Siirry pääsisältöön

'Mancer-trilogia: Flex, Flux, Fix (Ferrett Steinmetz)

'Mancer-trilogia on urbaania fantasiaa. Sen maailmassa taikuutta on olemassa, mutta taikuutta ei opiskella Harry Potter-tyyliin, vaan se syntyy pakkomielteisestä intohimosta. Jos joku rakastaa vaikka videopelejä yli kaiken, hän voi saada aikaan sen, että maailma hänen ympärillään alkaa toimia videopelien logiikalla. Mutta taikuudella on hintansa: normaalien luonnonlakien rikkominen aiheuttaa taikurille pläjäyksen huonoa onnea. Siksi taikureilla tai heidän läheisillään ei yleisesti ottaen mene kovin hyvin.

Päähenkilö Paul Tsabo on byrokratiamantikko: hän uskoo paperitöiden voimaan niin palavasti, että hän voi muokata käytännössä mitä tahansa arkistoja maailmassa tahtonsa mukaan. Tästä on paljon hyötyä, kun pakoilee lakia. Ja lakia täytyy pakoilla, sillä taikuus on vaarallista ja siksi kiellettyä. 

Paul rakastaa byrokratiaa, ja kirjoissa on aina toisinaan mahtavia ylistyslauluja byrokratian autuaaksitekevyydelle. Niistä tulee mieleen aiemmin arvioimani Oikeudellinen vastuu opetustoimessa: byrokratia on ihanaa, koska se huolehtii siitä, että maailmassa on oikeudenmukaisuutta. Ilman byrokratiaa meillä olisi vain hyvä-veli-verkostoja ja muuta mielivaltaa. Paperit pitävät ihmiset rehellisinä ja saavat koko tämän homman pyörimään.

'Mancer-trilogia on myös perhetarina, jossa päähenkilön ja hänen tyttärensä ajoittain hankalaa isä-tytär-suhdetta käsitellään eri näkökulmista kolmen kirjan ajan. Kirjojen välissä aika kuluu, joten varsinkin tyttären näkökulma muuttuu rankasti hänen siirtyessään lapsuudesta teini-ikään.

Flex-trilogia ei ole mikään täydellinen kirjasarja. Ihmissuhdekuvaukset ovat välillä tylsiä; epäilemättä hahmot olivat kirjailijalle tärkeitä, mutta ei niiden tunnesotkut jaksa loputtomiin lukijaa kiinnostaa. Varsinkin tokassa ja kolmannessa kirjassa myös juonessa oli ylimääräisiä mutkia, jotka olisi kannattanut leikata pois.  Kill your darlings.

Ja ihan liikaa pop-kulttuuriviittauksia. Voi luoja, kuinka huonosti nämä kirjat tulevat kestämään aikaa.

Yhteenvetona: hyvä konsepti, sujuvasti kirjoitettua urbaania fantasiaa, joka on samalla aika kevyttä hömppää. Lomalukemista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...