Siirry pääsisältöön

Raamattusavotta

(Tämä teksti on alunperin julkaistu yksi pätkä kerrallaan, ja sai alkunsa uudenvuodenlupauksesta lukea Raamattu alusta loppuun.)


VANHA TESTAMENTTI

1. Mooseksen kirja

Todella tiukkaa tykitystä heti alkuun: ensimmäisten tusinan sivun aikana käydään läpi

- luomiskertomus
- Aatami ja Eeva, paratiisi & syntiinlankeemus
- Kain ja Abel
- Vedenpaisumus
- Baabelin torni

Muutenkin suunnilleen puolet pyhäkoulussa kerrottavista tarinoista löytyy ekasta Mooseksen kirjasta. Hyvä aloitus.

Tähtihetki: pyhäkoulussa kerrottiin myös jaakobinpainista, mutta siellä unohdettiin mainita, että painin aikana Jumala potkaisee Jaakobia munille! Tämä hilpeä yksityiskohta peräti mainitaan kahdesti, joten se oli selvästi kirjoittajan mielestä tämän tarinan oleellisimpia seikkoja.

2. Mooseksen kirja

Kaksijakoinen kirja: alkaa taas niillä pyhäkoulutarinoilla (Mooseksen syntymä, Egyptin vitsaukset jne) ja siirtyy sitten kymmenen käskyn jälkeen luettelemaan lakeja.

Tämä oli yllättävän kiinnostavaa. Minulla oli ennakkokäsitys, että Mooseksen lait olisivat tosi brutaaleja, ja kyllähän niissä saa kivitystuomion yhdestä sun toisesta syystä. Mutta vielä enemmän korostetaan sitä, että köyhiä, orpoja sekä muukalaisia tulee kohdella hyvin. Suorastaan sosiaalidemokraattinen asenne, ainakin rautakautisilla mittapuilla.

Mooses antaa tässä aika pitkälti ohjeet sivilisaation rakentamiseen. Ja myös pyhäkköteltan rakentamiseen. Suunnilleen yhtä monta sivua molempiin.
Tämä on myös hauskempi kirja kuin luulisi, osittain kääntäjän ansiosta. Israelilaiset koko ajan "nurisevat" ja "valittavat": ne aika pitkälle kuvataan isoksi joukoksi Woody Alleneita.

3. Mooseksen kirja

Olettaisin, että tämä kirja saa useimmat Raamatun läpilukua suunnitelleet menettämään uskonsa. Uhrilakeja toisensa perään. "Lisäyksiä syntiuhrilakiin ja polttouhrilakiin". Ja jos siinä ei ollut tarpeeksi, niin ei hätää: LISÄÄ UHRILAKEJA. Ja aina ollaan epäpuhtaita iltaan saakka.

Mutta myös edellisessä kirjassa aloitettuja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa edistäviä säännöksiä.

Tämä on se kirja, jonka takia valvon yöllä peläten, että joskus joudun rakentamaan pyhäkköteltan. Uhrilait jne on *järkyttävän pikkutarkasti ohjeistettu*. Eikä parane mokata, tai käy kuin Aaronin pojille. Nahab ja Abidu toivat väärin sytytettyä tulta alttarille, ja Herra rankaisi heitä täysin kohtuullisesti lähettämällä tulen, joka poltti heidät kuoliaaksi isänsä edessä.

4. Mooseksen kirja

Väenlaskua. Lisää lakeja. "Vaatteiden tupsuja koskeva määräys", uskokaa tai älkää. Ja lisää demariutta: tyttärillekin annetaan perintöoikeus.
Sekä myös SUPERHAUSKOJA kohtauksia. Israelilaiset aina nurisevat Mooseksen kirjoissa, mutta huippu tulee täällä, kun israelilaiset valittavat ruoasta: "Täällä ei edes näe muuta kuin tuota iänikuista mannaa!" Jo on pilalle hemmoteltuja!

Jumala vastaa like a boss: "Nyt saatte lihaa niin että se lopulta pursuaa ulos sieraimistannekin ja pelkkä lihan näkeminenkin kuvottaa teitä"!

Mutta tähtihetki on Bileam ja hänen puhuva aasinsa. Kyllä, puhuva aasi! Koko Bileam-episodi on hillitön: ajattelen tätä nykyisin mielessäni otsikolla "Ohukainen ja Paksukainen Kanaaninmaalla".
Bileam (Stan Laurel) on ennustaja/taikuri/pappi. Moabin kuningas (Oliver Hardy) käskee hänet luokseen. Herra kieltää unessa Bileamia lähtemästä, mutta lopulta toteaa, että lähde vain.
Bileam lähtee aasilla matkaan, mutta Herran enkeli on tiellä miekka paljastettuna. Aasi väistää enkeliä (jota Bileam ei näe) kolme kertaa, ja joka kerta Bileam lyö aasiaan. Lopulta - uskottavuuden rajoja vähintään koettelevassa juonenkäänteessä - Jumala antaa *aasille kyvyn puhua*, jotta se pääsee kysymään Bileamilta: "Miksi lyöt minua?" Silloin Bileamin silmät avautuvat ja hänkin näkee enkelin. Bileam sanoo enkelille: "Enkö saanutkaan mennä?" Enkeli vastaa: "No mene sitten jos on pakko". Tässä kohdassa Jumala lähettää aika ristiriitaisia viestejä, mutta whatever.
Bileam pääsee vihdoin moabilaisten kuninkaan luo, joka käskee häntä kiroamaan israelilaiset. Bileam vastaa: "Voin puhua vain mitä Herra käskee". Herra panee sanat Bileamin suuhun ja Bileam kiroamisen sijaan siunaakin israelilaiset. Kuningas suuttuu, Bileam vastaa "Mitäs minä sanoin". Kuningas päättää yrittää kiroamista uudelleen toisesta paikasta. Sama tulos. Kuningas päättää TAAS yrittää kiroamista uudesta paikasta, ja epäyllättävästi tulos on jälleen sama, ja nyt israelilaiset on siunattu kolme kertaa. Kuningas toteaa tuskastuneena: "Here's another fine mess you've gotten me into!".

