Siirry pääsisältöön

Millaista Aleksanteria saisi tänään olla? (Aleksanteri Suuri - sankari ja myytti)

Jaakkojuhani Peltosen Aleksanteri Suuri - sankari ja myytti (Gaudeamus 2021) on kunnon historiantutkimusta. Peltosen kirja ei kerro niinkään Aleksanteri Suuresta kuin Aleksanteri-myytistä. Miksi juuri Aleksanteri Suuri on muodostunut niin merkittäväksi hahmoksi, että hänen tarinaansa kerrotaan uudelleen ja uudelleen halki vuosisatojen? Perikles oli merkittävämpi poliitikko, muttei häntä enää historianörttejä lukuunottamatta kukaan muista; lopultakin sotapäälliköt saavat enemmän arvostusta kuin demokratioiden luojat. 

Erityisesti muinaiset roomalaiset ihailivat Aleksanteria, eikä ihme: hehän olivat itsekin valloittajia par excellence, joten luonnollisesti koko tunnetun maailman valloittanut makedonialainen oli heidän ihanteensa. Ja koska roomalaiset puolestaan olivat niin vaikutusvaltaisia, niin heidän myötään myös Aleksanterin myytti jatkui keskiajalle ja siitä eteenpäinkin.

Peltosen kirjan hupaisimpia osia ovat ne kaikkein mielikuvituksellisimmat tarinat, joita Aleksanterista on kerrottu. Aleksanteri todella taipuu vaikka kenen sankariksi. Hän taistelee lohikäärmeitä vastaan, levittää islamin sanaa, rakentaa Jumalan käskystä Gogin ja Magogin maihin johtavaan solaan valtavan rautaportin (joka avautuu vasta Armageddonin taistelun alla) ja seikkailee tuntemattomassa lännessä. Tämä viimeinen on malaijinkielisen Aleksanteri-myytin erikoispiirre, sillä heille itä ei tietenkään ollut kovin eksoottinen kohde. Aleksanteri Suuri ei tosiaan ole vain eurooppalaisten mytologinen hahmo, vaan Intian-sotaretkensä johdosta hänen myyttinsä kantautui kaukoitään saakka.

Aleksanterin poliittinen hyödyntäminen on loputonta. Sekä Kaarle XII että Pietari Suuri näkivät itsensä Aleksanterina ja toisensa Dareioksena. Aleksanteri kelpaa oikeuttamaan imperialismin ja kolonialismin. Aleksanteri seikkailee Bollywood-filmeissä ja mangassa. Aleksanteri hiihtää ja Aleksanteri kalastaa ja kyllä, Aleksanterilta käy myös rock'n'roll: hänestä on tehty useita hevi- ja rap-biisejä.

Mahtava teos: tällaista lisää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version