Siirry pääsisältöön

Orthogonal -trilogia: Clockwork Rocket, Eternal Flame, Arrows of Time (Greg Egan)

Greg Egan on ainutlaatuinen scifikirjailija. Hän on yksi suosikeistani, mutten kovin usein uskalla suositella hänen kirjojaan. Ne vaativat lukijalta tietynlaista mielenlaatua. Orthogonal -trilogia on tästä aika hyvä esimerkki.

Me elämme neliulotteisessa aika-avaruudessa - mutta kuten hyvin tiedämme, vaikka aika on olevinaan yksi ulottuvuuksista, ei se käyttäydy kuten tilaulottuvuudet. Voin kääntyä niin, että äsken edessäni ollut suunta onkin nyt oikeallani. Mutta en voi kääntyä niin, että äsken tulevaisuudessani ollut suunta onkin nyt oikeallani. 

Orthogonal on trilogia siitä, millaiselta maailma näyttäisi, jos universumi olisi symmetrisesti neliulotteinen: jos ajan voisi kääntää suunnaksi ja päinvastoin.

Tarina alkaa vähän valistuksenomaisesta aikakaudesta alienien planeetalla. Jokaisen kirjan pääosassa on tiedemiehiä, jotka pähkäilevät tieteellisen vallankumouksensa kanssa.

Tämä on tieteenfilosofian ystävälle aika mannaa. Koska kirjan maailmankaikkeuden luonnonlait ovat ratkaisevasti erilaisia kuin meillä, ei lukija tiedä etukäteen, mihin tuloksiin tiedemiehet päätyvät. He esittävät erilaisia hypoteeseja ja yrittävät rakentaa järkevää ymmärrystä fysiikasta, ja lukija (joka ei itsekään tiedä, miten kirjan luonnonlait tarkalleen toimivat) voi itsekin yrittää yrittää saada asiasta tolkkua samalla viivalla protagonistien kanssa.

Tämä luultavasti kuulostaa useimmille about yhtä houkuttelevalta ajanvietteeltä kuin hammastikkujen tunkeminen sormenkynsien alle, joten en suosittele tätä muille kuin hardcore-nörteille. Eganin varhempaa tuotantoa tunteville: jos Incandescence oli mielestäsi loistava, mutta siinä oli liian vähän tieteellisen metodin hidasta uudelleenkeksimistä, tulet rakastamaan tätä sarjaa.

Kirjoissa on toki myös juonia, mutta en spoilaa niitä sen suuremmin. Clockwork Rocketissa Egan pääsi näyttämään, että hän nykyisin osaa myös tehdä kiinnostavia henkilöitä, toisin kuin ehkä joissain aiemmissa kirjoissaan. Juoni oli itsessään kiinnostava ja fysiikkapohdinnat solahtivat siihen oikein ongelmattomasti. 

Eternal Flame oli sarjan heikoin. Se oli painottunut paikallisen kvanttifysiikan keksimiseen, eikä sen juoni onnistunut jäämään minulle mieleen juuri lainkaan. Note to self: älä vastaisuudessa jätä kolmea vuotta trilogian toisen ja kolmannen osan lukemisen väliin. Minun piti lukea Eternal Flame kahteen kertaan, sillä en enää muistanut yhtään, mitä siinä tapahtui, kun aloitin Arrows of Timea. 

Arrows of Time käsittelee nimensä mukaisesti aikaa ja termodynamiikkaa, mitkä eivät ortogonaalisessa maailmassa toimi samalla tavalla kuin meillä. Tämä osa toi vahvasti mieleen Eganin Subjective Cosmology -sarjan kirjat.

Eli yhteenvetona; jos tällaisista jutuista tykkää, niin on hyvä, mutta vaatii aika turbonörtin mielenlaatua. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo