Siirry pääsisältöön

Tyranniasta (Timothy Snyder)

Tämä oli lyhyt Trumpin vastainen pamfletti - todella lyhyt. Suunnilleen puolet sivuista on tyhjiä, varsinaista tekstiä on varmaan alle 50 sivua. 

Kirjassaan Snyder lähinnä kertasi ne keinot, joilla natsit pääsivät 1930-luvulla valtaan ja etsi analogioita Trumpin toiminnasta. Melko tylsää, siis. Välillä Snyderin analogiat ovat toimivia, esim. verratessaan Hitlerin ja Trumpin suhtautumista totuuteen. Usein ne kuitenkin ovat aika kaukaa haettuja. Äärimmäisin esimerkki on se, kun Snyder kertoo Trumpin käyttäneen yksityistä turvafirmaa kampanjatilaisuuksissaan, ja rinnastaa tämän SS:ään. Joo ei, Snyder, ei näin.

Tylsistymisen välttämiseksi aloin testata, miten hyvin Snyderin teesit sopisivat myös Trumpin kiihkeimpiin vastustajiin, ns. kampusvasemmistoon. Jos termi ei ole tuttu, niin kyseessä on porukka, jotka  kannattavat tiukkaa intersektionaalista vasemmistolaisuutta. He yrittävät mm. kaikin voimin estää oikeistolaisten luennoitsijoiden puheita yliopistoissa ja heidän mukaansa Trumpin nimen kirjoittaminen kampuksen jaljakäytävään on vihapuhetta. 

Aika monia Snyderin ohjeista voisi hyvin pienin muutoksin soveltaa myös kampusvasemmistoa vastaan, toisinaan jopa sopivammin kuin Trumpia vastaan (esim. Snyderin kehoitukset uskaltaa olla eri mieltä muiden kanssa, vaikka se tuntuisi vaaralliselta: Trumpin haukkuminen on suorastaan kansanhuvi, mutta kampusvasemmiston kritisoinnista voi menettää työnsä).

En osaa sanoa, kertooko tämä hevosenkenkäteoriasta vaiko vain siitä, että natsikortin heiluttelu on yllättävän helppoa. Natsit tekivät kaikenlaista, joten jos on valmis vääntämään tarpeeksi hataria vertauksia, niin mitä tahansa poliittista toimintaa voi verrata natseihin.

Vaikka Sipilää! Hän halusi rajoittaa ammattiliittojen valtaa, IHAN KUIN HITLER. "Kaiken maailman dosentit"-heitto osoittaa natsityylistä intelligentsian halveksuntaa. Tämä on hauskaa! Pakkopalautukset tuovat tietenkin mieleen lopullisen ratkaisun. Ja niin edespäin. Natsivertausten tekeminen on niin helppoa, että se ei oikein vakuuta.

Jos natsien valtaannousu ei ole tuttu aihe, voi olla, että Tyranniasta on ihan kiinnostava teos, mutta minulle tässä ei ollut mitään uutta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version