Kalevalasavotta

(Tämä on alunperin julkaistu pieninä pätkinä kuukauden ajan, ja sai alkunsa uudenvuodenlupauksesta.)

Ensimmäinen runo

"Mieleni minun tekevi

Aivoni ajattelevi"

...ja sata riviä lisää alustusta siitä, kuinka kohta alkaa kovat jutut.

Kalevala yllätti minut kuin talvi autoilijan: eihän tätä tekstiä olekaan lainkaan niin vaikeaa lukea kuin etukäteen pelkäsin. Joo, aina välillä on outoja sanoja. Itse asiassa koko teoksen KAHDEKSAS sana oli jo WTF-osastolta ("saa'ani"?), mutta kyllä useimmat vähintään kontekstista tajuaa. Ja onneksi voi välillä katsoa Googlesta, vaikkakaan läheskään kaikkiin sanoihin ei netistä löydä selvennystä. WHAAT? Netistä ei löydy jotain?!? Kyllä nyt digiusko koki kolahduksen!

...mutta asiaan. Ekassa runossa alkusanojen jälkeen esitellään Ilmatar, joka laskeutuu veteen ja tulee raskaaksi merestä. Ei siinä mitään, mutta lapsen pahus ei suostu syntymään, ja Ilmatar kiroaa kohtaloaan.

No, sitten luodaan maailma. Paikalle tuli sotka, joka muni Ilmattaren polvelle munat, jotka meni rikki ja niistä syntyi maa, aurinko, kuu jne. Seuraavaksi Ilmatar muovaa maata. Kertoo paljon siitä, millaisen kansan eepos tämä on, kun auringon ja kuun luomiseen jälkeen luodaan kala-apajia ja lohivesiä. Symppistä! Pitäkää Eedeninne; meille piisaa sileät rannat!

No, lopulta Väinö syntyy. Tässä kohdassa Kalevalasta löytyy vitsi: Väinämöinen oli kohdussa "kolmekymmentä kesää, yhen verran talviakin". HEH HEH. Kyllä on puujalkaa!

Toinen runo

Väinämöinen ja Sampsa Pellervoinen istuttavat puita maan täyteen. Tammi kasvaa niin isoksi, että se peittää auringon ja kuun.

Väinämöinen pyytää Ilmatarta lähettämään jonkun veden väestä kaatamaan puun. Sitten mennään aika happoisalle vaihteelle: vedestä nousee peukalon mittainen mies (?), joka on pukeutunut yltä päältä vaskivaatteisiin(?!). Kun Väinämöinen epäilee, pystyykö noin pieni mies kaatamaan mahtavan puun, on vaskiäijä yhtäkkiä kasvanut jättikokoiseksi, "syltä oli silmien välitse" (?!?).

Se sitten kaatoi tammen ja ilmeisesti häipyi, koska emme kuule hänestä enää mitään. (?!?!?)

Ehkä tässä pikkuvaskiukossa oli joku juju, mutta se jäi minulta hoksaamatta.

3.-5. runo (Aino)

Ensin Väinämöinen on kilpalaulannassa Joukahaisen kanssa. III runoa lukiessa sai selata sanakirjaa aika tiuhaan, koska tässä oli paljon maatöihin ja sellaisiin liittyviä vanhoja sanoja: esim. korja (hevosen vetämä reki), rahje (nahanpala, jolla kiinnitetään länget aisoihin), vemmel (valjaiden osa), auma (kumpu, jossa säilytetään maatilan tuotteita ulkona) jne. Ei näiden merkitystä olisi ollut pakko tarkistaa, sillä kontekstista on yleensä aika selvää, että joistain hevosvarusteista on puhe, mutta tällaista minä teen huvin vuoksi.

Kuten tunnettua, Joukahainen häviää kilpalaulannan 6-0 ja uhkaa vajota kokonaan suohon. Jouko yrittää tarjota lunnaaksi hengestään hevosiaan, jousiaan, tiluksiaan jne, mutta Väinämöisellä on aina swägimpää kamaa. Lopulta Joukahainen tarjoaa siskoaan vaimoksi, ja tämä kelpaa vanhalle pukille hyvin.

Joukahaisen äiti on onnessaan, kun saa mahtimiehen vävyksi, mutta Aino itse ei lievästi sanottuna diggaa ajatuksesta. Aino tylyttää: "Parempi meressä olla, alla aaltojen asua, kuin olla vanhalla varana, turvana tutisijalla, sukkahansa suistujalla, karahkahan kaatujalla" BURN.

Aino ui sitten kivelle, joka upposi ja Aino upposi mukana. Kun Ainon äiti kuuli tästä, hän itkien sätti itseään: "Elkätte emot poloiset, sinä ilmoisna ikänä, tuuitelko tyttäriä, lapsianne liekutelko, vastoin mieltä miehelähän, niinkuin mie emo poloinen, tuuittelin tyttöjäni, kasvatin kanasiani!"

(Tämä kuulostaa muuten minun korviini tosi vahvasti Lönnrotin keksimältä jutulta, ja veikkaan, ettei sitä alkuperäisessä aineistosta löydy - se sopii vähän liian mukavasti fennomaaniseen kansansivistysprojektiin.)

Väinämöinen käy kalassa ja saa oudon kalan. Kala pääsee karkuun ja ilmoittaa olevansa Aino. Väinämöinen yrittää pyydystää kalan uudelleen niin sanoin kuin verkoin, muttei onnistu. Tästä hän kovasti mielensä pahoittaa ja pyytää äitivainajaltaan neuvoa.

