Kuivamustekala

Jos haluaa lukea avaruustaisteluista kertovan kirjasarjan, tämä on oikea valinta. Kahden sanan tiivistys juonesta olisi "Anabasis avaruudessa": kuten Ksenofonin tarinassa, myös tässä on pääosassa syvälle vihollislinjojen taakse jäänyt sotilasosasto, joka yrittää epätoivoisesti jäädä henkiin ja löytää tien kotiin. Päähenkilö on kenraali, joka on nukkunut kryounta sata vuotta ja herää tulevaisuuteen, jossa häntä pidetään legendaarisena sankarina. Hänen tehtävänään on sitten pelastaa kadonnut laivasto. Worldbuilding on aika standardia: on kaksi galaktista supervaltaa, Allianssi ja Syndik, jotka ovat olleet sodassa jo sata vuotta. Kukaan ei oikein tiedä, miksi sota alkoi, mutta se ei ota myöskään loppuakseen ja on juuttunut asemasotavaiheeseen. Tähtijärjestelmien välillä voi hypätä valoa nopeammin, mutta aurinkokuntien sisällä pitää kulkea konventionaalisesti. Tällä tavalla hyppypisteiden hallinta muuttuu tärkeäksi ja saadaan kunnon AVARUUSTAISTELUITA! Tätä kirjaa on ...

Millaisessa tilanteessa vaatimattomuus ei kaunista? Yudkowsky kertoo keskustelusta ystävänsä kanssa, jossa he puhuivat Japanin keskuspankin rahapolitiikasta. Yudkowsky kommentoi, että keskuspankki tuntuisi tekevän ilmiselvän virheen rajoittamalla rahan määrää, ja sen takia Japanin talous laahaa. Mutta ystävä oli epäileväinen. Jos tämä virhe oli ei-asiaan-mitenkään-kovin-syvällisesti-perehtyneen maallikon mielestä ilmiselvä, eikö voisi kuvitella, että Japanin keskuspankkiirit tietäisivät asiasta myös? Hehän ovat alan asiantuntijoita, joten kumpi on todennäköisempää: A) Satunnainen maallikko tietää paremmin kuin asiantuntijat, miten pitäisi tehdä vai B) Asiantuntijat tietävät monimutkaisia syitä, miksi ilmiselvä ratkaisu ei oikeasti toimisi? Koska asiantuntijat ovat, no, asian tuntijoita, niin yleensä vastaus B) on oikein. Mutta tässä tapauksessa Japanin pääministeri myöhemmin painosti keskuspankin painamaan lisää rahaa ja kappas vain, Japanin talous koheni heti. Tässä ...

Vaihtoehtohistorian (tai "kontrafaktuaalisen historian", kuten me teennäisemmät alan harrastajat sanomme) suosituin aihe on varmasti "Entä jos natsit olisivat voittaneet II maailmansodan?" Sen jälkeen suosiojärjestyksessä tulee muita sotia (Napoleon, USA:n sisällissota), mutta top kympissä on myös "Entä jos Keski-Amerikan alkuperäisasukkaiden korkeakulttuurit olisivat selvinneet nykypäivään asti?" Perhonen ja jaguaari on novellikokoelma, joka sijoittuu tällaiseen vaihtoehtohistoriaan. De Bodard turvautuu klassiseen skenaarioon: kiinalaiset löytävät Amerikan ennen eurooppalaisia, joten eurooppalaisten saapuessa atsteekeilla onkin tykkejä ja hevosia omasta takaa. Ja niinpä nykyajassa Pohjois-Amerikassa on kolme mahtivaltiota: Yhdysvallat, kiinalaistaustainen Xuya ja atsteekkien Suur-Mexica. Tämä on tietysti aivan naurettavaa. Jos espanjalaisten valloitus olisi mennyt pieleen, olisi sillä ollut sen verran vaikutusta Euroopan historiaan, ettei mitä...

