Siirry pääsisältöön

Recursion (Blake Crouch)

Tämä oli ihan kiinnostava aikamatkustustarina. Aikamatkustuskirjojen perusongelma on vanha kunnon isoisäparadoksi: mitä jos matkustat ajassa taaksepäin ja tapat isoisäsi ennen kuin hän on siittänyt vanhempaasi? Silloinhan sinuakaan ei ole ikinä syntynyt, joten kuka murhasi isoisän?

Eri tarinat vastaavat isoisäparadoksiin eri tavoilla. Yksi tapa on tehdä menneisyydestä muuttumaton: kaikki mikä tapahtuu, on jo tapahtunut, joten me tiedämme jo valmiiksi, että ET murhannut isoisääsi. Vaikka matkustaisit menneisyyteen pistooli mukana ja murhanhimo sydämessäsi, niin tavalla tai toisella salamurhayrityksesi epäonnistuu ja historia menee eteenpäin täsmälleen muuttumattomana. 

Toinen vaihtoehto on Paluu tulevaisuuteen -leffoista tuttu: pystyt muuttamaan menneisyyttä ja saat vastata seurauksista. Jos tapat isoisäsi, niin uusi historia korvaa saman tien vanhan ja katoat kuin tuhka tuuleen. Historia kuitenkin muuttuu vain tästä pisteestä eteenpäin, joten aikamatkasi ei katoa mihinkään.

Kolmas ja nykyaikana suosituin vaihtoehto on turvautua monimaailmateoriaan, jonka mukaan uusia maailmankaikkeuksia syntyy jatkuvasti. Tässä variaatiossa matkustaminen menneisyyteen luo uuden aikalinjan, jossa asiat voivat mennä eri tavalla kuin alkuperäisessä, mutta alkuperäinen aikalinja ei katoa mihinkään: molemmat versiot historiasta ovat olemassa "yhtä aikaa". Recursion edustaa aika pitkälle tätä versiota, mutta siinä on kiintoisia twistejä. 

Aikamatkustusseikkailut vaativat totuttelua. Monet arvioijat tuntuvat pitävän Recursionin juonta vaikeana seurata; toiset pitävät sitä tajunnanräjäyttävänä tai aivot solmuun laittavana. Mutta kokeneelle scifi-fanille kirjan käänteiden seuraaminen ei vaadi suurtakaan keskittymistä. Recursionin aikamatkustusversio oli elegantti muttei ennenkuulumaton.

Tarina seuraa kahta henkilöä: Barry on poliisi, joka törmää omituiseen itsemurhatapaukseen. Helena on neurotieteilijä, joka haluaa parantaa Alzheimerin taudin rakentamalla koneen, joka pystyy lukemaan ja synnyttämään muistoja. Ilmeisesti tästä syystä äänikirjassa on kaksi lukijaa: miesääni lukee Barryn luvut ja naisääni Helenan. En olekaan törmännyt tällaiseen ratkaisuun aiemmin, mutten toisaalta olekaan kuunnellut aiemmin äänikirjaa, jossa olisi kaksi näkökulmahenkilöä.

Aikamatkustus on tässä mietitty loppuun asti ja sen mekaniikka on olennainen juonen kannalta, mutta lopulta tämä on hyvin henkilövetoinen kirja. Barry ja Helena ovat tarpeeksi hyvin mietittyjä hahmoja, jotta tämä ratkaisu toimii. Oikein hyvä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...