(Vainajalta? Missä välissä Ilmatar on kuollut? Kalevalassa ei aina ole ihan hirveästi tolkkua. Tästä huomaa kyllä, että se on koottu välillä ilmeisesti aika sekalaisesta aineistosta)

Äiti neuvoo haudan takaa Väinämöistä lähteä hakemaan vaimoa Pohjalasta, jossa on fresheimmät mimmit: "Ei Joukon jorottaria, ei Lapin lapsilönttäreitä"!

BURN takaisin!

6.-8. runo (Väinämöinen Pohjolassa)

Joukahainen päättää kostaa siskonsa kuoleman ja ampuu Väinämöistä kohti, tappaen tämän hevosen. Väinämöinen lentää veteen ja ajelehtii yhdeksän päivää merellä, kunnes kokkolintu onkii äijän vedestä ja heittää Pohjolan rannalle.

Siellä Väinämöinen toimii sankarin elkein: hän jää rannalle makaamaan liikuttamatta eväänsäkään ja itkee surkeaa kohtaloaan. Kuten aiemmin totesin: tämä on hyvin tietynlaisen kansan eepos.

Eikä Väinämöisen nöyryytykset tähän lopu! Pohjan akka löytää ukon ja hoivaa kuntoon. Hän on oikein vieraanvarainen, mutta kun Väinö ikävöi kotiin, vaatii akka maksuksi kotireissusta Sampoa. Väinämöisen on pakko myöntää, ettei hänestä ole Sammon takojaksi, mutta lupaa lähettää Ilmarisen hommiin. 

Eikä siinäkään vielä kaikki! Väinämöinen vielä riiastelee Pohjan tytärtä ennen lähtöään, mutta tähän rautakautiseen Shania Twainiin ei noin vain vaikutusta tehdä: hän vaatii kaikkia urotekoja toistensa jälkeen eikä olemoksiskaan, vaikka Väinämöinen mm. vetää munan solmuun (kananmunan? Toivottavasti?).

Viimeinen uroteko olisi veneen veisto, mutta siinä työssä Väinämöinen onnistuu lyömään itseään kirveellä jalkaan oikein forcella: "Jo veri jokena juoksi, hurme koskena kohisi". Eikä tietäjä iänikuinen tietty just silloin muistanut parantamisloitsua. 

No, ukolle tuli sitten kiire lähteä parantajaa etsimään, joten kosioreissu ei mennyt tälläkään kertaa ns. putkeen. 

Se reissu ei sitten ollut Väinämöiselle mikään kunnian hetki.

9. runo (Raudan synty)

Tämä oli ässää kamaa. Väinämöinen kertoo parantajalle raudan synnyn, jotta tämä voisi parantaa raudan tekemän haavan.

Tässä on kunnon mytologiameininkiä. Kolme luonnotarta valutti maitoa rinnoistansa "Ku on lypsi mustan maidon, siitä syntyi meltorauta, Ku on valkean valutti, siit' on tehtynä teräkset, Ky on puikutti punaisen, siit' on saatu rääkyrauta"

(Tässä välissä piti tarkistaa, mitä on "meltorauta" tai "rääkyrauta". Siitä alkoi Wikipedia-samoaminen, jolla olen osittain edelleen. Raudan ja teräksen valmistus onkin näemmä yllättävän monivaiheinen prosessi - joka on myös yllättävän kiinnostavaa. Nyt tiedän enemmän vaikka masuuneista kuin olisin koskaan uskonut haluavani tietää.)

Ilmarinen löysi raudan ja sulatti sen ahjossa. Tuskanhiessään rauta lupasi olla vahingoittamatta ihmisiä, jos vain pääsisi pois. Ilmarinen käskee mehiläistä hakemaan mettä raudan karkaisua varten, mutta tämä päättää vähän trollata ja tuokin kaikkea kyykäärmeen myrkkyä ja sellaista. Rauta myrkyttyy siitä, pettää lupauksensa ja käy vainoamaan ihmisiä.

Parantaja kuulee stoorin ja herjaa rautaa petturiksi. Siitä haava tokenee.

Seppiä pidettiin aikanaan ymmärtääkseni tietynlaisina taikureina, eikä varsinaisesti ihme - teräksen valmistaminen on aikamoinen prosessi. Tämän tyyppiset tarinat sopivat hyvin ajatukseen siitä, että metallinkäsittelyyn on melko ufohommaa.

10. runo (Sammon taonta)

Nyt ollaan Kalevalan ytimessä. Kaikki tietävät, että Ilmarinen takoi Pohjan akalle Sammon, mutta ainakin minulle oli jäänyt motivaatio vähän epäselväksi. Miksi se taas tekikään niin?

No, lyhyesti sanottuna Väinämöinen kusetti Ilmarista. Muistanette 8. runon, jossa Väinämöinen lupaa Louhelle Sammon palkkioksi siitä, että Pohjan akka opastaa hänet kotiin. No, kotiin päästyään Väinö jujuttaa Seppo Ilmarisen kiipeämään kuuseen, josta ukon taikoma myrskytuuli nappa sepän mukanaan ja kuljettaa Pohjolaan, jossa Louhi jo odottaa. Ei siinä muuta kuin Sampoa rakentamaan.

Ilmarinen muuten ei ihan hirveästi vastustele ihmekoneen rakentamista, vaikka hänet on aika pitkälle huijattu tähän tilanteeseen. Seppo ei minun silmiini vaikuta ihan 100% neurotyypilliseltä: vaikka hän voisi ihan oikeutetusti valittaa siitä, että hänet on tuotu Pohjolan vasten tahtoaan, hän selkeästi innostuu Sammon rakentamisen tuomasta haasteesta ja alkaa toteuttaa projektiaan aika monomaanisesti. Nerd pride! Respect!

11.-15. runo (Lemminkäinen)

Jos on lukenut Koirien Kalevalan, on yleisesti ottaen saanut kansalliseepoksen juonesta aika hyvän yhteenvedon, mutta Lemminkäisen kohdalla menettää PALJON. Lemminkäinen on nimittäin tosi gangsta, joka uhoaa listivänsä jengiä huvixeen ja bylsivänsä kaikki mimmit. Straight Outta Saarela!

Eikä se vain uhoamiseksi jää, sillä Lemminkäinen on panomies. Kyllikin kosioretkellä se käy kaikki Saaren mimmit läpi. Ainoa, jota Ahti Saarelainen ei saa kellistettyä on Kyllikki, mutta pieni naisenryöstö ratkaisee tämänkin ongelman.

Vanha playa ei kuitenkaan noin vain sopeudu avioelämään, joten Lemminkäinen dumppaa Kyllikin ja lähtee Pohjolaan vikittelemään Pohjan neitoa. Äiti estelee, mutta Lemminkäinen ei turhia murehdi. Hän lähtee reissuun ja jo matkalla haastaa riitaa ja pistää jengiä kylmäksi.

Louhi vaatii vanhaan tyyliinsä kosijalta urotekoja, mutta Lemminkäinen tarttuu haasteeseen ja kaataa Hiiden hirven & hevosen. Tuonelan joutsenen metsästyksen aikana Saarelan 2pac joutuu katalasti North Siden possen ampumaksi & paloittelusurmatuksi.

Homma näyttää heikolta, mutra onneksi mutsi tulee pelastamaan. Lemminkäisen äiti on kunnon badass, joka ei kuuntele Louhen urputuksia vaan tulee iholle: "Horo, kerrot mihin pojan lähetit tai niittaan sut tähän paikkaan!".

Lemminkäisen äiti sitten haravoi pojan jäänteet joesta ja Frankenstein-tyyliin kursii sen uudelleen kasaan. Mehiläisen tuoman meden avulla poika saadaan taas elävien kirjoihin. Zombi-Ahti olisi heti jatkamassa Pohjan neidon vikittelyä, mutta mutsi toteaa, ettei kundin Kung-Fu ole tarpeeksi vahvaa; aika palata himaan.

16.-17. runo (Vipunen)

Palaamme Väinämöisen toilailuihin. Hän yrittää edelleen rakentaa venettä, mutta häneltä puuttuu kolme sanaa. Ensin Väinämöinen lähtee Manalaan sanoja etsimään, muttei löydä, eikä meinaa päästä edes Tuonelasta pois.

(Mainittakoon, että kun Tuonen neito kyselee, mikä Väinömöisen lähetti Manalaan, Väinö yrittää koko ajan kusettaa ja keksii vaikka mitä stooreja, mutta mikään ei mene läpi. Väinämöisellä ei edelleen mene kovin lujaa.)

No, V pääsee pois Manalasta ja lähtee Antero Vipusen luokse sanoja etsimään. Vipunen ei kuitenkaan ole kovin vieraanvarainen vaan nielee Väinön partoineen päivineen. Väinämöisellä ei EDELLEEN mene kovin lujaa.

Mutta sitten Väinämöinen näyttää, miksi häntä pidetään kovana jätkänä; hän pistää itselleen jätin vatsassa mukavat oltavat ja pystyttää sinne sepän pajan! Vipusta alkaa närästää oikein kunnolla, ja vaikka Antero manaa kiusaajaa kymmenen sivun ajan pois sisuksistaan, ei Väinämöisellä ole kiirettä mihinkään. Silloin Vipusen pitää kertoa kaikki tietonsa Väinämöiselle, joka lähtee sitten tyytyväisenä himaan ja saa veneen valmiiksi.

Tämä oli ihan viihdyttävä välipätkä.

18.-19. runo (Pohjan neidon kosinta)

Väinämöinen lähtee taas riiaamaan Pohjan neitoa. Matkalla hän törmää Ilmarisen siskoon Annikkiin, joka tiedustelee, mihin hän on matkalla. Väinämöinen yrittää taas kusettaa, mutta TAASKAAN hänen valheensa eivät uppoa. Väinämöinen: maailman huonoin valehtelija.

Annikki sitten usuttaa veljensä lähtemään myös kosioreissulle, ja Pohjan neito saa valita mieleisensä. Ja taas Väinämöinen saa lyhyen korren: "Mene en Väinölän ukolle, ikivanhalle varaksi: vaiva vanhasta tulisi, ikävä iällisestä." Väinämöisellä ei kyllä koskaan flaksi käy. Muutenkin Väinämöinen on pärjännyt seikkailuissaan tähän mennessä huomattavasti heikommin kuin olisin kuvitellut: hän on lähinnä epäonnistunut monilla eri tavoilla. Vipus-seikkailu päättyi tosin hyvin, mutta ei sekään mennyt kokonaisuudessaan ihan täysin putkeen.

Ilmarinen lähtee sitten Louhin käskystä urotekoja tekemään: kyntää kyisen pelon ja sitä rataa. Toisin kuin Lemminkäinen, saa Ilmarinen kaikki hommat hoidetuksi ja vihdoin Pohjan neidon häitä päästään viettämään.

Yhdessä uroteossa Ilmarinen takoo metallista kotkan, jonka kuvailussa käytetään hauskaa vähättelyn ja liioittelun yhdistelmää: "ei ollut kokko pienen pieni, eikä aivan suuren suuri, suu on sen satoa syltä, kita kuusi koskellista". Tätä samaa tyyliä käytetään Kalevalassa monesti muulloinkin: kun jonkun todetaan olevan "ei pienen pieni eikä suuren suuri" tai "keskikokoinen", niin heti perään se kuvataan aivan naurettavan jättikokoiseksi. Se on hyvin hilpeää.

