Siirry pääsisältöön

Curse of Chalion & Paladin of Souls (Lois McMaster Bujold)





Vorkosigan-saagastaan tunnettu Lois McMaster Bujold on kirjoittanut myös fantasiasarjan "World of the Five Gods". Luin sen kaksi ensimmäistä osaa (Curse of Chalion ja Paladin of Souls).

Ensimmäisten sivujen perusteella kirjasarja ei vaikuttanut lupaavalta. Fantasiaromaaneilla on pahana tapana kuluttaa sivukaupalla tekstiä maisemien kuvailun, ja Curse of Chalion jatkoi tätä jo Tolkienista alkanutta traditiota. Mutta onneksi kirja parani nopeasti hitaan alun jälkeen, ja se osoittautui lopulta todella hyväksi.

Fantasiassa taikuus on tärkeässä roolissa. Fantasiakirjat jaetaankin "korkeaan" tai "matalaan" fantasiaan sen perusteella, onko taikuus jokapäiväinen vaiko harvinainen osa maailmaa. Olen itse matalan fantasian ystäviä, ja World of Five Gods on selvästi tällä puolella.

Taikuus  on myös hyvin erilaista eri maailmoissa. Osa fantasiakirjoista suhtautuu taikuuteen kuin se olisi tiedettä: sitä opiskellaan yliopistossa ja se noudattaa tarkkoja sääntöjä. Toisissa kirjoissa taikuus on ennemminkin taidetta: siitä voi opiskella, mutta siinä on vähemmän kyse tarkoista säännöistä kuin tunteesta. World of the Five Gods edustaa kolmatta ja harvinaisinta lajia: taikuus on jumalien ja/tai demonien alaa. Ihmiset voivat vain pyytää niitä toimimaan puolestaan, mutta lopulta taikuus ei ole ihmisten hallittavissa. Tämä on - jälleen - suosikkini näistä vaihtoehdoista.

World of the Five Gods on siis juuri sellaista fantasiaa, josta minä tykkään. Kun Curse of Chalion oli vielä hovijuonitteluita ja politiikkaa täynnä ja päähenkilö oli tosi kiinnostava, ei kirjasta puuttunut mitään. Paladin of Soulsissa oli enemmän taisteluita ja sotaa, mutta päähenkilö oli toisaalta ikääntyvä leskikuningatar. Se oli hyvä veto.

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...
Lähetä kommentti
Lue lisää