Kuivamustekala

Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat (S&S 2020; alkuteokset Jane: A Murder 2005 ja Red Parts 2007, suomentaja Kaijamari Sivill) Kaksi kirjaa, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta liittyvät vahvasti toisiinsa.  Jane on vahvempi näistä teoksista. Siinä vuorottelevat proosarunot ja nimihenkilö Janen päiväkirjamerkinnät. Pikkuhiljaa Jane alkaa tulla lukijalle tutuksi, ja samalla selviää, että hän on kirjoittajan täti, joka joutui sarjamurhaajan uhriksi 60-luvun lopulla. Nelson samanaikaisesti kertoo tädistään että siitä tutkimusmatkasta, jonka hän oli käynyt läpi selvittääkseen, millainen ihminen Jane oli. Punaiset osat kertoo oikeudenkäynnistä. Uskomattoman sattuman kautta samalla, kun Nelson kirjoitti Jane-kirjaa, poliisi oli avannut tutkimuksen Janen murhasta uudestaan, kun DNA-tekniikan avulla löytyi uusi epäilty. Nelson kuvaa oikeusprosessin hänessä herättämiä tunteita. Samalla hän pohtii omaa suhdettaan äitiinsä, isänsä kuoleman herättämiä tunteita, naisena eläm...

Alberto Angela: Päivä antiikin Roomassa (käänt. Terhi Havila 2011, Art House: alkuteos Una giornata nell'antica Roma 2007) I. Luin aiemmin kirjan Matkaopas keskiajan Suomeen, joka esitteli 1300-luvun Suomen arkea ja juhlaa sellaisilla tavoilla, että lukija pystyi konkreettisesti ymmärtämään, millaista elämä oli 700 vuotta sitten. Päivä antiikin Roomassa kuuluu tähän samaan sarjaan. Tässä ei tosin käytetä turistioppaan tyyliä vaan seurataan aamuhämärästä iltamyöhään tapahtumia eri taloissa ja paikoissa, mutta tavoitteena on sama: antaa lukijalle selkeä kuva siitä, millaista elämä todella oli keisari Trajanuksen aikaisessa Roomassa, tarkemmin sanottuna vuonna 115. Kirja on hyvin elokuvallinen selkeine kohtauksineen ja leikkauksineen. Kirjailija onkin työskennellyt paljon elokuva-alalla. Tyyli käy joskus vähän rasittavaksi, mutta suurimman osan ajasta se ei pahemmin häiritse. Kierroksen aikana vieraillaan sekä rikkaiden taloissa että köyhälistön täyttämissä kerro...

Taas on Hugo-palkintojen aika! Nyt jo neljättä kertaa luin kaikki novellit ja suuren osan romaaneista / lyhytromaaneista pysyäkseni kärryillä siitä, mitä uuden scifin kentällä tapahtuu.  ROMAANIT Tamsyn Muir: Gideon the Ninth  Vielä sivulla 100 harkitsin vakavasti koko kirjan jättämistä kesken.  Ensimmäinen puolisko on turhauttava. Tämän kirjan high concept on periaatteessa "Warhammer 40K + Murderbot": tässä on fantasiaa ja scifiä sekoittava goottilainen avaruusimperiumi, jota johtaa kuolematon Jumalkeisari: imperiumi on jaettu Huoneisiin, joita johtavat nekrovelhot ja heidän henkivartijansa/esitaistelijansa. Päähenkilö Gideon on yhdeksännen huoneen velkaorja, joka haluaisi eroon koko sotkusta ja saada olla rauhassa törkylehtiensä kanssa, mutta joutuu kuitenkin vihaamansa nekromantikon henkivartijaksi.  Harmi kyllä Gideon ei vedä millään tasolla vertoja Murderbotille. Hänen pitäisi varmaan olla rankka ja cool, mutta kirjailija yrittää ihan liikaa ja koko ...

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Raina: Metsä meidän jälkeemme (Like, 2019). Kolmannen polven helsinkiläisenä en oikein tiedä metsistä mitään. Tai tarkemmin: koska olen tutustunut metsiin lähinnä virkistyskäytön kautta, minulla on ollut niistä vähän vääristynyt käsitys. Kun minä käyn metsässä, on se todennäköisesti joku Nuuksio tai muu kansallispuisto, josta löytyy kelohonkia, lahopuita ja sen sellaista. Oikeaa metsää, siis. Mutta tällaista metsää ei Suomessa enää ole juuri yhtään. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen "metsistä" on todellisuudessa tasaikäistä istutettua puupeltoa, jonka kohtalona on avohakkuu. Tällaisessa puupellossa eivät kovinkaan monet eläinlajit pärjää, eikä olekaan ihme, että Suomestä löytyy lähes 900 uhanalaista lajia. Metsä meidän jälkeemme kertoo, miksi näin on, ja voi pojat se on karseaa luettavaa. Harvoin ns. V-käyrä on noussut yhtä nopeasti kuin tätä kirjaa lukiessa. Metsä meidän jälkeemme selitti, miksi avohakkuut ovat...