5. Mooseksen kirja ja Joosuan kirja

Aika pitkälle kerrataan edellisten kirjojen sisältöä. Kymmenen käskyäkin luetellaan uudestaan. Nyt tosin mausteena on aiempaa enemmän sotia ja kansanmurhia.

Joosuan kirja jatkaa erinäisten kaupunkien asukkaiden surmaamista viimeiseen mieheen.

Sekä loppumattomia listoja siitä, kuka mistäkin heimosta saa minkäkin maapläntin omakseen. TYLSÄÄ ON.
En ole muuten koskaan eläessäni sekuntiakaan suunnitellut keittäväni karitsaa sen emänsä maidossa, mutta nyt kun se on kielletty jo kolmasti, niin alkaa vähän tehdä mieli.

Tuomarien kirja

Tuomarien kirjan tekijä löysi kaavan, josta piti:

1. Israelilaiset hylkäävät Herran ja palvovat baaleja.
2. Herra suuttuu ja antaa vieraan kansan valloittaa maan.
3. Kansa katuu ja rukoilee Herraa.
4. Herra leppyy ja lähettää kansalle tuomarin.
5.Tuomari karkoittaa vieraan kansan ja hallitsee viisaasti.
6. Tuomari kuolee.
GOTO 1: Israelilaiset hylkäävät Herran ja alkavat taas palvoa baaleja.
Jne.

Sama kuvio varmaan parikymmentä kertaa! Pistää miettimään, mikä niissä baaleissa niin kiehtoo.
Toisaalta ehkä israelilaisnuoret halusivat - nykynuorten tapaan - aina kapinoida vanhempiaan vastaan: "Tapakristillisyys/juutalaisuus on niin tunkkaista; buddhalaisuus/Baalin palvonta on paljon syvällisempää!".
Pyhäkoulujuttuja vain yksi: Simson. Joka muuten on paljon skitsompi kuin pyhäkoulussa kerrottiin.

Ruutin kirja ja Samuelin kirjat

Nämä osat käsittelevät Daavidia. Tärkeä heppu, kun sai kokonaiset kolme kirjaa Raamatusta.

Eräänlaisena esipuheena Samuelin kirjoille on lyhyt stoori superhyviksestä Ruutista, joka ei hylännyt anoppiaan ja pääsi rikkaan miehen vaimoksi. Human interest -kamaa. Tämä on selvästi mukana lähinnä siksi, että saadaan lopuksi lueteltua Daavidin sukulistaa.

1. Sam on seikkailutarina Saulista ja Daavidista. Mukana myös Goljat! Oikein viihdyttävää tekstiä. Lopussa Daavidista tulee kuningas.
2. Sam kertoo Daavidin kuninkuudesta. Edelleen hyviä stooreja, hyvää kamaa. Daavid osoittaa myös inhimillisen erehtyväisyytensä ja tekee syntiä pariin otteeseen: ensin hän ihastuu Batsebaan, joka on jo naimisissa, joten Daavid lähettää B:n miehen sotaretkelle eturintamaan tapettavaksi. Reilu meininki. Sitten iso D vielä menee ja toimittaa väenlaskun, joka ilmeisesti on suurta syntiä, koska (muminaa).
Tämä vaikuttaisi muuten olevan VT:n jatkuva teema: kaikki mokaavat. Mooses, Aaron, Daavid: vaikka olisit kuinka hyveellinen, niin lopulta rikot Herraa vastaan. Kukaan ei ole täydellinen.

Kuninkaiden kirjat

1. Kuninkaiden kirjan sankarina on kuningas Salomo, jonka muistatte ehkä Salomon tuomiosta tai Saban kuningattaresta. Sitten rakentamaan temppeliä TARKKOJEN OHJEIDEN kera. Ja tietysti myös Salomo tekee syntiä ja ajautuu palvomaan vieraita jumalia. Kukaan ei ole täydellinen, toistaa VT.

Salomon kuoleman jälkeen aletaan luetella kuninkaita hyvin kaavamaisesti.
Onneksi kerrotaan myös profeetta Eliasta, joka mm. dissaa Baalin pappeja, kun nämä eivät pysty ihmetekoihin: "[Baalilla] taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, tai ehkä hän on matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta." Ja sitten Elia tietty tekee ihmeitä tuosta noin vain. Booyakasha!
Mukana on myös profeetta Elisa, joka tekee tutun kuuloisia ihmeitä:
- herättää kuolleen henkiin
- poistaa myrkyn ruoasta
- ruokkii sata miestä 20:llä leivällä
- parantaa sairaan
- saa kirveen nousemaan veden pinnalle.
Tosin ihan kuin... yksi näistä ihmeteoista ei ihan kuuluisi joukkoon?

Aikakirjat

Muistatteko Samuelin ja Kuninkaitten kirjat, jotka ovat Raamatussa juuri ennen Aikakirjoja? No, nyt *täysin samat* tapahtumat kerrotaan uudelleen, mutta tylsemmin. Niin kovin paljon tylsemmin.

"X:stä tuli kuningas. Hän teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä".

"X:n kuoleman jälkeen kuninkaaksi tuli Y. Hänkin teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, mutta ei yhtä paljon kuin X."

"Y:n kuoleman jälkeen kuninkaaksi tuli Z. Hänkin teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä."
JNE JNE.

Puuduttava kirja. Olisin mieluummin lukenut vaikka lisää uhrilakeja.

Esran kirja ja Nehemian kirja


Nyt Raamatussa hypätään ajassa vähän eteenpäin.
Näissä kirjoissa palataan Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, johon israelilaiset joutuivat Kuninkaiden kirjojen lopussa. Temppeliä rakennetaan uudelleen ja sellaista.

Ihan siedettävää kamaa, varsinkin kun vertaa Aikakirjoihin, mutta aika mitättömiä kirjoja. Ne ovat tosin kirjoitettu minä-muodossa, mitä ei Raamatussa aiemmin ole nähty, eli jotain kiinnostavaa sentään.

Esterin kirja

Ja nyt, jotain aivan muuta.

Esterin kirja on ihan erilainen kuin muut VT:n kirjat. Se on eräänlainen veijaritarina, josta tulee myös mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinat tai tietynlaiset kansansadut. Siinä ei edes mainita Jumalaa!

Ester oli kaunis juutalaisnainen, josta tuli Persian kuningas Kserkseen vaimo. Kserkseen ylin virkamies Haman oli oikea paskiainen. Hän halusi tuhota kaikki juutalaiset, koska Esterin kasvatti-isä Mordokai ei suostunut kumartamaan häntä. Kuten sanottu: veemäinen jätkä. Hän pystyttää hirsipuun, johon aikoo hirttää Mordokain.

Ester ja Mordokai tekevät yhdessä monimutkaisen juonen, jonka ansiosta lopulta Haman hirtetään itse valmistamaansa hirsipuuhun. Juutalaiset säästetään ja heille annetaan peräti vuorokauden ajaksi lupa tappaa kaikki vastustajansa. Kirja loppuu sitten iloiseen teurastukseen.
Esterin kirja oli oikein raikas yllätys ja piristi luku-urakkaa huomattavasti.

Jobin kirja

Jälleen jotain aivan muuta. Jobin kirja on tehty eräänlaiseksi vuoropuheluksi, mitä ei ole Raamatussa muuten nähty.

Jobin tarina lienee monille tuttu: Jumala ja Saatana jutustelevat. Jumala kehuu Jobia hurskaaksi. Saatana sanoo: "Helppo olla hurskas, kun on rikas ja terve". Jumala ottaa haasteen vastaan ja vie Jobilta kaiken: omaisuus menee, lapset kuolevat ja keho nousee täyteen paiseita.

Jobin kaverit tulevat moikkaamaan, tosin olisi ehkä ollut parempi olla tulematta, sillä he eivät ole varsinaisesti empaattisia: heidän sanomansa on lähinnä "Olet varmaan tehnyt jotain syntiä, kun näin kävi." KIITTI, KAVERIT.
Job väittää vastaan, mutta ei kiroa Jumalaa, haluaa vain tietää, miksi häntä koetellaan.
Yllätyskäänteenä Jumala vastaa! Tosin sen sijaan että hän sanoisi rehellisesti "Läppä oli", hän alkaakin lesoamaan: "Kumpi meistä taas olikaan Jumala? Olitko se sinä? HÄH? Niin että älä jätkä ala mulle!"
Jumala myös toteaa, että kaverit olivat väärässä: huonon kohtalon syynä ei välttämättä ole synti. Tässä vedetään selvä teologinen linja: ei mitään karman lakia.
Job hyväksyy, että tutkimattomia ovat Herran tiet, ja Jumala antaa hänelle terveyttä sekä omaisuutta tuplasti enemmän kuin alussa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, paitsi Jobin lapsien kohdalta tietenkin, mutta hitot niistä. Job sai uusia lapsia, jotka luultavasti olivat tuplasti kivempia.

Psalmit

Psalmi 150 sai minut ylistämään Herraa: "Jumalalle kiitos että nämä kirotut psalmit ovat viimein lopussa!"

Psalmeja on kolmenlaisia: 1) Ylistäkää Herraa 2) Herra armahda 3) Tuhoa viholliseni, Jumala
Näitä sitten toistetaan 150 kertaa. Kyllä käy puuduttavaksi jo 30:n jälkeen.
Myönnettäköön tosin, että psalmien lukeminen putkeen ei totisesti ole oikea tapa lukea niitä. Se on vähän kuin yrittäisi lukea virsikirjaa kannesta kanteen: voi niin tehdä, mutta ei se ole ideana. Jos näitä lukisi esim. yhden päivässä, voisi näistä varmaan nauttiakin.

Sananlaskut

Sananlaskut ovat ihan toista maata kuin pahuksen psalmit: oikein harmitti, kun Sananlaskujen kirja oli niin lyhyt! Näitä luki ilokseen.

Moni sananlasku on tuttu ja yleisessä käytössä, esim. "Ylpeys käy lankeemuksen edellä".

Osa ei ole yleisessä käytössä, ja ymmärrän hyvin miksei, esim. "Hevoselle piiskaa, aasille ohjat, tyhmyrin selässä soikoon keppi!"
Mutta osaa en ollut ikinä kuullutkaan, vaikka ne olivat tosi hyviä. Muutama suosikkini: - Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin - Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen - Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti - Nalkuttava vaimo on kuin vuotava katto - Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä - Paljon ystäviä - vähän ystävyyttä - Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle - Heinää säästää, joka ei härkiä pidä. Hyvää stuffia!

Saarnaajan kirja

Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! Saarnaaja aloittaa väkevästi, ja sama mahtava meno jatkuu loppuun saakka.

Saarnaaja on pessimistinen, suorastaan nihilistinen - mutta samalla tosi hauska ja jopa hilpeä. Tämä ei ole yleinen yhdistelmä, mutta se toimii kybällä. Kaikki on turhaa, joten yhtä hyvin voi lakata murehtimasta, Saarnaaja tuntuu toteavan. Vaikka sillä ei olekaan mitään väliä.

Kaikista tähän mennessä lukemistani VT:n kirjoista Saarnaaja on parasta luettavaa. Tämän tulen lukemaan vielä myöhemmin uudestaan, mahdollisesti useaan kertaan.

Laulujen laulu

En toki ole varma, ja voin tietenkin olla ihan väärässäkin, mutta tässä kirjassa taidetaan puhua... SEXISTÄ?!??

Jesajan kirja, Jeremian kirja, Valitusvirret ja Hesekielin kirja

Israel saa maksaa synninteostaan! Annan Jerusalemin sen vihollisten armoille, ja sen asukkaat kuolevat miekkaan, nälkään ja ruttoon! Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra!

Muistatteko "Brianin elämässä" kohtauksen, jossa likaiset alastomat pitkäpartaiset ja -hiuksiset tyypit riehuivat torilla ja saarnasivat palavin silmin tuhosta? No, ne olivat Jesaja, Jeremia ja Hesekiel. Lukija pystyy oikein  kuvittelemaan, kuinka profeetoilta on sylki lentänyt suusta.

Tätä sanomaa sitten julistetaan kolmen eri profeetan voimin. Kirjoissa on aste-eroja: Jesaja enemmän voivottelee Israelin kohtaloa ja kehottaa kansaa parannukseen, Jeremia keskittyy tuho- ja kostokuvauksiin. Hesekiel puolestaan suorastaan hekumoi tuhofantasioilla. Hän on myös vähän liian innostunut vertaamaan Jerusalemia porttoon ja kuvailemaan pornografisen yksityiskohtaisesti sen syntejä ja tulevaa nöyryytystä. Oikeasti, Hesekiel, rajoita vähän; kuulostat misogyyniseltä sarjamurhaajalta.
Tuhokuvien lisäksi aina välillä profeetat onnistuvat sanomaan muutamia muitakin asioita:
- Jesaja antoi (Herran käskystä) pojalleen nimeksi Maher-Salal-Has-Bas, "pakene, saalis, ryöstäjä lähenee". Sitä poikaa on totta maar kiusattu.
- Jesaja myös kirjoittaa ennustuksia kääröön, jonka hän sinetöi ihmisten nähden. Näin hänellä oli myöhemmin todiste, että hän todella ennusti tapahtumia etukäteen eikä vain sepitä jälkikäteen juttuja. Ei ihan tieteellinen metodi, mutta sama asenne!
- Jeremia luottaa performansseihin ja happeningeihin: hän mm. kulkee ympäri kaupunkia ies selässään ja saarnaa, kuinka koko Siion joutuu kohta ikeen alle. Tai ostaa saviruukkuja ja murskaa ne, kuten Jerusalem murskataan pian. Ei varsinaisesti hienovaraista, mutta oli varmaan aikanaan viihdyttävää katuteatteria.
- Hesekiel näkee kirjansa alussa kunnon näkyjä: enkeleistä, joilla on neljä siipeä, neljät kasvot ja jalat kuin vasikan sorkat; enkeleistä (?), jotka ovat kuin kaksi pyörää ristikkäin (??), mahdollisesti täynnä välkehtiviä silmiä (!). Jostain syystä näitä enkeleitä ei näy kiiltokuvissa.
- Hesekiel saa näyn uudesta temppelistä. UUDET TEMPPELIN RAKENNUSOHJEET! Näitä olikin jo ikävä! Ja kyllä kyllä, "Uhreja koskevia säädöksiä". 250 tuho- ja kostofantasiasivun jälkeen uhrilait kuulostivat suorastaan herttaisilta.

Danielin kirja

Danielin kirja on kirjoitettu myöhemmin kuin sitä edeltävät profeettakirjat - ja sen huomaa. Enää Jumalaa ei kuvata kostavaksi ja tuhoavaksi raivonpesäksi, vaan kunnioitusta herättävän mahtavaksi. Jumala ei enää ole yksi tarinan henkilöistä, vaan selkeän ylimaallinen hahmo.