20.-21. runo (Häävalmistelut)

Sitten tulee liuta häihin liittyviä runoja - ja onkin ihan ymmärrettävää, että sellaisia Lönnrot sai varmaan kerättyä aika kasan. Häissä ihmiset haluavat kuitenkin pitää perinteistä kiinni, joten varmaan runonlaulaja kutsutaan paikalle myös senkin jälkeen, kun muuten runoja ei enää pahemmin kuunnella.

Tässä alussa teurastetaan "ei pieni eikä suuri" sonni, ts. niin järkyttävän iso otus, ettei kukaan saa sitä hengiltä. Ja taas apuun tulee vedestä noussut hemmo, tällä kertaa ei vaski- vaan kivivarusteissa. Oikeasti, mikä juttu tämä on? Jos kukaan ei ole tarpeeksi kova dude johonkin hommaan, niin merestä nousee pieni ukko, joka hoitaa asiat kuntoon. Täh? Onko tämä jotain symboliikkaa, ja jos on niin mitä hittoa se symboloi?

Anyway, sitten tulee oluen panemista, joten oluen synty käydään läpi. Perusmytologiaa, ihan jees.

Sitten häissä Väinämöinen laulaa runoja ja kaikilla on niin mukavaa, paitsi Lemminkäisellä, jota ei ole kutsuttu geimeihin. Pohjan akka erikseen sanoo piialle: "Kutsu kaikki jotka näet, paitsi Ahti Saarelaista". Tylyä!

22.-23. runo (Morsiamen itkettäminen ja opastus)

Morsiamen itkettäminen olikin minulle ennestään melko tuntematon perinne, kun ei minua jostain syystä ole hirveästi naisten polttareihin kutsuttu. Mutta ideana on siis saada morsian itkemään muistelemalla, miten hyvät olot hänellä on ollut kotona ja miten kurjasti häntä sitten saatetaan kohdella "miehelässä". Jos morsian ei itke häissään, itkee hän koko ikänsä, kuului ilmeisesti sanonta.

Pohjan akka osaa itketyshommat, ja kohta neidolta pääsee parku. Sinänsä Kalevalassa mimmit ovat aina varsinaisia mammareita: aina kun joku Lemminkäinen, Väinämöinen tai Ilmarinen pistää iskurepliikit peliin, vastaavat beibet aina, että jäävät mieluummin himaan leppoisiin oloihin ison ja emon luokse.

Kun neito saatiin valittamaan, millaisen virheen hän onkaan tehnyt ja kuinka naimisiinmeno on tyhmin idea ikinä, kääntävät valmistelijat kelkkansa niin nopeasti että heikompi voi saada niskamurtuman: äkisti he yhtenä suuna toteavat, että itse asiassa avioliiton satamassa on 100% parempaa meininkiä kuin sinkkuna.

Sitten morsian saa neuvoja avioliittoa varten. Nämä kuulostavat semijärkeviltä näin nykylukijankin korviin, toisin kuin eräät sulhasen neuvot, joista lisää ensi kerralla. Tule iloisin mielin taloon, ole kohtelias kaikille, noudata talon tapoja vaikka ne ovatkin erilaiset kuin himassa, pysy ahkerana jne. Tosin sananmukaisesti neuvoja noudattaen morsian saisi raataa kovemmin kuin orja, mutta oletan tässä olevan mukana roima annos Kalevalan hilpeää liioittelumeininkiä.

Morsiamen ohjeet loppuvat masentavasti siihen, kun kerjuuakka kertoo oman surkean avioliittonsa tarinan: mies oli väkivaltainen, sukulaiset karmeita, eikä talosta karkaaminenkaan loppunut hyvin: kun akka yritti palata lapsuuskotiin, oli siellä vanhemmat kuollut ja veljen vaimo oli hirveä bitch, joka kohteli akkaparkaa kaltoin. Että sellaista.

24.-  25. runo (Sulhon neuvonta ja kotiinpaluu)

Sulhasellekin jaetaan neuvoja. Ne alkavat ylistämällä sulhasen tuuria, kun on saanut niin hyvän naisen rinnalleen. Sitten kehotetaan antamaan vaimolle sopivasti hommaa, että se pääsee näyttämään taitonsa, muttei laittamaan liiaksi raatamaan. Kuulostaa järkevältä tähän saakka. Sitten sanotaan, ettei pidä hakata vaimoa eikä antaa sukulaistenkaan piestä, mikä kuulostaa myös... varsin kohtuulliselta.

Mutta entä jos vaimo ei tottelekaan? Siihen on monivaiheinen neuvo:
- Ensimmäisenä vuonna pitää sanallisesti neuvoa.
- Toisena vuonna voi moittia "silmän iskennällä", eli varmaan vihaisilla katseilla.
- Kolmantena vuonna voi jo polkea jalkaa.
- Neljäntenä vuonna voi hakea korren ulkoa ja sillä läimäyttää vaimoa. Mutta ei sentään raipalla tai vitsalla!
- ... koska näiden vuoro tulee vasta viidentenä vuonna.

Ja neuvojilla on vaimon hakkaamiseenkin vinkkejä: älä hakkaa ulkona vaan sisällä, äläkä lyö silmille, ettei naapurit näe mustaa silmää ja pilkkaa sinua sen vuoksi. Koska SE olisi karmeaa!

Tällä mennään! Jostain syystä minulle ei tällaisia neuvoja kerrottu ennen omia häitäni.

