Siirry pääsisältöön

'Mancer-trilogia: Flex, Flux, Fix (Ferrett Steinmetz)

'Mancer-trilogia on urbaania fantasiaa. Sen maailmassa taikuutta on olemassa, mutta taikuutta ei opiskella Harry Potter-tyyliin, vaan se syntyy pakkomielteisestä intohimosta. Jos joku rakastaa vaikka videopelejä yli kaiken, hän voi saada aikaan sen, että maailma hänen ympärillään alkaa toimia videopelien logiikalla. Mutta taikuudella on hintansa: normaalien luonnonlakien rikkominen aiheuttaa taikurille pläjäyksen huonoa onnea. Siksi taikureilla tai heidän läheisillään ei yleisesti ottaen mene kovin hyvin.

Päähenkilö Paul Tsabo on byrokratiamantikko: hän uskoo paperitöiden voimaan niin palavasti, että hän voi muokata käytännössä mitä tahansa arkistoja maailmassa tahtonsa mukaan. Tästä on paljon hyötyä, kun pakoilee lakia. Ja lakia täytyy pakoilla, sillä taikuus on vaarallista ja siksi kiellettyä. 

Paul rakastaa byrokratiaa, ja kirjoissa on aina toisinaan mahtavia ylistyslauluja byrokratian autuaaksitekevyydelle. Niistä tulee mieleen aiemmin arvioimani Oikeudellinen vastuu opetustoimessa: byrokratia on ihanaa, koska se huolehtii siitä, että maailmassa on oikeudenmukaisuutta. Ilman byrokratiaa meillä olisi vain hyvä-veli-verkostoja ja muuta mielivaltaa. Paperit pitävät ihmiset rehellisinä ja saavat koko tämän homman pyörimään.

'Mancer-trilogia on myös perhetarina, jossa päähenkilön ja hänen tyttärensä ajoittain hankalaa isä-tytär-suhdetta käsitellään eri näkökulmista kolmen kirjan ajan. Kirjojen välissä aika kuluu, joten varsinkin tyttären näkökulma muuttuu rankasti hänen siirtyessään lapsuudesta teini-ikään.

Flex-trilogia ei ole mikään täydellinen kirjasarja. Ihmissuhdekuvaukset ovat välillä tylsiä; epäilemättä hahmot olivat kirjailijalle tärkeitä, mutta ei niiden tunnesotkut jaksa loputtomiin lukijaa kiinnostaa. Varsinkin tokassa ja kolmannessa kirjassa myös juonessa oli ylimääräisiä mutkia, jotka olisi kannattanut leikata pois.  Kill your darlings.

Ja ihan liikaa pop-kulttuuriviittauksia. Voi luoja, kuinka huonosti nämä kirjat tulevat kestämään aikaa.

Yhteenvetona: hyvä konsepti, sujuvasti kirjoitettua urbaania fantasiaa, joka on samalla aika kevyttä hömppää. Lomalukemista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...