)

Zombi-apokalypsitarinoissa minua aina hämmentää, miten avuttomiksi ihmiset kuvataan. Joo, voin kuvitella, että aluksi zombit saavat paljonkin tuhoa ja sekaannusta aikaan, ennen kuin ihmiset havahtuvat siihen, mitä oikeastaan tapahtuu. Mutta sen jälkeen luulisi kestävän noin pari viikkoa, ennen kuin zombit saadaan kuriin. Koska eivät zombit oikeasti kovin hankalalta vastustajalta tunnu. Joo, ne ovat kestäviä, mutta aivottomia ja hitaita. Perus-zombileffassa muutama puolustaja onnistuu jo pysäyttämään tusinoittain zombeja. Oikeaa armeijaa vastaan elävillä kuolleilla ei luulisi olevan juurikaan mahdollisuuksia.

Mutta vaikka apokalypsi on peruttu, eivät kaikki ongelmat ole takanapäin. Yksittäinen zombi voi edelleen tartuttaa uusia ihmisiä, joten vaikka tilanne saataisiin hallintaan, puhkeaisi uusia zombihyökkäyksiä siellä täällä. Plus ihmiset kuolevat aika ajoin ja nousevat sitten raahustamaan tuoreina zombeina: tämäkin saattaa aiheuttaa ongelmia. 

Mira Grantin Feed lähtee juuri tällaisesta tilanteesta liikkeelle. Zombit tulivat ja ne enimmäkseen voitettiin, mutta ne eivät ole kokonaan kadonneet. Ihmiset asuvat aidatuissa yhteisöissä ja pelkäävät väkijoukkoja melko hysteerisesti. Mutta elämä jatkuu ja presidentinvaalit täytyy pitää. Kirja seuraa bloggaajaporukkaa, jotka seuraavat yhden ehdokkaan kampanjaa lähietäisyydeltä.

Asetelma on hyvä ja kirjassa olisi potentiaalia. Se kuitenkin hukkaa suurimman osan mahdollisuuksistaan. 

Hahmot ovat ärsyttävän mustavalkoisia: tietenkin päähenkilö-sankarireportterit ovat Totuuden lahjomattomia äänitorvia, mutta myös heidän seuraamansa senaattori on puhtaampi ja hyveellisempi ehdokas kuin Gandhi, Mauno Koivisto ja Bobby Kennedy tiivistettynä yhdeksi pyhimyspoliitikoksi. Ja vastavuoroisesti inhottava vastaehdokas on ilkeä ja tekopyhä ja kaikissa tilanteissa epämiellyttävä. 

Tämän olisi vielä voinut kestää, jos juoni olisi toimiva, mutta valitettavasti siinä on vakavia aukkoja. Goodreads-lukupiirissäni yksi kommentoija totesi kirjan olevan "Neiti Etsivä aikuisille", eikä hän ole kovinkaan väärässä. Naurettavimmassa kohdassa sankarireporttert menevät tutkimaan epäilyttävää paikkaa, ja he sananmukaisesti kompastuvat oleellisiin todisteisiin melkein heti saapuessaan paikalle - todisteisiin, joita poliisi tai armeija eivät olleet samalta paikalta löytäneet. Tämä on superheikkoa kirjoittamista.

Kirja ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Hahmojen ohuudesta huolimatta Feed osuu yleensä aika hyvin oikeisiin tunteellisiin näppäimiin. Kun hahmot ovat peloissaan, tunsin itseni lukevan nopeammin. Kun vaara on ohi, rentouduin itsekin. Tämä on huomattava saavutus, kun hahmot ovat karikatyyrimaisen ohuita. Ei ihme, että Seanan McGuiren (Mira Grantin oikea nimi) myöhemmät kirjat ovat olleetkin paljon parempia: hänellä oli selvästi paljonkin taitoa, kunhan hän vain oppi muutamia asioita juonen ja hahmojen rakentamisesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...