Siirry pääsisältöön

'Mancer-trilogia: Flex, Flux, Fix (Ferrett Steinmetz)

'Mancer-trilogia on urbaania fantasiaa. Sen maailmassa taikuutta on olemassa, mutta taikuutta ei opiskella Harry Potter-tyyliin, vaan se syntyy pakkomielteisestä intohimosta. Jos joku rakastaa vaikka videopelejä yli kaiken, hän voi saada aikaan sen, että maailma hänen ympärillään alkaa toimia videopelien logiikalla. Mutta taikuudella on hintansa: normaalien luonnonlakien rikkominen aiheuttaa taikurille pläjäyksen huonoa onnea. Siksi taikureilla tai heidän läheisillään ei yleisesti ottaen mene kovin hyvin.

Päähenkilö Paul Tsabo on byrokratiamantikko: hän uskoo paperitöiden voimaan niin palavasti, että hän voi muokata käytännössä mitä tahansa arkistoja maailmassa tahtonsa mukaan. Tästä on paljon hyötyä, kun pakoilee lakia. Ja lakia täytyy pakoilla, sillä taikuus on vaarallista ja siksi kiellettyä. 

Paul rakastaa byrokratiaa, ja kirjoissa on aina toisinaan mahtavia ylistyslauluja byrokratian autuaaksitekevyydelle. Niistä tulee mieleen aiemmin arvioimani Oikeudellinen vastuu opetustoimessa: byrokratia on ihanaa, koska se huolehtii siitä, että maailmassa on oikeudenmukaisuutta. Ilman byrokratiaa meillä olisi vain hyvä-veli-verkostoja ja muuta mielivaltaa. Paperit pitävät ihmiset rehellisinä ja saavat koko tämän homman pyörimään.

'Mancer-trilogia on myös perhetarina, jossa päähenkilön ja hänen tyttärensä ajoittain hankalaa isä-tytär-suhdetta käsitellään eri näkökulmista kolmen kirjan ajan. Kirjojen välissä aika kuluu, joten varsinkin tyttären näkökulma muuttuu rankasti hänen siirtyessään lapsuudesta teini-ikään.

Flex-trilogia ei ole mikään täydellinen kirjasarja. Ihmissuhdekuvaukset ovat välillä tylsiä; epäilemättä hahmot olivat kirjailijalle tärkeitä, mutta ei niiden tunnesotkut jaksa loputtomiin lukijaa kiinnostaa. Varsinkin tokassa ja kolmannessa kirjassa myös juonessa oli ylimääräisiä mutkia, jotka olisi kannattanut leikata pois.  Kill your darlings.

Ja ihan liikaa pop-kulttuuriviittauksia. Voi luoja, kuinka huonosti nämä kirjat tulevat kestämään aikaa.

Yhteenvetona: hyvä konsepti, sujuvasti kirjoitettua urbaania fantasiaa, joka on samalla aika kevyttä hömppää. Lomalukemista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...