Culadasa (John Yates): The Mind Illuminated (2015)
I.
Meditaatiota harrastavat tuttavani ovat jo pidemmän aikaa hehkuttaneet Mind Illuminatedia. He käyttivät ilmaisuja kuten "olisinpa löytänyt tämän kirjan 10 vuotta sitten" tai "tämä on ylivoimaisesti paras kirja meditaatiosta mitä olen ikinä lukenut". Koska olin ajatellut palata meditaation pariin, päätin ottaa heidän suosituksestaan vaarin. Nyt kirjan lukeneena voin yhtyä heidän hehkutukseensa: Mind Illuminated on täyttä rautaa.
Nuorempana yritin meditoida aika ajoin. Ensimmäiset kokeiluni olivat joskus myöhäisessä teini-iässä, uudemman kerran kokeilin tosissani suunnilleen 25-vuotiaana. Kummallakaan kerralla en jaksanut harjoitella kovin pitkään. Olin lukenut kirjoja, joissa kerrotaan meditaatiosta, mutta en oikein tuntunut edistyvän. Ennemmin tai myöhemmin meditaatioharjoitukset alkoivat jäädä väliin ja lopulta loppuivat kokonaan.
Ja tässä kohtaa liityn kuoroon: kunpa Mind Illuminated olisi ollut olemassa silloin. Tässä kirjassa ennakoidaan kaikki vaikeudet, joita meditoijalle voi tulla, ja kerrotaan eri tapoja päästä vaikeuksien yli eteenpäin. Saavutin Mind Illuminatedin avulla enemmän edistystä kuukaudessa kuin ilman sitä olin saavuttanut vuodessa.
II.
Kirja on jaettu kymmeneen "vaiheeseen" ja niiden välissä oleviin "välinäytöksiin". Vaiheet kuvailevat aina hyvin yksityiskohteisesti jonkin tavoitteen, konkreettisia keinoja saavoittaa tavoite sekä kriteerit, joiden avulla voi arvioida, onko tavoite saavutettu. Kuten sanottu, kirjassa myös ennakoidaan vaikeuksia ja opetetaan keinoja selättää ne. Ohjeet on helppo ymmärtää eikä niissä ole tarpeetonta mystiikkaa. Päinvastoin, neljännessä vaiheessa Culadasa toteaa, että tässä vaiheessa meditoija alkaa usein nähdä näkyjä ja saada visioita. "Nämä ovat häiriöitä meditaatioharjoitukselle", hän toteaa ykskantaan. "Työnnä ne sivuun ja siirrä huomiosi takaisin hengitykseen". Täällä ei harrasteta mitään hippi-shamaani-sessioita vaan tehdään töitä! Takaisin hengityksen pariin siitä!
Välinäytöksissä Culadasa selittää kirjan taustalla olevaa teoriaa. Hän vetoaa sekä psykologisiin ja neurotieteellisiin tutkimuksiin että meditaatiosta kirjoitettuihin teksteihin. Tulee siis Buddhaa ja MRI-kuvauksia sekaisin. Olen nähnyt kirjoja, joissa tällainen yhdistelmä on tehty hörhöllä New Age tavalla, eikä kirjoittaja selvästi erottaisi hippokampusta virtahevosta. Mutta Culadasa on neurotieteiden tohtori, joka tietää mistä puhuu, eikä hän liioittele vedotessaan tieteelliseen tutkimukseen. Tämä tuo uskottavuutta kirjalle. Osaan heikommin arvioida, kuinka vakuuttavasti kirjoittaja tuntee buddhalaisen meditaatiokirjallisuuden, mutta minuun se meni täydestä.
III.
Kirjan tärkein anti oli huomion (attention) ja havaitsemisen (awareness) erottaminen toisistaan. Huomio kiinnittyy vain yhteen asiaan kerrallaan, mutta samaan aikaan edelleen havaitsee ja on tietoinen myös muista asioista. Kirjasta löytyvää esimerkkiä käyttääkseni: jos kuljetat täyttä teekuppia ravintolan halki, on huomiosi kiinnittynyt hyvin tarkkaan teekuppiin ja sen pintaan, mutta havaitset silti muut ihmiset, tuolit, pöydät jne: jos et havaitsisi, niin törmäilisit jatkuvasti. Samoin meditaatiossa huomio on kiinnittynyt koko ajan meditaation kohteeseen (yleensä hengitykseen), mutta samalla meditoija on tietoinen muistakin asioista.