Sitten hääpari saapuu Ilmarisen kotiin, jossa heidät otetaan avosylin vastaan. Väinämöinen laulaa heidän tervetulleiksi ja kiittelee koko talonväkeä. Siinä yhteydessä hän kiittelee myös "patvaskan" ja "saajanaisen", joten taas piti googlailla. Patvaska oli jonkinlainen häiden seremoniamestari, jolla oli myös taikavoimia hääparin suojelemiseksi pahoilta hengiltä / silmiltä sekä avio-onnen lisäämiseksi. Saajanainen oli patvaskan puoliso, joka hoiti oman osansa riiteistä.

25. runo päättyy hyvin erikoisesti: ihan runon lopussa Väinämöinen rikkoo rekensä, eikä kukaan osaa korjata sitä, joten LUONNOLLISESTI Väinämöisen pitää käydä pikaisesti Manalassa hakemassa uusia puita reen korjaamista varten. Tämä kohtaus kestää oikeasti varmaan alle puolen sivun verran: "Ai, reki on rikki? No, käväisen pikaiseen Prismassa hakemassa varaosia. Äh, sanoinko Prismassa? Tarkoitin siis Tuonelaa. No niin, homma hoidettu." What?

26.-27. runo (Lemminkäinen Pohjolassa)

Woo-hoo, Lemminkäisen paluu! Oli jo ikävä: Ahti Saarelainen on totaalisesti suosikkihahmoni koko kirjassa.

Lemminkäistä risoo, kun häntä ei kutsuttu häihin, joten hän päättää tavoilleen uskollisena lähteä rettelöimään. Pohjolaan ei kuitenkaan niin vain mennä, sillä tiellä on kaikenlaista vaaraa: tulisia jokia, villipetoja ja sellaista. Mutta Ahti loitsii kaikki esteet nurin.

Kuolema selvästi puki Lemminkäistä: hän vaikuttaa paljon mahtavammalta loitsijalta palattuaan haudasta. Ihan kuin Gandalf, paitsi reteempi.

Pohjolassa hän istuu penkille isännän elein ja käy uhoamaan paikallisille. Häntä ei oteta varsinaisesti avosylin vastaan, mutta Ahti ei dissauksesta piittaa vaan vastaa samalla mitalla takaisin.

Pohjolan isäntää alkaa kutsumaton vieras vituttaa, joten hän haastaa tämän taisteluun. Jep, se oli virhe. Hyvin viihdyttävän loitsubattlen jälkeen tulee miekkamittelö, jonka päätteeksi Lemminkäinen iskee Pohjolan isännältä tylysti pään irti. Ei kannata mesota Saarelan gangstan kanssa!

28.-30. runo (Lemminkäisen pako ja sotaretki)

Pohjan akka ei hirveästi diggaa siitä, että hänen miehensä tapettiin, joten Lemminkäisen pitää painua hetkeksi haneen, Pohjolan sotaväkeä piiloon. Hän löytää itselleen sopivan saaren, jossa hän heti hurmaa kaikki naiset loitsutaidoillaan ja tyylilleen uskollisesti vaihtaa mimmiä joka ilta. "Tuhat tunsi morsiota, sa'an leskiä lepäsi"

Paikalliset miehet eivät tätä katso hyvällä, vaan päättävät listiä Saarelan auervaaran. Lemminkäinen pääsee loitsujensa avulla karkuun. Mutta voi! Lemminkäisen hurvitellessa saarella oli Pohjolan väki polttanut hänen kotinsa. Onneksi mutsi oli säästynyt hengissä, mutta tokihan sitä pitää kostoretkelle lähteä.

Hän ottaa avukseen Tieran, joka on ilmeisesti joku Lemminkäisen vamha frendi. Tiera on heti valmis sotimaan, vaikka kotiväki yrittää yllättävillä ilmaisuilla muistuttaa, että hän on vasta mennyt naimisiin: "vielä on nännit näppimättä, rinnat riuahuttamatta"!

Tiera ei jää nännejä näppimään, vaan lähtee sotaan. Reissussa käy kuitenkin kuin Napoleonille Moskovassa: Pojjan akka lähettää pakkasen, joka hyydyttää taisteluinnon. Kundit pääsevät vain vaivoin takaisin himaan, ja siihen loppuu Lemminkäisen seikkailut tältä erää.

HARMI. Lemminkäinen on niin paras. Olisin lukenut koko kirjan hänen rap-miehen elkeistään. Väinämöisestä kaikki aina puhuu, että se on kova jätkä, mutta se tähän mennessä on tehnyt aika vähän. Väinämöinen on kuin joku Pepe Willberg, jolla on kovan rokkijäbän maine, mutta kukaan ei oikein muista, miksi. Lemminkäinen puolestaan on pelkkää actionia; Kalevalan Cheek.

31.-33. runo (Kullervon nuoruus)

Kullervo on aivan hillittömän hauska stoori. En ole varma, onko se hauskaksi tarkoitettu, mutta minä nauroin parhaimmillaan vedet silmissä. Se on niin överisti traaginen, että se menee mustan komedian puolelle.

Kalervo ja Untamo olivat veljeksiä, jotka riitelivät paljon. Siinä sitten kävi niinkuin veljesriidoissa joskus käy: Untamo päätti tappaa koko Kullervon suvun. Yksi raskaana ollut nainen jäi sotavangiksi ja tämä synnytti Kullervon. Kolmikuisena poika sanoi ekat sanansa, jotka eivät olleet "mamma" tai "amppu", vaan "Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat!"

Untamo toteaa, että tämä nappula on parempi pistää hengiltä, mutta se ei noin vain onnistukaan. Tämä oli mahtava kohta, siinä oli samaa henkeä kuin vanhoissa Maantiekiitäjä-piirretyissä. Untamo yrittää kuin Kelju K. Kojootti juonia kaikenlaista Kullervon pään menoksi, mutta poika pahus ei vain suostu kuolemaan. Ei auta heittää tynnyrissä mereen: se nousee pinnalle kalastelemaan. Sitten vähän lisää kierroksia: Untamo yrittää polttaa pojan roviolla, mutta mokoma vain kohentaa liekkejä kokon keskellä. Hirttämisen luulisi tepsivän, mutta vielä mitä: "Ei ole Kullervo kaonnut, kuollut poika hirsipuuhun! Poika puuta kirjoittavi pieni piikkonen käessä."

