Vasemmistolaisten keskuudessa on vanha ja kunniakas traditio kritisoida vasemmistoa siitä, kuinka se on kadottanut suuntansa ja kuinka vasemmiston pitää löytää uusi suunta uutta vuosikymmentä, vuosisataa tai vuosituhatta varten. Mark Lilla jatkaa tätä perinnettä analysoimalla lyhyessä kirjassaan USA:n demokraattipuolueen epäonnistumisten syitä. Lilla sijoittaa demokraattien huippuvuodet Rooseveltin jälkeiseen aikaan 50- ja 60-luvuille. Silloin vasemmistolla tuntui olevan paras visio, kun taas oikeistolla ei ollut oikein mitään. Mutta kun 60-luku eteni ja muuttui 70-luvuksi, alkoi rooseveltiläinen visio olla yhä kauempana amerikkalaisten päivittäisestä todellisuudesta. Niinpä demokraatitkin jäivät toistelemaan tyhjiä fraaseja, jotka eivät enää liikuttaneet yleisöä. Ja sitten tuli Reagan, ja oikeisto olikin yhtäkkiä se puoli, jolla oli visio. Reaganin visio oli optimistinen, positiivinen ja individualistinen. Lilla kutsuu sitä antipoliittiseksi, sillä Reagan hylkä...