Tämä oli minulle suunnattoman arvokas lähestymistapa. Huomion ja havaitsemisen sotkeminen oli aina minulle kompastuskivi aikaisemmissa meditaatiokokeiluissani. Olin kuvitellut, että kaikki ajatteleminen on huono asia, joten pidin havaintojen jatkumista merkkinä siitä, etten osaa meditoida. Mutta Mind Illuminated opettaa asian olevan aivan päinvastoin. Meditaatiossa ei vajota transsiin, jossa on täysin irti koko maailmasta: päinvastoin Culadasa varoittaa, että havaintokyvyn hiipuminen on huono merkki, joka yleensä johtaa vain nukahtamiseen.
Meditaatiossa ei harjoitella sinänsä ajatusten lopettamista, vaan huomion suuntaamista kiinteästi yhteen kohteeseen. Kun meditoija on kehittynyt tarpeeksi, hän siirtää huomionsa luontevasti sellaisiin kohteisiin kuin äärettömään avaruuteen ja ei-havaitsemiseen, jonka jälkeen voi päästä tilaan, jossa ajatteleminen loppuu kokonaan ja jäljelle jää vain tietoisuus ilman sisältöä. Mutta tämä tapahtuu vasta piiiiitkän harjoittelun jälkeen. Aloittelijan ei pidä sellaisesta edes haaveilla - ensimmäiset seitsemän vaihetta ovat vain sitä hengityksen aiheuttamiin tuntemuksiin keskittymistä.
Lopputavoitteena on valaistuminen, josta Culadasa käyttää yleensä nimitystä "Herääminen". Siinä vaiheessa mielen pitäisi jollain tavalla yhdistyä niin, etteivät alitajuiset prosessit enää vedä eri suuntiin ja aiheuta siten kaikenlaisia ongelmia, vaan koko mieli puhaltaa yhteen hiileen. Silloin ei enää ole kärsimystä, näkee todellisuuden suorempaan ja kaikkea sellaista kivaa, vaikkakin tässäkin kirjassa valaistumista kuvaillaan aika epämääräisesti. Ilmeisesti kaikki yritykset kuvailla valaistumista ovat tuomittuja epäonnistumaan, sillä sen voi kunnolla ymmärtää vasta sitten kun on jo valaistunut.
Culadasa sanoo myös, että valaistunut ihminen ei enää himoitse maallisia asioita vaan suhtautuu kaikkeen tyynesti, mutta toisaalta hän joutui juuri tänä vuonna eroamaan meditaatiokeskuksensa johdosta kun paljastui, että hänellä oli useita avioliiton ulkopuolisia seksisuhteita menossa. Että ehkä se himoitseminen ei ihan noin vain lopukaan.
IV.
Olen nyt meditoinut vuoden. En ole valaistunut: olen edennyt ehkä tasolle kolme tai neljä: joskus meditaatio sujuu paremmin ja joskus heikommin. Muutamia kertoja kun on mennyt poikkeuksellisen hyvin, olen saanut välähdyksiä niistä mielentiloista, joihin meditaatiossa voi päästä - ja ne ovat aika mahtavia. Se on ihan kuin jokin päänsisäinen sumu, jonka olemassaoloa ei ole koskaan huomannut, hälvenisi ja mieli tuntuu oikeasti kirkkaalta. Se on hieno tunne, joka kannustaa jatkamaan meditaatiota, etenkin kun kirjan mukaan tuo on vasta alkusoittoa ja sen jälkeen on tulossa ne OIKEASTI mahtavat mielentilat.
Toisaalta olen huomannut Mind Illuminatedin menetelmän huonon puolen: koska edistyminen on jaettu kymmeneen vaiheeseen, tulee ainakin minulle tunne, että tässä pitäisi jatkuvasti päästä etenemään vaiheelta toiselle. Ekasta vaiheesta pääsi aika nopeasti toisen tason harjoituksiin, siitä kesti joitain kuukausia kolmostason kykyihin - mutta nyt olen junnannut kolmannella tasolla varmaan puoli vuotta. Culadasa varoittaa kyllä, että alkuvaiheessa edistyminen voi olla hidasta, mutta silti jää tunne, että olen jotenkin huono tässä hommassa, kun en ole jo päässyt nelostasolle.
