Siirry pääsisältöön

Penric ja Desdemona -sarja

Lois McMaster Bujold jatkoi World of Five Gods -kirjasarjaansa kuudella Penric & Desdemona -lyhytromaanilla. Kuten totesin jo aiemmin arvostellessani World of the Five Gods -kirjat, tämä on juuri sellaista fantasiaa josta minä pidän: taikuus on hyvin harvinaista ja se tulee tavalla tai toisella suoraan jumalilta. 

Penric-kirjoissa taikuus on vahvemmin esillä kuin muissa kirjoissa, sillä päähenkilö on velho. WotFG-maailmassa velhot ovat henkilöitä, joihin on sitoutunut Äpärä-jumalan demoni. Koska Äpärä on epäjärjestyksen ja onnettomuuksien jumala, pystyvät demonitkin lisäämään epäjärjestystä maailmaan. Hyvä velho voi kuitenkin ohjata tätä epäjärjestystä oikeisiin kohteisiin, esim. kasvaimien tai syöpäläisten tuhoamiseen.

Kuuntelin koko sarjan äänikirjoina. Lukijan ääni rasitti minua aluksi jonkin verran, mutta siihen tottui varsin nopeasti. Nämä ovat hyviä työmatkalla kuunneltaviksi: tarinat eivät ole mitenkään kovin monimutkaisia ja ne ovat aika kevyitä. Kokonaisuudessaan sarja oli varsin nautittava: ei syvällistä, mutta viihdyttävää.



Penric's Demon 
Pienen ja syrjäisen aateliskartanon nuorin
poika Penric on matkalla omiin kihlajaisiinsa, mutta matkalla hän kohtaa kuolevan velhottaren, jonka demoni hyppää kuoleman hetkellä Penriciin. 

Demoni, jolle Penric antaa nimen Desdemona, muistaa kaikkien edellisten 12 kantajansa elämän ja taidot, joten Penric huomaa äkisti osaavansa yhtä sun toista. Ja nämä taidot tulevatkin heti käyttöön, koska Penricin yllättävä elämänmuutos aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Se, että täysin kokematon ja tuntematon nobody sai arvokkaan demonin sisäänsä ei ole kaikkien mieleen. 

Penricille tapahtuu kaikenlaista kurjaa, mutta hän on perusluonteeltaan pirteä ja iloinen, mikä pitää koko kirjasarjan tunnelman aika kevyenä. 



Penric and the Shaman 
Toinen kirja hyppää ajassa useamman vuoden eteenpäin. Penric työskentelee ylimmän jumaloppineen hovissa, jonne saapuu temppelin jäljittäjä pyytämään apua. Kuninkaallinen shamaani on tuntemattomasta syystä tappanut nuoren aatelisen ja karannut vuorille. 

Penric lähtee jäljittäjän avuksi, koska shamaanin pysäyttämiseen voi tarvita velhon apua. Tapaus ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin ensisilmäykseltä näytti, eikä tässä tarinassa ole varsinaista pahista. 



Penric's Fox 
Fox on sarjan viides osa, mutta kronologisesti se sijoittuu Shamanin ja Missionin väliin. Kuuntelin sen itse tässä välissä, ja se tuntui ihan oikealta ratkaisulta. 

Penric joutuu tai pääsee taas auttamaan samaa jäljittäjää kuin viime kerralla: tällä kertaa metsästä on löytynyt velhon ruumis kaksi nuolta selässään. Kuka hänet on tappanut? Miksi? Ja ennen kaikkea: mitä velhon demonille on tapahtunut? Oliko koko murhan tarkoituksena varastaa demoni vai onko se nyt karkuteillä? 

Fox oli ehkä vähän epätasaisempi kuin kaksi ensimmäistä kirjaa; tämä tuntui vähän välityöltä, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin.



Penric's Mission
Taas ollaan menty joitain vuosia ajassa
eteenpäin. Penric on lähetetty arkaluontoiselle diplomaattiselle matkalle, joka menee pieleen heti alusta lähtien. 

Penric selviää taikavoimiensa ja nokkeluutensa avulla erinäisistä juonista. Hän auttaa poliittisen kieroilun uhriksi joutunutta kenraalia ja tämän siskoa pakomatkalle kohti ystävällismielistä kreivikuntaa.

Seikkailujuonen ohella tässä kirjassa kerrotaan paljon demonien luonteesta ja taikuuden rajoituksista. 



Mira's Last Dance
Missionissa alkaneen tarinan jatkoa. Penric
ja hänen kumppaninsa ovat edelleen matkalla. Heidän ja kreivikunnan välillä on enää yksi varuskuntakaupunki, jossa heidän on vietettävä ainakin yksi yö. 

Välttääkseen kiinnijäämistä he pukeutuvat valeasuun, ja tässä Penric tarvitsee apua kurtisaani-Miralta, eräältä Desdemonan edelliseltä kantajalta. Miksi kurtisaanin? No, koska nätti Penric pukeutuu luonnollisesti naiseksi. Tämä on jo kovan luokan fan-serviceä. 

Samalla Penricin ja kenraalin sisaren Nycosin välillä on vahva lataus ja tämä tarina edustaakin selvästi enemmän romanttista genreä kuin aiemmat. Koko kirja vaikutti shojo-mangalta kirjamuodossa. Tämä ei siis ole minun silmissäni huono juttu.



Prisoner of Limnos
Viimeinen Penric-lyhytromaani jatkaa tarinaa varsin pian Mira's Last Dancen tapahtumien jälkeen. Vaikka kenraali ja hänen sisarensa ovat päässeet turvaan, on nyt puolestaan heidän äitinsä otettu vangiksi. Nycos ja Penric lähtevät vapauttamaan tätä. 

Tunnelmaltaan kirja muistutti melko paljon Missionia, vaikka mukana oli enemmän romanssimausteita. Hyvä lopetus sarjalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version