Untamo tuskastuu ja päättää sitten laittaa pojan töihin, jos sitä ei kerran hengiltä saa. Mutta Kullervo sabotoi kaikki duunit, joihin sitä yritetään laittaa. Esim. lapsenhoito ei sujunut ihan toivotusti:
"Katsoi lasta päivän, kaksi: käen katkoi, silmän kaivoi. Siitä kohta kolmannella lapsen tauilla tapatti,
rievut viskoi virran vieä, kätkyen tulella poltti."

Siitä Untamo toteaa: "Ei tämä tähän sopiva, lapsen pienen katsontahan" NO SHIT, SHERLOCK.

Untamo myy Kullervon Ilmariselle orjaksi. Ei olisi kandenut ostaa. Ilmarisen vaimo ilmeisesti puhdasta kusipäisyyttään leipoo pojan leivän sisään kiven, jota leikatessaan hänen veitsensä - ainoa muisto isästä! - menee poikki. Siitä suivaantuneena hän täysin kohtuulliseksi vastaiskuksi tappaa koko karjan ja kerää susia sekä karhuja tilalle. Kun Ilmarisen vaimo sitten menee kotona lypsämään lehmiä, joutuukin hän petojen suuhun, Kullervon julistaessa synkeänä tuomiota vieressä. Aika raffia.

34.-36. runo (Kullervon kuolema)

Kullervo ottaa jalat alleen Ilmarisen luota, ja yllätyskäänteessä löytääkin perheensä elossa! Vain yksi sisar on kateissa (DUM DUM DUM! Onkohan tällä tiedonpätkällä jotain merkitystä myöhemmin?). Kaikki näyttäisi menevän Kullervolla vaihteeksi hyvin, mutta sitten hommat alkavat taas kusta. Kullervo laitetaan töihin, mutta se tuhoaa kaiken, tällä kertaa tosin vahingossa. Tässä kohdassa on Viisaita Sanoja siitä, kuinka nuorena kaltoin kohdellusta ei kasva hyvää aikuista.

Kullervo sitten laitetaan veroja maksamaan, mutta matkalla se pysähtyy iskemään yhden naisen, joka petihommien jälkeen paljastuu... DUM DUM DUM! Kullervon kadonneeksi sisareksi! Mikä yllättävä käänne!

Toisin kuin Game of Thronesissa, ei Kalevalassa insestihommiin suhtauduta rennosti, vaan sisko hukuttaa itsensä ja Kullervo päättää lähteä itsetuhoiselle sotaretkelle. Äiti kysyy, eikö hänen olisi parempi jäädä kotiin auttamaan perhettään vaikeuksien keskellä, mutta Kullervo toivottaa perheensä hiiteen. Sotamatkalla hän saa sitten tiedon koko perheensä kuolemasta, mutta ei käänny takaisin mennäkseen edes äitiään hautaamaan. Aika heviä, edelleen.

Kullervo sitten melkein sivulauseessa tappaa koko Untamon suvun, koska why not, ja lopuksi kysyy sitten miekaltaan neuvoa, olisiko itsari tässä vaiheessa hyvä ratkaisu. Miekka vastaa "Miks' en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi? Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki." Kullervo sitten hyppää miekkaansa, ja niin saatiin tähän surkeuden surkeuteen sopiva loppu.

Kuten totesin viimeksi: hillittömän hauskaa!

37. runo (Kultavaimo)

Tämä oli jo jotain. Ilmarinen suree kuollutta vaimoaan ja päättää aivan täysijärkisesti takoa uuden vaimon kullasta ja hopeasta. Bling-Barbara ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä Seppo toivoi, kun ei siihen saanut henkeä. Viimeinen niitti on se, että kultawaifu on vielä kylmä sängyssä. KYLLÄ, se kuvataan juuri noin. Yrityikö seppo sekstailla kultapatsaan kanssa? Voinemme olettaa, että vastaus on totaalisesti "ou jeah".

Ilmarinen päättää siis kierrättää 18 karaatin seksinukkensa jollekin toiselle, mutta kuka olisi niin puutteessa, että voisi haluta sen? Sepolle vastaus on ilmiselvä:

"Ei tämä hyvä minulle! Vienen neien Väinölähän, Väinämöiselle varaksi"

Mutta ei Väinämöinenkään niin epätoivoinen ole. Hän kehoittaa nykylukijalle hupaisasti seppää joko tuhoamaan naisen

"Tahi vie Venäehelle, saata Saksahan kuvasi
rikkahien riian naia, suurien soan kosia!

Kultanainen oligarkeille! Match made in heaven!

38. runo (Ilmarinen uudestaan Pohjalassa)

Nyt on taas reipasta menoa. Ilmarinen päättää hankkia uuden vaimon, joten mikä muu eteen kuin lähteä taas Pohjolaan. Siellä Pohjan akka kysyy, miten tytär voi Ilmarisen luona, jolloin Ilmarisen on myönnettävä, että tyttö vähän niin kuin kuoli, mutta saisiko Pohjolasta uutta tilalle? JOSTAIN SYYSTÄ Louhi ei innostu luovuttamaan toista tytärtä Ilmariselle tapettavaksi. Seppo ohittaa anopin ja kysyy suoraan toiselta Pohjan neidolta, josko tämä tulisi siskonsa tilalle uudeksi vaimoksi. Neito sanoo aika suoraan, että idea on sieltä ja syvältä.