Tämä ei ehkä ole kaikkein paras tunne, mikäli haluaa oikeasti edetä mielen yhtenäistämisen suuntaan. Kymmenvaiheinen rakenne saa ainakin minussa heräämään vähän tarpeetonta suorituskeskeisyyttä. Jos kerran on tiedossa, että kolmos- ja nelosvaiheet kestävät pitempään kuin loput vaiheet yhteensä, olisi ne voinut vaikka pilkkoa vielä pienempiin vaiheisiin, jolloin tulisi tunne, että homma etenee koko ajan. Vaihtoehtoisesti kirjan olisi voinut jakaa vaikka kolmeen isompaan osaan (esim. vaiheet 1-3, 4-5, 6-10), jotka olisivat suunnilleen yhtä pitkiä ja joita ei olisi jaettu samalla tavalla välivaiheisiin.
Mutta tämä on lopulta aika pieni valituksen aihe ja osoittaa omalla tavallaan, kuinka vaikeaa tästä kirjasta on löytää mitään kritisoitavaa.
I.
Nuorempana yritin meditoida aika ajoin. Ensimmäiset kokeiluni olivat joskus myöhäisessä teini-iässä, uudemman kerran kokeilin tosissani suunnilleen 25-vuotiaana. Kummallakaan kerralla en jaksanut harjoitella kovin pitkään. Olin lukenut kirjoja, joissa kerrotaan meditaatiosta, mutta en oikein tuntunut edistyvän. Ennemmin tai myöhemmin meditaatioharjoitukset alkoivat jäädä väliin ja lopulta loppuivat kokonaan.
Ja tässä kohtaa liityn kuoroon: kunpa Mind Illuminated olisi ollut olemassa silloin. Tässä kirjassa ennakoidaan kaikki vaikeudet, joita meditoijalle voi tulla, ja kerrotaan eri tapoja päästä vaikeuksien yli eteenpäin. Saavutin Mind Illuminatedin avulla enemmän edistystä kuukaudessa kuin ilman sitä olin saavuttanut vuodessa.
Kirja on jaettu kymmeneen "vaiheeseen" ja niiden välissä oleviin "välinäytöksiin". Vaiheet kuvailevat aina hyvin yksityiskohteisesti jonkin tavoitteen, konkreettisia keinoja saavoittaa tavoite sekä kriteerit, joiden avulla voi arvioida, onko tavoite saavutettu. Kuten sanottu, kirjassa myös ennakoidaan vaikeuksia ja opetetaan keinoja selättää ne. Ohjeet on helppo ymmärtää eikä niissä ole tarpeetonta mystiikkaa. Päinvastoin, neljännessä vaiheessa Culadasa toteaa, että tässä vaiheessa meditoija alkaa usein nähdä näkyjä ja saada visioita. "Nämä ovat häiriöitä meditaatioharjoitukselle", hän toteaa ykskantaan. "Työnnä ne sivuun ja siirrä huomiosi takaisin hengitykseen". Täällä ei harrasteta mitään hippi-shamaani-sessioita vaan tehdään töitä! Takaisin hengityksen pariin siitä!
Välinäytöksissä Culadasa selittää kirjan taustalla olevaa teoriaa. Hän vetoaa sekä psykologisiin ja neurotieteellisiin tutkimuksiin että meditaatiosta kirjoitettuihin teksteihin. Tulee siis Buddhaa ja MRI-kuvauksia sekaisin. Olen nähnyt kirjoja, joissa tällainen yhdistelmä on tehty hörhöllä New Age tavalla, eikä kirjoittaja selvästi erottaisi hippokampusta virtahevosta. Mutta Culadasa on neurotieteiden tohtori, joka tietää mistä puhuu, eikä hän liioittele vedotessaan tieteelliseen tutkimukseen. Tämä tuo uskottavuutta kirjalle. Osaan heikommin arvioida, kuinka vakuuttavasti kirjoittaja tuntee buddhalaisen meditaatiokirjallisuuden, mutta minuun se meni täydestä.
III.
Tämä oli minulle suunnattoman arvokas lähestymistapa. Huomion ja havaitsemisen sotkeminen oli aina minulle kompastuskivi aikaisemmissa meditaatiokokeiluissani. Olin kuvitellut, että kaikki ajatteleminen on huono asia, joten pidin havaintojen jatkumista merkkinä siitä, etten osaa meditoida. Mutta Mind Illuminated opettaa asian olevan aivan päinvastoin. Meditaatiossa ei vajota transsiin, jossa on täysin irti koko maailmasta: päinvastoin Culadasa varoittaa, että havaintokyvyn hiipuminen on huono merkki, joka yleensä johtaa vain nukahtamiseen.
Meditaatiossa ei harjoitella sinänsä ajatusten lopettamista, vaan huomion suuntaamista kiinteästi yhteen kohteeseen. Kun meditoija on kehittynyt tarpeeksi, hän siirtää huomionsa luontevasti sellaisiin kohteisiin kuin äärettömään avaruuteen ja ei-havaitsemiseen, jonka jälkeen voi päästä tilaan, jossa ajatteleminen loppuu kokonaan ja jäljelle jää vain tietoisuus ilman sisältöä. Mutta tämä tapahtuu vasta piiiiitkän harjoittelun jälkeen. Aloittelijan ei pidä sellaisesta edes haaveilla - ensimmäiset seitsemän vaihetta ovat vain sitä hengityksen aiheuttamiin tuntemuksiin keskittymistä.
Lopputavoitteena on valaistuminen, josta Culadasa käyttää yleensä nimitystä "Herääminen". Siinä vaiheessa mielen pitäisi jollain tavalla yhdistyä niin, etteivät alitajuiset prosessit enää vedä eri suuntiin ja aiheuta siten kaikenlaisia ongelmia, vaan koko mieli puhaltaa yhteen hiileen. Silloin ei enää ole kärsimystä, näkee todellisuuden suorempaan ja kaikkea sellaista kivaa, vaikkakin tässäkin kirjassa valaistumista kuvaillaan aika epämääräisesti. Ilmeisesti kaikki yritykset kuvailla valaistumista ovat tuomittuja epäonnistumaan, sillä sen voi kunnolla ymmärtää vasta sitten kun on jo valaistunut.
Culadasa sanoo myös, että valaistunut ihminen ei enää himoitse maallisia asioita vaan suhtautuu kaikkeen tyynesti, mutta toisaalta hän joutui juuri tänä vuonna eroamaan meditaatiokeskuksensa johdosta kun paljastui, että hänellä oli useita avioliiton ulkopuolisia seksisuhteita menossa. Että ehkä se himoitseminen ei ihan noin vain lopukaan.
IV.
Olen nyt meditoinut vuoden. En ole valaistunut: olen edennyt ehkä tasolle kolme tai neljä: joskus meditaatio sujuu paremmin ja joskus heikommin. Muutamia kertoja kun on mennyt poikkeuksellisen hyvin, olen saanut välähdyksiä niistä mielentiloista, joihin meditaatiossa voi päästä - ja ne ovat aika mahtavia. Se on ihan kuin jokin päänsisäinen sumu, jonka olemassaoloa ei ole koskaan huomannut, hälvenisi ja mieli tuntuu oikeasti kirkkaalta. Se on hieno tunne, joka kannustaa jatkamaan meditaatiota, etenkin kun kirjan mukaan tuo on vasta alkusoittoa ja sen jälkeen on tulossa ne OIKEASTI mahtavat mielentilat.
Toisaalta olen huomannut Mind Illuminatedin menetelmän huonon puolen: koska edistyminen on jaettu kymmeneen vaiheeseen, tulee ainakin minulle tunne, että tässä pitäisi jatkuvasti päästä etenemään vaiheelta toiselle. Ekasta vaiheesta pääsi aika nopeasti toisen tason harjoituksiin, siitä kesti joitain kuukausia kolmostason kykyihin - mutta nyt olen junnannut kolmannella tasolla varmaan puoli vuotta. Culadasa varoittaa kyllä, että alkuvaiheessa edistyminen voi olla hidasta, mutta silti jää tunne, että olen jotenkin huono tässä hommassa, kun en ole jo päässyt nelostasolle.
Tämä ei ehkä ole kaikkein paras tunne, mikäli haluaa oikeasti edetä mielen yhtenäistämisen suuntaan. Kymmenvaiheinen rakenne saa ainakin minussa heräämään vähän tarpeetonta suorituskeskeisyyttä. Jos kerran on tiedossa, että kolmos- ja nelosvaiheet kestävät pitempään kuin loput vaiheet yhteensä, olisi ne voinut vaikka pilkkoa vielä pienempiin vaiheisiin, jolloin tulisi tunne, että homma etenee koko ajan. Vaihtoehtoisesti kirjan olisi voinut jakaa vaikka kolmeen isompaan osaan (esim. vaiheet 1-3, 4-5, 6-10), jotka olisivat suunnilleen yhtä pitkiä ja joita ei olisi jaettu samalla tavalla välivaiheisiin.
Mutta tämä on lopulta aika pieni valituksen aihe ja osoittaa omalla tavallaan, kuinka vaikeaa tästä kirjasta on löytää mitään kritisoitavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti