Siirry pääsisältöön

Light (M. John Harrison)


On harvinaista, että melkein vihaan romaania ensimmäisen sadan sivun ajan ja lopuksi päädynkin pitämään kirjasta aika lailla. Light onnistuu tässä tempussa.

Lightissa on kolme eri tarinalinjaa. Yksi sijoittuu nykyaikaan ja sen päähenkilönä on fyysikko, joka on juuri tekemässä teoreettisen läpimurron. Toinen ja kolmas sijoittuvat 2400-luvulle: niissä päähenkilöinä ovat avaruusaluksen pilotti ja epäonninen ex-seikkailija. 2400-luvun tarinat liikkuvat Kefahuchi Tractin lähistöllä: se on singulariteetti ilman tapahtumahorisonttia, piste jossa normaalit luonnonlait lakkaavat toimimasta. Kefahuchi on houkuttanut tutkijoita lukemattomista sivilisaatioita kautta galaksin historian, joten sen lähistöllä on miljoonia vuosia vanhoja observatorioita ja sen sellaista kamaa. Monet näistä menneistä jäänteistä sisältävät rahanarvoista teknologiaa, joten Kefahuchin ympäristö houkuttelee erilaisia seikkailijoita ja aarteenetsijöitä.

Miksi yksi tarinoista sijoittuu eri aikaan kuin kaksi muuta? Niin, se oli yksi asioista, jotka ärsyttivät minua ensimmäisen sadan sivun aikana. Varsinkin, kun nykyaikaan sijoittuvan tarinan tunnelma on hyvin erilainen kuin 2400-luvun tarinoissa: se muistuttaa enemmän psykologista kauhutarinaa kuin scifiä.

Jouduin tarkistamaan jossain sivun 30 kohdalla, milloin kirja olikaan kirjoitettu (2002), koska se antoi niin vahvat 90-lukuiset vibat. Kyllästyin hyvin nopeasti kirjan "rankkaan" asenteeseen. Varsinkin kirjan alkupuolella joka toisella sivulla puhutaan panemisesta tai tappamisesta ja ollaan silleen coolisti psykopaatteja. Tuli mieleen, että kirjailija on juuri lukenut Amerikan Psykon ja sai siitä vähän liikaakin vaikutteita. 

Yleensä päätän sivulla 50, onko lukemani kirja niin hyvä, että jaksan lukea sen loppuun. Lightin kohdalla olin vähän kahden vaiheilla. Päätin kuitenkin jatkaa, koska yksi kolmesta tarinasta oli aika kiinnostavan oloinen (vaikka kaksi muuta ottivatkin minua lähinnä päähän) ja koska kirjan teksti on todella hyvää.

Harrison käyttää kiinnostavia ilmaisuja ja leikittelee kielellä. Hän kirjoittaa dialogia, jossa ihmiset eivät käy nättiä ja selkeää keskustelua, vaan jättävät hirveästi asioita sanomatta, puhuvat toistensa ohi, lopettavat yllättäviin kohtiin ja vaihtavat yllättäen aihetta. Se oli loistavaa; juuri näin ihmiset oikeasti puhuvat. Se myös loi vahvan tunnelman kirjaan: ihmisten kykenemättömyys ymmärtää toisiaan nousi toistuvasti kirjan teemaksi.

Pikkuhiljaa jotain tapahtui. Henkilöt, jotka aluksi vaikuttivat ärsyttäviltä, alkoivatkin kasvaa yhä moniulotteisemmiksi. Ne toistuvasti toimivat vähän eri tavalla kuin olisin odottanut, mutta hyvällä tavalla. Hahmot tuntuivat oikein kolmiulotteisilta kirjan loppua kohden. Tarinan epäloogisilta tuntuneet kohdat alkoivatkin loppupuolella paljastua osaksi laajempaa kuviota, eivätkä ne olleetkaan pelkkää sekoilua.



Vähän vaikea sanoa, suosittelenko tätä kirjaa vai en. Saatan vuoden tai parin kuluttua muistella tätä kirjaa todella hyvällä, mutta alkupuolen rankistelu ärsytti kyllä aika tavalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...