Ilmarinen päättää tällä kertaa "grab them by the pussy", ts. hän kaappaa tytön mukaansa vastusteluista huolimatta. Raiskaaja-Seppo kourii heti reessä neitoa, joka haluaa lähteä karkuun, mutta Ilmarinen sanoo ottavansa tämän kiinni, vaikka tyttö yrittäisi mitä.

Yöllä Ilmarisen nukkuessa neito karkaa toisen kundin matkaan. Ilmarinen on loukkaantunut sydänjuuria myöten tällaisesta petollisuudesta. Millainen horatsu, kun kehtasi lähteä kaappaajansa luota pakoon! Seppo sitten noituu tytön lokiksi huutelemaan maailman merille.

Joo, ei ihan hyvä meininki, Ilmarinen. Tämä ei ollut varsinaisesti sankarin käytöstä. Ennemminkin tämä muistutti pääpahiksen toimintaa, vieläpä sellaista kohtausta, jonka ainoa tarkoitus on osoittaa, kuinka anteeksiantamattoman paha tämä arkkipahis on.

39.-41. runo (Suuri hauki)

Väinämöinen ja Ilmarinen päättävät yhdistää voimansa ja lähteä Pohjolaan hakemaan osuuttaan Sammosta, koska nämä Pohjolan-reissuthan ovat aina onnistuneet niin hyvin.

Matkalla he tapaavat Lemminkäisen (ou jee!), joka lähtee heidän mukaansa. Kyllä! All-stars dream team Mestarit lavalla! Koko jengi vihdoin koossa! Tämä oli niin hieno hetki. Sama kuin ensin oli Iron Man -leffa, sitten Hulk ja Kapteeni Amerikka, ja huipennukseksi saatiin Kostajat.

Kolmikon laiva pysähtyy, kun jättihauki nousee sen alta. Ensin Lemminkäinen yrittää listiä kalan, sitten on Ilmarisen vuoro, mutta ei tule mitään. Vihdoin Pepe Willberg pääsee näyttämään, mistä kana kusee, ja hän iskee uudella miekallaan kalan halki.

Hauen leuasta Väinö tekee kanteleen ja soittaa sillä niin kauniisti, että kaikki lumoutuvat. Hän onnistuu liikuttamaan itsensäkin kyyneliin asti. Se oli jo... jotain.

42.-44. runo (Sammon ryöstö)

Nyt on cowa! "Tänä kesänä... VIN DIESEL on Väinämöinen... THE ROCK on Ilmarinen... WESLEY SNIPES on Lemminkäinen... vuoden rankimmassa toimintaeepoksessa... SAMMON RYÖSTÖ!" Vain räjähdykset ja bikinitytöt puuttuvat!

Kalevalan kova kolmikko saapuu Pohjolaan vaatimaan osuuttaan Sammosta. Pohjan akka sanoo kundeille, että antaa heittää, mutta Väinämöinen nukuttaa koko Pohjolan soitollaan uneen. (Tämä oli kai taikavoiman tarkoituskin, eikä vaan ollut kommenttia Väinämöisen joikaamisen tylsyydestä?)

Sitten kunnon ensemble-actionleffatyylisesti kaikki kundit pääsevät näyttämään omat taitonsa Sammon ryöstössä: Väinämöinen laulaa linnan portit selälleen, Ilmarinen käyttää mad skillzejään ja häkkää lukot auki ja Lemminkäinen repii Sammon irti vuoresta sekä voimalla että nokkeluudella. Ja sitten haneen!

Pohjan akka herää lopulta ja kivikova toiminta jatkuu: hän manaa sankarien riesaksi Iku-Turson. Kohtaaminen härmäläis-Cthulhun kanssa menee kuitenkin yllättävän kivuttomasti, kun Väinämöinen laulaa otuksen takaisin vesien syvyyksiin.

Enemmän tulosta Louhi saa manaamalla myrskytuulen myllertämään. Väinämöinen menettää tuulen tuiverruksessa uuden kanteleensa ja jää sitä suremaan, joten nyt apuun tulee Lemminkäinen, joka taikoo veneen laidat korkeammaksi kotkan sulista.

Laita Iku-Turso asialle, mene itse perässä. Louhi lastaa laivan täyteen sotaväkeä. Väinämöinen taikoo laivan tielle salakarin, mutta Pohjan akkaa ei laivan hajoaminen pysäytä. Louhi loitsii veneen kappaleista itselleen siivet ja pyrstön ja kunnon Pokemon-tyyliin kehittyy uudelle tasolle jättilinnuksi.

Sitten tulee EEPPINEN TAISTELU! "Maahan miehet, maahan miekat, maahan untelot urohot, sa'at miehet siiven alta, kymmenet kynän nenästä!" Väinämöinen iskee melalla Louhen veteen, mutta tämä vielä viime töikseen huitaisee Sammon palasiksi. Pirstaleet vajoavat mereen, mutta osa muruista ajelehtii Kalevalan rannoille hyvää satoa tuottamaan. Louhelle jäi vain kansi kouraan, ja hän vannoo kostoa. (DUM DUM DUM? Jatko-osa?!?)

Lopuksi Väinämöinen tekee uuden kanteleen koivupuusta ja koko homma huipentuu MAHTAVIIN BILEISIIN!

"5/5 Eeppistä actionia!"

45.-46. runo (Vitsaukset)

Louhi aloittaa kostonsa: hän lähettää raamatulliseen tyyliin tauteja Kalevalan vitsaukseksi, mutta Väinämöinen saunoo taudit nurin (!)