Syöpäsairaan tekoälytutkija Honkelan kirja sai suuresti mediahuomiota jo ennen ilmestymistään. Tekoälystä puhutaan usein vain negatiivisessa mielessä (koneet vievät työt ja mahdollisesti tuhoavat koko ihmiskunnan jne), joten tekoälyn hyödyntäminen positiivisiin tarkoituksiin kuulosti hyvältä aiheelta. Valitettavasti Rauhankone on erittäin huono kirja. Kirjassa on sekä kuvausta tekoälyn ja koneoppimisen potentiaalista rauhan edistämisessä (nimen "rauhankone") että Honkelan muistelua omasta elämästään. Olen lukenut hyviä kirjoja, joissa tällainen jako toimii: omakohtaiset kokemukset toimivat silloin teoreettisempien kohtien elävöittäjinä ja konkretisoijina. Rauhankoneessa nämä osat eivät tue toisiaan. Omaelämäkerralliset kohdat elävät omaa elämäänsä, ilman että niiden ja loppukirjan välillä olisi mainittavaa synergiaa.  Ratkaisun voisi kuitenkin kestää, jos osat olisivat hyviä. Ne vain eivät ole. Muistelmaosuudet ovat tylsiä ja huonosti kirjoitettuja. Esimer...

Luin vuoden 2017 aikana 39 kirjaa. Niistä 15 oli tietokirjoja ja 24 romaaneja. Kirjoista 28 oli miesten kirjoittamia ja 11 naisten, prosentteina aika lähelle 70/30. Romaaneissa jako miesten ja naisten välillä meni 16 - 8 (66,6/33,3%), mutta tietokirjoissa 12 - 3 (80/20%). Näemmä en pahemmin tartu naisten kirjoittamiin tietokirjoihin. Luin selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina. Vuonna 2016 luin 19 kirjaa ja 2015 20 kirjaa. Osin tämä oli ihan tietoinen päätös: vähensin tarkoituksella blogien ja somen parissa vietettyä aikaa ja priorisoin kirjoja. Osin ero johtuu siitä, että edellisvuosina luin ainakin yhden TOSI pitkän kirjan (2016 Raamattu, 2015 Worm, joka on n. 5000-sivuinen netissä julkaistu mammutti). Tänä vuonna en lukenut mitään sellaista. Luin itse asiassa aika paljon lyhyitä kirjoja.  Lyhyin oli Kai Ashante Wilsonin pienoisromaani Taste of Honey, vain 136 sivua; vähän siinä rajoilla, voiko sitä laskea "kirjaksi". Kuudessa muussakin kirjassa oli alle 200 siv...

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version...

McDonaldin tuotannon ytimessä ovat suht-lähitulevaisuuteen sijoittuvat romaanit, jotka eivät sijoitu länsimaihin. River of Gods sijoittui Intiaan ja oli loistava. Brasyl puolestaan ei ollut kovin ihmeellinen. Dervish House kertoo tarinaa 2020-luvun Turkista, tarkemmin sanottuna Istanbulista, kaupunkien kuningattaresta. Lähitulevaisuus-scifi on pahuksen vaikea laji. Dervish House julkaistiin 2011. Silloin tuntui varmaan ihan uskottavalta, että 2020-luvulla Turkki liittyy EU:hun. Kävikin sitten vähän toisella tavalla. Turkki vaikuttaa valinneet autoritaarisen tien, eikä enää edes tosissaan pyri Euroopan Unioniin. Dervish House pitääkin lukea paitsi lähitulevaisuusvisiona, myös kontrafaktuaalisena "entä jos..?"-teoksena. Entä jos Turkki olisikin jatkanut demokraattisen oikeusvaltion tiellä? Millainen se sitten voisi olla vuonna 2027? McDonald kuvaa maata, joka on Euroopan ja Aasian rajalla niin fyysisesti kuin henkisesti. Useampi päähenkilö käyttää ilmaisua "hui...