Danielin kirjan alussa on legendoja ja tarinoita: Daniel leijonien luolassa ja sitä rataa. Lopussa on "ennustuksia", jotka ovat aika ilmiselvästi oman aikansa poliittisia kommentteja / agitaatiota, mutta jotka eivät hirveästi sano nykylukijalle. On siellä onneksi seassa myös lopun aikojen kuvauksia, jotka ovat aina viihdyttäviä.

Aiempiin profeettakirjoihin verrattuna oikein miellyttävää lukemista.

Hoosean, Aamoksen, Obadjan, Miikan, Nahumin, Habakukin, Sefanjan, Haggain, Sakarjan ja Malakian kirjat


"Habakukin kirja"? Onko minulla joku trolliraamattu, johon on laitettu loppuun vitsinä joitain keksittyjä kirjoja? Ja kamoon, "Obaman kirja"? Mikä läppä tämä on?

...Ilmeisesti VT loppuu kahteentoista vähemmän tunnettuun kirjaan. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Myös Joonan kirja kuuluisi tähän joukkoon, mutta Joonan sekopäinen tarina ansaitsee ihan oman päivityksensä.

Wikipedia osasi kertoa, että näitä kutsutaan myös "pienemmiksi profeetoiksi". Se kuulostaa piruilulta, mutta viittaa kirjojen pituuteen: näistä suurin osa on alle kymmenen sivua pitkiä.
Siksi pikkuprofeetat ovatkin tiiviitä ja hauskoja lukea. Suosittelen! Joku Jeremia olisi tosiaan kaivannut kustannustoimittajaa: hän kulutti toistasataa sivua, usein toistaen itseään sanasta sanaan, ja mitä hän lopulta sanoi? Profetoi Israelin tuhosta, käski tekemään parannuksen ja vertasi Israelia porttoon. Hoosea kävi täysin samat teemat läpi - yhdeksässä sivussa. Obadjan kirja oli sivun mittainen! Tämä päivitys alkaa olla pitempi kuin Obadjan kirja!
Jos minulta kysyttäisiin, niin heivaisin Jesajan, Jeremian ja Hesekielin veks Raamatusta ja jättäisin vain nämä kirjat huolehtimaan profeettaosastosta. Mikäli joskus tapaan paavin, niin puheenaihe on ainakin valmiina.

Joonan kirja

Pyhäkoulussa kerrottiin, että Joona joutui valaan vatsaan. Siellä ei kerrottu tarinan muita yksityiskohtia, enkä varsinaisesti ihmettele tätä päätöstä, sillä Joonan kirja on happoisempi kuin Kola-Ollin Pepsi.

Joona sai profeetankutsun, mutta hän ei ollutkaan tarpeeksi rankka dude alkaakseen profetoida, vaan Joona yritti paeta kohtaloaan. Hän hyppää laivaan, mutta kesken matkaa tulee valtava myrsky kuin tyhjästä. Merimiehet tulkitsevat tämän Jumalan vihaksi ja miettivät päänsä puhki, kuka heistä on voinut suututtaa Herran. Lopulta terävin merimiehistä älyää epäillä Joonaa, joka oli kertonut heille olevansa Jumalan kutsua pakenemassa. Ei ehkä kaikkein fiksuin veto?

No, merimiehet loogisesti heittävät Joonan yli laidan ja myrsky laantuu heti. Valas nielaisee Joonan, joka on valaan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, kunnes otus oksentaa Joonan rantaan. Joona osoittaa, ettei hän häkelly pienistä, sillä hän lähtee samalta istumalta profetoimaan Niniveen. Itse olisin ehkä käynyt himassa pitämässä pari päivää hermolepoa tai ainakin vaihtamassa vaatteet ja suihkuttamassa dödöä, mutta minä olenkin tällainen nynnerö.
Joona saarnaa Ninivessä siitä, kuinka kaupunki tuhoutuu, elleivät asukkaat tee parannusta. Ainutlaatuisesti koko VT:ssä jengi tällä kertaa kuuntelee profeettaa ja tekee parannuksen! Jumala osoittaa olevansa sanansa mittainen ja säästää kaupungin. Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Vielä mitä, ainakin jos Joonalta kysytään! Hän masentuu siitä, ettei Niniveä tuhottukaan! Ainoa, mikä ilahduttaa häntä, on hänen majansa yllä kasvava risiinikasvi, mutta sitten Herra lähettää madon tappamaan sen. Tämä saa Joonan täysin kohtuullisesti sanomaan: "Parempi olisi minun kuolla kuin elää". Mutta Jumala lohduttaa, omalla tavallaan: "Jos suret risiinikasvia, niin mieti miten surkeaa olisi ollut tuhota koko kaupunki, jossa on paljon ihmisiä ja eläimiä." Siihen opetukseen (?) kirja sitten päättyy.
Joonan kirja oli omituisen vinksahtanut. Tiedättekö sellaiset tietokoneohjelmat, jotka tuottavat esim. uusia Bachin fuugien tyyppisiä kappaleita, kun niihin syötetään Bachin koko tuotanto? Joonan kirja vaikuttaa tällaisen tietokoneohjelman tuottamalta, mikäli lähdeaineistona olisi Raamattu. Se ei etene ihan tavallisen maan asukkaan logiikan mukaan.


UUSI TESTAMENTTI

Matteuksen evankeliumi

Olen lukenut evankeliumit ennenkin, mutta nyt kun VT on hyvinkin tuoreessa muistissa, niitä lukee vähän eri tavalla. En tajunnutkaan, kuinka täynnä viittauksia Vanhaan testamenttiin nämä ovat. Varsinkin Matteuksen evankeliumi.

Tiedättekö sellaiset tyypit, jotka eivät pysty sanomaan kolmea lausetta, ilman että he lainaavat Star Warsia, Monty Pythonia tai Seinfeldiä? No, Matteus oli tällainen tyyppi. Hän oli totaalinen turbonörtti, joka selvästi luki kaikki illat Jesajaa ja kumppaneita. Jos Star Trek olisi ollut olemassa Matteuksen aikaan, niin evankeliumin kirjoittamisesta ei olisi varmaan tullut mitään.

(Minulla on oikeus kertoa nörttivitsejä, koska mm. omistan Lego-Hämähäkkimies-avaimenperän ja olen siitä NIIN YLPEÄ.)
Matteus kertoo Jeesuksen tarinan syntymästä kuolemaan. Mutta Matteuksen evankeliumin kuvaus Jeesuksesta oli ainakin minun mielestäni vähän sekava, jopa persoonallisuushäiriöinen. Toisissa kohdissa puhuu se pyhäkoulusta tuttu Jeesus: se, joka pitää Vuorisaarnan ja kehottaa kääntämään toisen posken. Joka parantaa sokean, mutta pyytää, ettei tämä mainitsisi asiasta kenellekään. Kutsutaan tätä "rauha-Jeesukseksi".
Mutta välillä äänessä on "räyhä-Jeesus", joka ei ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Välillä hän vaikuttaa karmivalta kulttijohtajalta: "Hylätkää perheenne, myykää omaisuutenne ja odottakaa maailmanloppua. Totelkaa minua, sillä minulla on valta teidän sieluihinne". Tämä kuulostaa tarinalta, joka loppuu joukkoitsemurhaan ja/tai kaasuiskuun Tokion metroon.
Muistan kuulleeni joskus "kahden Jeesuksen hypoteesin": samaan aikaan olisikin elänyt kaksi Jeesus-nimistä tyyppiä, joista toinen saarnasi rauhaa ja toinen yllytti kapinaan. Kapinoitsija sitten joutui ristille ja rauhanmies ei. Siksi ihmiset pystyivät tapaamaan Jeesuksen, vaikka Jeesus oli ristiinnaulittu, ja rikkinäinen puhelin -efekti hoiti sitten loput.
Minulla ei ole mitään hajua, onko kahden Jeesuksen hypoteesi lainkaan vakavasti otettava vai pelkkä vitsi, mutta Matteuksen evankeliumi on minun kirjoissani piste hypoteesin puolesta.

Markuksen evankeliumi

Markus on kuin lyhennetty ja tiivistetty versio Matteuksesta. Jos on kiire, niin Markuksen evankeliumi on hyvä aloituspaikka: Markus kertoo aika pitkälle saman tarinan kuin Matteus, mutta lyhyemmin ja ilman loputtomia viittauksia Vanhaan testamenttiin. Markus onkin ilmeisesti vanhempi versio ja Matteus käytti sitä lähteenään.

Yksi merkittävä ero kuitenkin on: Markuksen versiossa Jeesus EI vaikuta itsarikultin gurulta. Räyhä-Jeesus loistaa poissaolollaan. Tämän takia Markuksen piirtämä kuva Jeesuksesta on paljon yksinkertaisempi ja pyhäkoulukelpoisempi. Markuksen Jeesus tekee ihmetekoja ja kertoo viisaita vertauksia, kunnes tulee Getsemanen tapahtumat ja ristiinnaulitseminen

Hyvin selkeää, mutta samalla Markuksen versio on vähän kuivempi kuin Matteuksen. Onneksi siinä sentään pilkataan ehtaan Raamattu-tyyliin opetuslapsia "hölmöiksi" ja "paatuneiksi", ja sellaisiksi ne kyllä kuvataankin.
Esim. kerran Jeesus saarnaa väkijoukolle, mutta opetuslapset ovat huolissaan siitä, että alkaa olla ruoka-aika, eikä tullut oikein otettua safkaa mukaan. Normaalisti tämä olisi ihan järkevä huoli, mutta tämä tapahtui sen jälkeen, kun Jeesus oli jo kerran ruokkinut 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla! "Hmm, Jeesus osaa näemmä taikoa ruokaa tyhjästä. Mutta oh noes, ruoka on loppu! Mitä tehdä?!" SENKIN SPEDET.

Luukkaan evankeliumi

Luukkaan evankeliumista löytyy jouluevankeliumi. Tämä on muuten ainoa kohta, jossa olen kyseenalaistanut kääntäjien harkintakyvyn. Olen ollut useamman kerran todistamassa tilannetta, jossa hyvin alkanut jouluevankeliumin luku yhtäkkiä tyssää hetkeksi: "Tämä tapahtui Que..? Guirei..? Qui-ri-ni-uksen ollessa Syyrian maaherrana." Olisitte jättäneet sen nimen muotoon "Kyreneoksen".

Luukkaan evankeliumissa Rauha-Jeesus ja Räyhä-Jeesus yhdistyvät harmonisesti kuin gin ja tonic ja muodostavat melko johdonmukaisen hahmon, Kommari-Jeesuksen. Tämä Jeesus kehottaa jatkuvasti lahjoittamaan köyhille ja saarnaa valtaapitävien ahneutta vastaan. Hän hengaa syrjäytyneiden, syntisten ja porttojen kanssa ja läksyttää rikkaita

Tätä taustaa vasten "en ole tullut tuomaan rauhaa vaan riitaa" ei kuulosta kulttimeinigiltä, vaan vallankumoushengeltä.
Luukkaalla on myös eniten vertauksia, mikä on suurta plussaa.
Nämä kolme ekaa evankeliumia ovat hyvin samanlaisia, ja ne käyvät pitkälti samat tarinat läpi. Voisi kuvitella, että näiden lukeminen putkeen olisi tylsää, mutta minusta se oli kiehtovaa. Oli kiinnostavaa huomata, miten eri kirjoittajat painottavat vähän eri asioita - ja kuinka koko tarina sai siksi erilaisen sävyn joka evankeliumissa.

Johanneksen evankeliumi

Kolme ekaa evankeliumia olivat aika samanlaisia. Markus oli ikäänkuin alkuperäinen, Matteus ja Luukas taas enemmän remake-versioita.

Johannes puolestaan tuntuu olevan evankeliumi-fanficcia. Siinä käytetään samoja henkilöitä ja samaa tapahtumapaikkaa, mutta näiden avulla halutaan kertoa ihan uudenlainen tarina.

M-M-L-evankeliumeita voisi lukea niin, että Jeesus oli viisas ihminen, joka Pyhän Hengen voimalla teki ihmetekoja. Niissäkin puhutaan "Jumalan Pojasta", mutta sen voisi tulkita symbolisesti.
Johannes pistää stopin tällaiselle kerettiläisyydelle. Heti alkuun todetaan, että Jeesus on Jumala ja pulinat pois. Johanneksen Jeesus toistaa koko ajan, kuinka "olen toisesta maailmasta, ja ai niin, mainitsinko jo, että olen Jumalan Poika, ei siis symbolisesti vaan ihan sananmukaisesti?"
Johannes on kaikkein teologisin ja teologialtaan johdonmukaisin evankeliumi. Samalla se ei vaikuta olevan kovinkaan kiinnostuneelta pikkuasioista kuten "historiallinen tarkkuus".
Didaktiikan proffani puhui kerran Kantista, ja hän silloin lausui kuolemattomasti: "Kant ei ehkä sanonut koskaan näin, mutta olisi voinut sanoa". Johanneksella tuntuu olevan sama asenne. "Jeesus ei ehkä ikinä sanonut näin - mutta olisi voinut sanoa. Olisi PITÄNYT sanoa!"

Apostolien teot

Spedet ovat kasvaneet aikuisiksi ja saavat nyt oman kirjansa! Evankeliumi-spinoff!

Teot on ihan ok kirja. Saul/Paavali on kiinnostava hahmo ja kääntymys kristittyjen vainoojasta kristinuskon suurimmaksi levittäjäksi on hyvä juoni.
Valitettavasti kirja ei keskity juoneensa. Se haluaa olla myös aikakirja, jossa luetellaan joka ikinen paikka, missä Paavali koskaan kävi piipahtamassa. "Paavali Efesoksella", "Paavali Jerusalemissa", "Paavali käy vessassa Tikkakosken ABC:llä".
Apostolien teoista löytyy myös hyvin kiinnostavia opillisia kohtia, sillä nyt sanaa alettiin levittää myös ei-juutalaisille pakanoille. Siitä nousikin kysymyksiä: pitääkö kristitytkin ympärileikata? Pitääkö heidänkin noudattaa Mooseksen lakeja? Eikö tosiaan saa keittää karitsaa emänsä maidossa, vaikka kuinka tekisi mieli?
Pietari saa näyn, jossa Jumala ilmoittaa: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi" (Ap. 10:15). Siitä Pietari tajuaa: "Jumala on osoittanut minulle, ettei ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena" (Ap. 10:28) Jerusalemissa pidettiin kokous ympärileikkaus- jne.-aiheista, jonka lopputulos oli, että Pietarin näyn mukaisesti ei tarvitse enää noudattaa puhtauslakeja. Vain muutama sääntö: "karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja selöaista lihaa, josta verta ei ole laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan." (Ap. 15:29).
Laitoin tapojeni vastaisesti jaeviitteet mukaan, sillä aion NIIN TOTAALISESTI kaivaa nämä kohdat ensi kerralla esiin, kun joku Raamattuun vedoten haluaa kieltää homoliitot tms.

Paavalin kirjeet

Raamatusta on jäljellä enää parisataa sivua Apostolien tekojen jälkeen, mutta kirja ei vielä ole sisältänyt niitä asioita, jotka tulevat ekana mieleen, kun kuulee sanan "Raamattu". Missä seksivastaisuus? Missä homovihamielisyys? Missä käsketään naisia vaikenemaan seurakunnassa?
No, näemmä Paavalin kirjeissä.

Paavali tosin kirjoittaa niin monista asioista, että oksat pois. Hän luo alkukirkolle yhteistä oppia. Evankeliumit olivat vielä aika sekavia ja niistä saattoi jokainen valita mieleisensä Jeesuksen, mutta nyt Paavali pistää kirjeillään seurakuntia ruotuun.
Paavali on aika ässä äijä, vaikka onkin vähän turhan puritaani. Kirjeet on täynnä piilokerskailua: "Jos joku ei pysty hillitsemään himojaan, menköön naimisiin; tosin olisi parempi olla koskematta naisiin, kuten minä, mutta ei kaikki tietenkään siihen pysty". BOOM! Tunnen suurta sympatiaa ja tiettyä hengenheimolaisuutta Paavalia kohtaan.
Roomalaiskirje on kaikkein pisin. Siinä on myös selvästi eniten asiaa, ja ilman sitä kristinuskosta olisi voinut tulla aika erilainen. Siellä lyödään lukkoon pelastus armosta ja kaikkea muutakin kirkon ydinsanomaa.
Korinttilaiskirje on tuttu hääseremoniasta, ja se onkin täynnä kaikkia kauniita sanankäänteitä rakkaudesta, ykösnousemuksesta ja sen sellaisesta. Muut kirjeet aika pitkälle toistavat näiden teemoja ja tarkentavat yksityiskohtia. Kunnon teologi saisi näistä varmaan paljon muutakin irti, mutta tällaiselle filistealaiselle lisäarvo ei ollut kaksinen.
(Tosin 1. kirjeessä Timoteukselle [jota Paavali ei kai oikeasti ole kirjoittanut] kehotetaan välttämään "harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita". TIEDÄN TUNTEEN. Ilmeisesti kirjeen kirjoittajalla on oma Raamattusavotta tuoreessa muistissa.)

Heprealaiskirje, Jaakobin, Pietarin, Johanneksen ja Juudaksen kirjeet


UT:n vähemmän muistettu osa ovat nämä sekalaiset kirjeet. Niiden taso vaihtelee, mutta suurimmalta osalta ne eivät innostaneet ainakaan minua kovin suuresti.

Yksi teema toistuu kirjeestä toiseen: miten tulee elää, kun ei enää ole himputin yksityiskohtaisia lakeja ohjaamassa? Jos pelastus on armosta kiinni, eikö omilla teoilla ole väliä?

Eri kirjoittajilla on aste-eroja tulkinnassaan, mutta useimmat aika pitkälle sanovat samaa: jos olet vanhurskas ja ottanut Hengen vastaan, niin tietenkin haluat tehdä vain hyviä tekoja, VAI MITÄ? Koska eihän kukaan OIKEA uskovainen halua tehdä pahaa, vain valeuskovaiset, etkä sinä ole yksi NIISTÄ, ethän?
Muita mieleen jääneitä kohtia:
  • Heprealaiskirje viittaa koko ajan Vanhaan testamenttiin ja sen avulla todistelee, että Jeesus oli tosiaan Messias. Tätä oli hauska lukea, kun VT on vielä tuoreessa muistissa. Koko ajan bongaa viittauksia: "'Portto Rahab?' Hei, minä muistan sen! Joosuan kirjasta!"
  • 2.Pietarin kirjeessä mainitaan suosikkisivuhahmoni koko kirjassa, Bileamin puhuva aasi! Kyllä lämmitti mieltä.
  • Johannes toteaa ensimmäisessä kirjeessään, että kaikki jotka kieltävät Kristuksen ovat antikristuksia. Olisinpa tiennyt tämän nuoruuden hevivuosinani. Olisin voinut aina esitellä itseni "Antti; antikristus". METAL.


Johanneksen ilmestys

Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Sen kuvasto on monelta osin tuttu heavy metal -bändeiltä: neljä tuomiopäivän ratsastajaa, peto 666, antikristus, Babylonin portto ja sitä rataa.

Tosin en ymmärrä, mikseivät kristilliset hevibändit ole ottaneet Ilmestyskirjan Jeesusta kuvastoonsa, sillä se on aika hardcore. Jeesus esiintyy kahdessa eri muodossa:


  • teurastettuna karitsana, jolla on seitsemän sarvea ja seitsemän välkehtivää silmää 
  • ratsastajana, jonka silmät ovat tulenliekit, pukuna vereen kastettu viitta ja suusta tulee kaksiteräinen miekka.


METAL.

Ilmestyskirja on aika sekoa kamaa alusta loppuun, ja siitä tietty kaikki lopun aikoja ennustavat tyypit saavat paljon iloa. Ennusmerkit ovat niin värikkäästi kuvailtuja ja symbolisia, että niitä voi aina soveltaa aikana kuin aikana. Pedon merkki, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä? Tietenkin se viittaa
  • roomalaisiin kolikoihin
  • viivakoodeihin
  • luottokortteihin
  • RFID-siruihin
  • jne! 


Entä itse seitsenpäinen Peto 666? No tietenkin se on

  • keisari Nero
  • Hitler
  • Muhammed
  • Paavi
  • EU-komissio
  • joku muu mikä!



Kreisi lopetus kreisille kirjalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version