Pohjan akka usuttaa myös karhun vitsaukseksi, jolloin Väinämöistä tarvitaan taas: hän kaataa karhun ja pitää mahtavat peijaiset.

Tarinan kannalta näissä runoissa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kansanperinteen / folkloren kannalta ne oli just jees. Tautien karkoittamisloitsut oli hauskoja, puhumattakaan karhun kaatamisen rituaaleista. Mm. metsästäjän piti koko ajan todistella, ettei hän tappanut karhua, vaan otso oli omaa kömpelyyttään kaatunut ja iskenyt vatsansa auki puiden oksia vasten.

Ihan viihdyttävää.

Ihan viihdyttävää.

47-48. runo (Tulikipuna)

Louhi toteaa lopulta, että jotkut taudit ja villipedot ovat heikko esitys: nyt on aika siirtyä isojen tyttöjen peliin. Hän sitten varastaa & piilottaa Auringon, Kuun ja tulen. Ei paha.

Ukko ylijumala ihmettelee pimeyttä ja lähettää uuden tulen maan pinnalle, mutta erinäisten kommellusten jälkeen hauki syö sen. Mainittakoon, että matkalla se poltti "Tuurin uuden tuvan" ja käräytti Tuurin isännän parran. Voi Vesa Keskis-parkaa!

Hauen pyytäminen ei onnistu ihan helposti, mutta Väinämöinen ja Ilmarinen saavat taas avuksi... merestä nousseen pienen miehen! Niinpä tietenkin! Kalevalan versio deus ex machinasta iskee jälleen ja kala saadaan maihin.

Mutta Kalevalassa on aina 50/50-mahikset, että urotyöt päättyvät nolosti, ja niin tälläkin kertaa: tulikipuna käräyttää Sepon kädet ja polttaa Väinön parran. LOL.

Lopulta tuli saadaan kiinni ja viedään Kalevalaan. Ilmainen loitsii palovammansa kuriin, joten loppu hyvin, mitä nyt Aurinko ja Kuu puuttuvat edelleen. Jatkoa seuraa!

49. runo (Päivän päästö)

Ilmarinen takoo hopeasta uuden auringon ja kullasta uuden kuun (outoa kyllä; olisi voinut olettaa, että aurinko tehdään kullasta, mutta kai alkusointu oli vastustamaton). Mutta homma ei onnistu.(SYMBOLIIKKAVAROITUS) Kullan ja hopean hohto ei ihmisiä lämmitä (symboliikkavaroitus ohi).

Väinämöisen pitää siis lähteä Pohjolaan etsimään oikeaa aurinkoa. Nyt Väinö pääsee loistamaan. Hän raivaa tiet edestään ja menee pelotta Pohjan saleihin, vaikka siellä on tupa täynnä hampaisiin asti aseistettua jengiä. Tappelu siitä alkaa, mutta Väinämöisen kung-fu on vahvaa: hän iskee Pohjan sotureilta päitä irti oikealle ja vasemmalle. Jeah!

Pohjolan akka kertoo, mihin hän on Auringon piilottanut, mutta ovi on sen verran jykevää tavaraa, ettei Väinämöinenkään saa sitä auki. Hän palaa himaan ja pyytää Ilmarista takomaan työkaluja oven avaamiseksi.

Louhi tulee haukan muodossa vakoilemaan Ilmarisen toimia. Ilmarinen näkee valepuvun läpi ja juoni äiä kun on, väittää hän takovansa ketjuja Pohjolan akan vangitsemiseksi. Louhi pelästyy ja vapauttaa itse Auringon ja Kuun, ennenkuin hänelle käy huonosti. Tämä oli aika out of character: tähän mennessä Louhi on ollut viileä dude ja alkuperäinen gangsteri. Oli aika pettymys, kun tässä se rupesi mamoilemaan.

50. runo (Marjatan poika)

Viimeistä viedään!

Marjatta syö puolukan ja tulee siitä raskaaksi. Hänen äitinsä ei ole varsinaisesti ilahtunut uutisesta, että sukuun on tulossa isätön lapsi: ""Voi sinua, hiien huora! Kenen oot makaelema?". Isä ei tarjoa sen enempää teetä kuin sympatiaakaan: "Mene, portto, poikemmaksi, tulen lautta, tuonnemmaksi".

Marjatta synnyttää siis lapsen ilman apua. Pojalle pitäisi keksiä nimi, mutta ristijä ei halua kastaa lasta ennen kuin on tutkittu, saako se jäädä henkiin. Koska, y'know, hiiden huora ja sitä rataa. Tutkijaksi keksitään Väinämöinen, joka julistaa tylyn tuomion: puulla päähän vain!

Yllätyskäänteessä kaksiviikkoinen poika alkaa puhua ja pistää Väinämöiselle jauhot suuhun muistuttaen tätä kaikista omista ei-niin-painokelpoisista seikkailuistaan. Ristijä ei ilmeisesti ole nähnyt Omen-leffoja, koska hän päättelee puhuvasta vauvasta tulevan ilmiselvästi sopiva Karjalan kuningas.

Väinämöinen tästä mielensä pahoittaa, ja purjehtii ovet paukkuen vaskisella purrella pois koko Kalevalasta, luvaten tosin palata jos häntä vielä tarvitaan.

Tähän voisi kuvitella runon loppuvan, mutta vielä tulevat jälkisanat. Niissä laulaja toimii itse kertojana, joka ensin sanoo lopettavansa runon tähän, mutta alkaakin sitten valittaa, kuinka häntä on aina kohdeltu huonosti eikä kukaan arvosta häntä ja aina minua sorretaan jne jne. Tämä oli vähän erikoinen lopetus, mutta ehkä omalla tavallaan ihan sopiva.

Hyvää Kalevalan päivää!