Siirry pääsisältöön

Ihmissuvun sekava sukupuu (Vain yksi jäi)

Chris Stringer on pitkän linjan paleoantropologi, joka kertoo Homo sapiensin evoluutiohistorian kirjassaan Vain yksi jäi: miten meistä tuli ainoa ihmislaji (Gaudeamus 2014, alkuteos Lone Survivors 2012, suom. Jorma Keskitalo).

Stringer oli ensimmäisten joukossa puolustamassa ajatusta Afrikasta ihmissuvun alkukotina. Yllätyin, kun hän kertoi tämän ajatuksen tulleen valtavirraksi vasta 80-luvulla: olen itse aina kuullut Afrikka-teorian esitettynä itsestäänselvänä faktana. Tälle teorialle oli ja on edelleen kuitenkin kilpailevia teorioita. Jotkut eivät edes hyväksy jakoa Homo erectukseen, neandertalin-, denisovan- ja nykyihmisiin, vaan pitävät näitä kaikkia Homo sapiensin erilaisina muotoina!

Ja nyt, luettuani Stringerin kirjan, alan ymmärtää myös niitä kilpailevia näkemyksiä. Stringer nimityäin esittelee tutkimukset ja eri tulkinnat häkellyttävän rehellisen oloisesti. Vaikka hän onkin RAO-teorian (recent African origin eli äskettäinen afrikkalainen alkuperä) suuri kannattaja ja kehittäjä, hän esittelee myös tuloksia jotka ovat ristiriidassa sen kanssa ja myöntää esim. sekoittumisteorian (jonka mukaan nykyihmiset olisivat sekoittuneet muiden ihmislajien kanssa laajasti) selittävän joitain löytöjä paremmin kuin RAO. 

Tämän älyllisen rehellisyyden vuoksi kirja on varsin hankala luettava. Stringer kertoo erilaisista löydöistä yksityiskohtaisesti, mutta ei kudo niistä yksinkertaista ja helposti sulatettavaa narratiivia. Päinvastoin: luulin aiemmin tuntevani ihmissuvun evoluution ainakin jotenkuten, mutta nyt minusta tuntuu, että tajuan vähemmän kuin aiemmin. 

Tämä on erinomaista: todellisuudessa siis nyt tajuan, miten aiempi "ymmärrykseni" oli vain tietämättömyydestä johtuvaa illuusiota, ja nyt hahmotan paremmin, kuinka monimutkainen ja sekava Homo sapiensin evoluutio on ollut, ja kuinka ymmärryksessämme siitä on vielä suuria puutteita. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...