Siirry pääsisältöön

Tiedämme terrorismista näemmä yllättävän vähän (Mitä tiedämme terrorismista)

Leena Malkin Mitä tiedämme terrorismista (Otava 2020) on erittäin hyvä yleiskatsaus terrorismiin. Kirjan nimi on osuva, sillä aika moneen ihmisiä erityisesti kiinnostavaan kysymykseen (Mikä saa aikaan sen, että ihminen ryhtyy terroristiksi? Miten radikalisoitumista voi ehkäistä? Ovatko ISIS-vaimot uhka Suomelle?) Malkki toteaa tylysti, ettemme yksinkertaisesti tiedä. Julkisen keskustelun perusteella voisi kuvitella, että terrorismista ja sen ehkäisystä tiedetään paljon enemmänkin, mutta tosiasiassa aika monet turvallisuuspoliittiset toimet perustuvat ihan vain arvailuun, ei tutkimukseen. 

 Malkki käy melko nopeasti läpi terrorismin neljä aaltoa: 1800-lukujen anarkistisen aallon, 1900-luvun puolenvälin siirtomaavaltoja vastaan suuntautuneen aallon, 1970-90-lukujen nationalistis-separatistisen aallon ja nykyisen jihadistisen aallon. Vaikka 70-luvun terroria ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Baader-Meinhof, niin todellisuudessa äärivasemmisto teki lopulta hyvin vähän iskuja. Itse asiassa 70-80-luvuilla äärioikeisto teki paljon enemmän terrori-iskuja kuin äärivasemmisto! Tämä oli yllättävä tieto, sillä siinä missä Punaiset prikaatit ovat suorastaan osa yleissivistystä, Ordine Nuovosta on tuskin kukaan kuullut, vaikka molemmat olivat yhtä aikaa toimivia ja suunnilleen yhtä vaarallisia terroristiryhmiä. 

Tämä ei ole pelkästään historiallinen ongelma, vaan nykyisinkin äärioikeiston terrori-iskut mielletään ennemminkin viharikoksiksi, joten ne jäävät usein virallisista terroritilastoista pois. Siksi pelkästään nopeasti tilastoja katsomalla äärioikeiston terrori jää näkymättömiin. 

Kuten heti alussa todettiin, kirjassa ei oikein ole vastausta siihen, miksi joku ryhtyy terroristiksi. Radikalisoitumiseen ei ole mitään selkeää syytä, vain useita asioita, jotka altistavat sille. Köyhyys itsessään ei ole merkittävä asia; kaikkein köyhimmät eivät ryhdy terroristeiksi, vaan keskituloiset. Myöskään koulutuksen lisääminen ei ratkaise ongelmaa, sillä terroristit ovat usein varsin hyvin koulutettuja. Ns. nuorisopullistuma on yksi selkeimpiä altistavia tekijöitä: jos maassa on paljon nuoria, joiden tulevaisuudenkuvat heikkenevät äkillisesti, on ympäristö ehkä otollisin radikalisoitumiselle. Valitettavasti tämäkään selitys ei toimi kuin hyvin makrotasolla: selkeästi emme tiedä kovinkaan paljon siitä prosessista, jonka perusteella joku tietty yksittäinen ihminen radikalisoituu.

Syrjäytyminen ja mielenterveysongelmatkaan eivät ole niin olennainen osa radikalisoitumista kuin voisi kuvitella. "Yksinäinen susi" -terroristeilla tosin on usein mielenterveysongelmia, ja ehkä he ovat joutuneet yksinäisiksi susiksi juuri näiden ongelmiensa takia: monet yksinäisistä susista ovat aiemmin kuuluneet johonkin äärijärjestöön, mutta ovat joko lopettaneet tai potkittu pois. 

Eikä pelkkä radikalisoituminen vielä korreloi täydellisesti terrorismin kanssa. Kaikki radikalisoituneet eivät ryhdy terroritekoihin - eivätkä kaikki iskujen tekijät ole radikalisoituneita. Yllättävää kyllä iskuja tekevät myös ihmiset, jotka eivät usko järjestön arvoihin tai tavoitteisiin! Tässä on yleensä takana sosiaaliset syyt: terroristi on joko suku- tai ystävyysverkoston myötä tullut mukaan järjestön toimintaan, ja toimii joukon mukana. Ihmisillä on niin kova tarve kuulua johonkin porukkaan, että toiset päätyvät pelkästään ryhmäpaineen vuoksi räjäyttämään ihmisiä. 

Mitä tiedämme terrorismista perustuu selvästi vankkaan akateemiseen tietoon, muttei ole missään vaiheessa kuivaa luettavaa. Tällaista lisää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...