Pitäjän pienempiä kokoaa samoihin kansiin lyhyehkön romaanin "Ylistalon tuvassa" ja neljä pitkää novellia.Tämä ei ole ihan samanlainen mestariteos kuin Alastalon salissa, mutta ei Pitäjän pienempiä jää kovin kauas sen tasosta. Tässä kirjassa sanastolla leikittely on edelleen läsnä, mutta se on pienemmässä roolissa kuin Kilven pääteoksessa. Sen sijaan Kilpi keskittyy luomaan tunnelmia ja kuvia ihmisten huono-osaisuudesta ja menetyksistä.
***
Ylistalon tuvassa kertoo Alastalon naapuritalon toimista parkkiretareiden tapaamisen jälkeisenä päivänä. Alastalossa kokoontui toimekkaita isäntiä, joilla oli suuria suunnitelmia. Ylistalossa sitävastoin lojuu laiskoja äijiä. Useimmat ovat merimiehiä, joilla ei ole talveksi tointa, joten he viettävät talvikuukaudet loisina Ylistalossa.
Talon isäntä itse on laiskoista laiskin, joka ei pistä tikkua ristiin, vaikka vaimo muistuttaa häntä toistuvasti kaikista tekemättömistä töistä. Emäntä itse on puuhakas mutta toimettomaan mieheensä ja hänen joutilaisiin kavereihinsa suoraan sanottuna kyrpiintynyt.
Isäntä-Esasta tuli mieleen aika vahvasti Putkinotkon Juutas Käkriäinen. Myös Esa on laiska, mutta tarpeen tullen pitäjän kovin heinäntekijä. Miehessä olisi voimaa, mutta ei puhtia, aivan kuin Juutas Käkriäisessä. Koko hahmo tuntuu melkein tietoiselta hommagelta Lehtosen kirjaa kohtaan, mutta ehkä tämä on vain tietynlainen isäntätyyppi, joita todellisuudessakin esiintyi kylästä toiseen - onhan niin Kilven kuin Lehtosen hahmoilla esikuvat todellisuudessa.
Parkkisuunnitelmista kuuleminen saa miehiin hieman eloa, kun tajuavat talvella olevan sittenkin tienestiä tarjolla metsän kaadossa ja rakennustöissä. Yksi joukosta lähtee jopa Alastaloa jututtamaan ja liittyy omistavaan luokkaan. Mutta muuten elämä ei paljoa muutu joutilaassa talossa.
***
Alastalon salissa ja Ylistalon tuvassa olivat molemmat melko hyväntuulisia, humoristisiakin teoksia, mutta novelleissaan Kilpi osoittaa kykenevänsä kirjoittaa myös toisenlaista tekstiä. Heti niistä ensimmäinen, "Aurinkotytin tanssi", on hyvin surumielinen tarina.
Suutari Solenius tekee töitään Alastalossa, tietäen samalla itsekin, ettei hän ole erityisen hyvä työssään. Alastalon pieni Viikka-tyttö kuitenkin seuraa suutarin töitä lumoutuneena. Molempien ajatukset kääntyvät menetyksiin. Solenius on jo vanha ja jäänyt yksin, hänestä eivät tytöt kiinnostuneet, osittain hänen oman sosiaalisen taitamattomuutensa vuoksi. Viikalla taas on suru siskostaan. "Paha, paha Aksa" meni kuolemaan ja jätti Viikan yksin leikkimään. Mutta kaikesta huolimatta aurinko paistaa ja auringonsäde saa hetkellisesti esineet loistamaan ihmeellisesti.
Tämä tarina sai melkein kyynelet silmiin.
***
"Kaaskerin Lundström" on sekin traaginen ja synkeä tarina. Alastalon salissa mainittiin moneen kertaan, kuinka kapteenit olivat olleet "Lundströmin penkillä logaritmeja oppimassa". Nyt tapaamme tämän Lundströmin, joka on itsekin entinen kapteeni. Hänelle vain viina maistui enemmän kuin kapteenille pitäisi, joten vahtivuorolla hän uinahti ja ajoi fregattinsa kiville. Koko miehistö hukkui kokkia ja Lundströmiä itseään lukuunottamatta. Tätä kohtalokasta virhettään Lundström on 30 vuotta synkkänä pyörittänyt mielessään. Hän opettaa nuorille matematiikkaa ja navigointia viinapalkalla, mutta on menettänyt selvästi elämänhalunsa.
Kaikesta huolimatta Lundström yrittää takoa nuorten poikien kaaleihin logaritmien lisäksi myös elämänviisautta, vaikka hänen katkeruutensa ei teekään siitä kovin helposti sulavaa oppia. Kohdatessaan Pihlmanin Jannen kaltaisen terävän laskijan Lundström innostuu ainakin hetkeksi, ja vaikka hän on jo veistänyt oman arkkunsa, saa se vielä odottaa tyhjänä.
***
Yksi Lundströmin viinanhuuruisen virheen uhriksi joutunut merimies oli Kustaa, jonka lesken Riikkan (sic: Kilpi tosiaan taivuttaa hänen nimensä näin) tapaamme "Merimiehen leskessä".
Myös Riikka on jäänyt lapsettomaksi, kuten Solenius ja Lundströmkin. Näissä tarinoissa on paljon yksinäisiä ihmisiä. Riikka on 30 vuotta tehnyt tiivisteitä laivoihin ja murehtinut omaa kohtaloaan. Hän vain rukoilee Jumalaa, että saisi tavata Kustaansa taas taivaassa. On hän ylpeä omista "triiveistään" eli hampputiivisteistä, jotka ovat tärkeitä laivanteossa, mutta tämä ylpeys lohduttaa vain vähäisesti.
***
Viimeinen tarina, "Jäällä kulkija", kertoo neljännen yksinäisen vanhuksen tarinan. Taavetti Lindqvist sai kyllä lapsia, mutta näistä osa kuoli ja osa lähti talosta ovet paukkuen kasvettuaan tarpeeksi vanhoiksi.
Kun Taavetin vaimo kuoli edellisvuonna, jäi Taavetti yksin taloon ruumisarkkunsa kanssa. Kyllä, kuten Lundström, on Taavettikin valmistanut itselleen arkun valmiiksi, ettei tarvitse muita vaivata! Onkohan tämä ollut yleinenkin tapa?
Tämä päätöstarinakin on traaginen, mutta parhaimpien kreikkalaistragedioiden tapaan päähenkilön onnettomuus on pitkälti hänen omaa syytään. Taavetti on selvästi onnistunut pilaamaan välinsä kaikkiin lapsiinsa ihan itse, jääräpäisyyttään, itaruuttaan ja kovuuttaan. Hänkin on joskus nuorena ollut onnellinen, mutta kova elämä on kovettanut häntä vähän liiankin kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti