Malkki käy melko nopeasti läpi terrorismin neljä aaltoa: 1800-lukujen anarkistisen aallon, 1900-luvun puolenvälin siirtomaavaltoja vastaan suuntautuneen aallon, 1970-90-lukujen nationalistis-separatistisen aallon ja nykyisen jihadistisen aallon. Vaikka 70-luvun terroria ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Baader-Meinhof, niin todellisuudessa äärivasemmisto teki lopulta hyvin vähän iskuja. Itse asiassa 70-80-luvuilla äärioikeisto teki paljon enemmän terrori-iskuja kuin äärivasemmisto! Tämä oli yllättävä tieto, sillä siinä missä Punaiset prikaatit ovat suorastaan osa yleissivistystä, Ordine Nuovosta on tuskin kukaan kuullut, vaikka molemmat olivat yhtä aikaa toimivia ja suunnilleen yhtä vaarallisia terroristiryhmiä.
Tämä ei ole pelkästään historiallinen ongelma, vaan nykyisinkin äärioikeiston terrori-iskut mielletään ennemminkin viharikoksiksi, joten ne jäävät usein virallisista terroritilastoista pois. Siksi pelkästään nopeasti tilastoja katsomalla äärioikeiston terrori jää näkymättömiin.
Kuten heti alussa todettiin, kirjassa ei oikein ole vastausta siihen, miksi joku ryhtyy terroristiksi. Radikalisoitumiseen ei ole mitään selkeää syytä, vain useita asioita, jotka altistavat sille. Köyhyys itsessään ei ole merkittävä asia; kaikkein köyhimmät eivät ryhdy terroristeiksi, vaan keskituloiset. Myöskään koulutuksen lisääminen ei ratkaise ongelmaa, sillä terroristit ovat usein varsin hyvin koulutettuja. Ns. nuorisopullistuma on yksi selkeimpiä altistavia tekijöitä: jos maassa on paljon nuoria, joiden tulevaisuudenkuvat heikkenevät äkillisesti, on ympäristö ehkä otollisin radikalisoitumiselle. Valitettavasti tämäkään selitys ei toimi kuin hyvin makrotasolla: selkeästi emme tiedä kovinkaan paljon siitä prosessista, jonka perusteella joku tietty yksittäinen ihminen radikalisoituu.
Syrjäytyminen ja mielenterveysongelmatkaan eivät ole niin olennainen osa radikalisoitumista kuin voisi kuvitella. "Yksinäinen susi" -terroristeilla tosin on usein mielenterveysongelmia, ja ehkä he ovat joutuneet yksinäisiksi susiksi juuri näiden ongelmiensa takia: monet yksinäisistä susista ovat aiemmin kuuluneet johonkin äärijärjestöön, mutta ovat joko lopettaneet tai potkittu pois.
Eikä pelkkä radikalisoituminen vielä korreloi täydellisesti terrorismin kanssa. Kaikki radikalisoituneet eivät ryhdy terroritekoihin - eivätkä kaikki iskujen tekijät ole radikalisoituneita. Yllättävää kyllä iskuja tekevät myös ihmiset, jotka eivät usko järjestön arvoihin tai tavoitteisiin! Tässä on yleensä takana sosiaaliset syyt: terroristi on joko suku- tai ystävyysverkoston myötä tullut mukaan järjestön toimintaan, ja toimii joukon mukana. Ihmisillä on niin kova tarve kuulua johonkin porukkaan, että toiset päätyvät pelkästään ryhmäpaineen vuoksi räjäyttämään ihmisiä.
Mitä tiedämme terrorismista perustuu selvästi vankkaan akateemiseen tietoon, muttei ole missään vaiheessa kuivaa luettavaa. Tällaista lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti