Hydrogen Sonata (Iain M. Banks)

Tämä kirja oli pitkään odottamassa, koska en raaskinut lukea sitä. Iain Banks on kirjoittanut monia kirjoja, mutta hänen tuotantonsa helmi on Kulttuuri-sarja.

Niille, jotka eivät scifiä niin hyvin tunne, pieni selostus muutamista scifin alagenreistä: 

AVARUUSOOPPERA on sitä Flash Gordon / Star Wars -menoa, jossa lennellään poimunopeudella toisiin galakseihin ja tavataan erilaisia avaruusörkkejä. Avaruusoopperassa tietty rikotaan fysiikan lakeja ja sen semmoisia koko ajan, eikä kirjallisuuden tasokaan ole välttämättä ihan Nobel-tasoa.

Avaruusoopperan vastakohta on KOVA SCIFI, jossa pidetään kiinni tunnetuista tai ainakin spekuloiduista fysiikan laeista. Ei rikota valonnopeutta, ei lasermiekkoja, ei ainakaan mitään jedivoimia. Kovassa scifissä jokin fysiikan lakeihin liittyvä erikoisuus saattaa olla jopa juonen koko idea, kuten Poul Andersonin Tau Zerossa, jossa avaruusalus rikkoutuessaan kiihdyttää koko ajan, jolloin suhteellisuusteorian mukaisesti sen matkustajien kokema aika hidastuu ja hidastuu koko ajan.

Kovan scifin ongelma oli usein sen, no, kovuus. Tarinoissa ei useinkaan keskitytty ihmisiin vaan tieteeseen. Kovan scifin kirjoittajat olivat usein tiedemiehiä eivätkä varsinaisia kirjailijoita, ja se näkyi. Henkilöhahmot olivat usein ohuita eikä taiteellinen taso ollut mitenkään huipputasoa. 70-80-luvuilla syntyi ns. UUDEN AALLON scifi, jonka tekijät hylkäsivät sekä avaruusoopperan huolettoman seikkailuasenteen ja kovan scifin teknokraattisuuden. Näissä tarinoissa keskityttiin kuvaamaan yhteiskuntia ja ihmissuhteita. Ursula LeGuinin Pimeyden vasen käsi on hyvä esimerkki uuden aallon kirjoista: siinä kuvataan planeettaa, jonka asukkaat vaihtavat tietyissä olosuhteissa sukupuoltaan.

Uusi aalto ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Monet olivat innostuneet aikanaan scifistä niinsanotun ihmeen tunnun (sense of wonder) takia. Ajatus avaruusaluksista hyökkäämässä valtavan avaruusaseman kimppuun herättää tietynlaisissa ihmisissä ihan erilaisen innostuksen kuin antropologiset kuvaukset vieraista yhteiskunnista. 90-luvulla syntyi sitten UUSI AVARUUSOOPPERA, jossa pyrittiin yhdistämään vanhan kunnon avaruusoopperan henki hieman sofistikoituneempaan tarinankerrontaan. Uuden avaruusoopperan edustavin edustaja on Iain M Banksin Kulttuuri-sarja. 

Kulttuuri-sarjan keskiössä on teknisesti ja poliittisesti äärimmäisen edistynyt sivilisaatio nimeltä Kulttuuri. Tavalliset Kulttuurin asukkaat elävät niukkuuden jälkeisessä utopiassa, jossa superälykkäät tietokoneet (joita kutsutaan Mieliksi) ohjaavat koko yhteiskunnan suuntaa. Ihmisten tehtäväksi jää lähinnä hauskanpito, seurustelu ja yleinen miellyttävä elämä. Koska utopian kuvaaminen on muutamien sivujen jälkeen aika tylsää, keskittyvät Kulttuuri-kirjat yleensä johonkin konfliktitilanteeseen. 

Iain M Banks kuoli vuonna 2013. Hydrogen Sonata jäi hänen viimeiseksi kirjakseen. Siksi en vuosiin raaskinut lukea kirjaa: tämän jälkeen ei enää ole yhtään Kulttuuri-kirjaa lukematta.

Lopulta kuitenkin tajusin, että luen tämän joka tapauksessa joskus, joten ei ollut syytä enää lykätä kirjaan tarttumista. Ja Hydrogen Sonata oli... hyvä. Se ei ollut parasta Banks-tasoa, mutta ei huono. 

Kirjan juonta on vaikea selittää, mutta karkeasti sanottuna: Gzilt-sivilisaation menneisyydestä paljastuu synkkä salaisuus, jonka tietyt mahtihenkilöt haluavat hiljentää hinnalla millä hyvänsä. Muutama Kulttuurin jäsen saa vihiä,että jotain outoa on nyt tapahtunut, joten he yrittävät selvittää, mikä se salaisuus oikein on - ja mitä sillä pitäisi tehdä, jos mitään.

(Kulttuuri-sarjaa tunteville: Suurelta osin HG muistutti Excessionia aika paljonkin - mikä on hyvä - ja siinä olikin viittauksia Excessionin tapahtumiin. Valitettavasti kirjassa oli myös osia, joista tuli mieleen Muista Flebasta, mikä ei tosiaan ole mikään kehu.)