Siirry pääsisältöön

Ihmissuvun sekava sukupuu (Vain yksi jäi)

Chris Stringer on pitkän linjan paleoantropologi, joka kertoo Homo sapiensin evoluutiohistorian kirjassaan Vain yksi jäi: miten meistä tuli ainoa ihmislaji (Gaudeamus 2014, alkuteos Lone Survivors 2012, suom. Jorma Keskitalo).

Stringer oli ensimmäisten joukossa puolustamassa ajatusta Afrikasta ihmissuvun alkukotina. Yllätyin, kun hän kertoi tämän ajatuksen tulleen valtavirraksi vasta 80-luvulla: olen itse aina kuullut Afrikka-teorian esitettynä itsestäänselvänä faktana. Tälle teorialle oli ja on edelleen kuitenkin kilpailevia teorioita. Jotkut eivät edes hyväksy jakoa Homo erectukseen, neandertalin-, denisovan- ja nykyihmisiin, vaan pitävät näitä kaikkia Homo sapiensin erilaisina muotoina!

Ja nyt, luettuani Stringerin kirjan, alan ymmärtää myös niitä kilpailevia näkemyksiä. Stringer nimityäin esittelee tutkimukset ja eri tulkinnat häkellyttävän rehellisen oloisesti. Vaikka hän onkin RAO-teorian (recent African origin eli äskettäinen afrikkalainen alkuperä) suuri kannattaja ja kehittäjä, hän esittelee myös tuloksia jotka ovat ristiriidassa sen kanssa ja myöntää esim. sekoittumisteorian (jonka mukaan nykyihmiset olisivat sekoittuneet muiden ihmislajien kanssa laajasti) selittävän joitain löytöjä paremmin kuin RAO. 

Tämän älyllisen rehellisyyden vuoksi kirja on varsin hankala luettava. Stringer kertoo erilaisista löydöistä yksityiskohtaisesti, mutta ei kudo niistä yksinkertaista ja helposti sulatettavaa narratiivia. Päinvastoin: luulin aiemmin tuntevani ihmissuvun evoluution ainakin jotenkuten, mutta nyt minusta tuntuu, että tajuan vähemmän kuin aiemmin. 

Tämä on erinomaista: todellisuudessa siis nyt tajuan, miten aiempi "ymmärrykseni" oli vain tietämättömyydestä johtuvaa illuusiota, ja nyt hahmotan paremmin, kuinka monimutkainen ja sekava Homo sapiensin evoluutio on ollut, ja kuinka ymmärryksessämme siitä on vielä suuria puutteita. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...